Hyvinvointi

Palasaippua voi sopia herkkäihoiselle nestesaippuaa paremmin – testissä 3 erilaista palasaippuaa

Palasaippua on nykyään ihan muuta kuin entisajan kuivattava köntti. Uudet kotimaiset palasaippuat hoitavat ja hellivät ihoa.

Palasaippua saattaa olla herkkäihoiselle nestesaippuaa parempi vaihtoehto. Se valmistetaan rasvasta, joten se jättää iholle luonnostaan paremmin suojaavan kalvon, joka estää kosteutta haihtumasta.

Saippuan hoitavuus selviää kokeilemalla, sillä se mikä sopii äidille, ei välttämättä sovi tyttärelle. Pelkkä vesipesukin kuivattaa, joten käsiä kannattaa rasvata. Hyvä kuntoiseen ihoon viruksetkin pääsevät huonommin käsiksi kuin rikkinäiseen.

Nestesaippuaan lisätään pesutehon vuoksi vedenpintajännitystä rikkovia tensidejä, jotka kuivattavat ja saattavat ärsyttää ihoa. Ne löytyvät ainesosaluettelosta esimerkiksi lyhenteinä SLS ja SLES. Tensideissäkin on kuitenkin eroa, ja nestesaippuaankin lisätään kosteuden parantamiseksi glyseriiniä ja muita öljyjä.

Myös palasaippuoiden koostumuksessa on eroa. Kokonaisuus ratkaisee, ei yksittäinen ainesosa. Se on kuitenkin varmaa, että palasaippua hoitaa ihon lisäksi mieltä, koska se on ekologisempi kuin muoviin pakattu neste. Bakteeritkaan eivät viihdy emäksisessä pinnassa.

Lue myös: Kuiva iho kutisee? Nämä lupaavat helpotusta – testasimme atooppisen ihon voiteet

Palasaippua: Testissä 3 erilaista saippuaa

Kotilieden toimitus kokeili kolmea kotimaista palasaippuaa ja arvioi niiden ominaisuuksia.

1. Raikas palasaippua, Catteco Kuolleenmeren Muta, suolasaippua, 120 g, 8,90 e

Catteco Kuolleenmeren Muta, suolasaippua
Catteco Kuolleenmeren Muta, suolasaippua. Kuva: Valmistaja

Sitruunaruoholta, rosmariinilta ja mintulta tuoksuva saippua sisältää Kuolleenmeren mutaa. Sen luvataan syväpuhdistavan ihoa ja parantavan jopa ihon verenkiertoa. Verenkierrosta en osaa sanoa, mutta tällä muun muassa Himalajan ruususuolaa ja oliiviöljyä sisältävällä saippualla on mukava pestä.

Suolan tuntu on miellyttävä ja pehmeää, hyväntuoksuista vaahtoa syntyy helposti. Sopii kasvojen, käsien ja vartalon pesuun, herkkäihoisellekin.

Lue myös Anna.fi: Mitä tehdä, kun kädet kuivuvat pesemisestä? Asiantuntija neuvoo hellävaraiset käsienpesuohjeet

2. Metsäistä ja hoitavaa, Tundra Natural Arctic Forest saippua, 105 g, 11,50 e

Tundra Natural Arctic Forest saippua
Tundra Natural Arctic Forest saippua. Kuva: Valmistaja

Käsin tehty palasaippua lupaa männyn ja koivun tuoksua kylpyhuoneeseen. Tuoksu onkin tuoreen metsäinen, mutta pistävä eukalyptus on hieman liikaa tuoksuherkälle. Saippua on tehty luonnon raaka-­aineista, kuten kasviöljyistä ja mehiläisvahasta, ja pestessä huomaa eron teollisiin saippuoihin. Koostumus on pehmeä ja iho jää ­kosteaksi pesun jäljiltä. ­

Harmillisesti saippua on niin ­pehmeää, ­että se sotkee. Sen vihreä väri suttaantuu rumaksi mössöksi saippuakulhoon. Saippua ei ole kovin riittoisaa, vaan jo parin pesukerran jälkeen tuntuu, että saippuasta on huvennut puolet. Hinta-laatusuhde ei ihan kohtaa.

3. Hellivää suolaa, Fiini naturally, suolasaippua Palmarosa, 80 g 8,90 e

Fiini Naturally suolasaippua Palmarosa
Fiini Naturally suolasaippua Palmarosa. Kuva: Valmistaja

Suolasaippua sopii kuivalle kuin rasvoittuvalle, herkälle ja ikääntyvällekin iholle, niin kasvoille kuin ­vartalolle. Suola desinfioi ja poistaa ­hien hajua, mutta myös sitoo ihoon kosteutta. Ja totta, suolan luulisi olevan varsinkin kasvoille rajua, mutta ­tämä tuntuu hyvältä ja myös kosteuttavalta.

Kovaa saippuapalaa saa hinkata, mutta vaahto pysyy silti vähäisenä. Vieno tuoksu katoaa käytön myötä nopeasti. Tämä jää kuitenkin ehdottomasti käyttöön, niin mukavalta iho sen jälkeen tuntuu.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 25/2020.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Palasaippua voi sopia herkkäihoiselle nestesaippuaa paremmin – testissä 3 erilaista palasaippuaa

Palasaippua on paras

Hyvä, että palasaippuasta puhutaan. Se sopii paremmin nyt korona-aikana, kun joutuu pesemään käsiä paljon, ja tietysti muutenkin on lempeämpi. Olisi voinut tuoda esiin myös muita, edullisia hajustamattomia saippuoita, kuten esim LV.

Vastaa käyttäjälle Palasaippua on parasPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.