Hyvinvointi

Pelottavatko sotauutiset liikaa? Näillä vinkeillä saat ahdistuksen kuriin

Kun maailmalta vyöryvät sotauutiset ahdistavat, ota käyttöösi keinot, joilla helpotat huolta. Hyvään keskittyminen auttaa, samoin toisten auttaminen.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön toiminnanjohtaja Linda Konate, 43, on oppinut maailman kriisi‑ alueilla työskennellessään, että siellä missä on paljon pahaa, on aina myös paljon hyvää. Hän antaa vinkkejä siihen, kuinka oman ahdistuksen saa pidettyä kurissa kriisienkin keskellä.

Keskity omiin mahdollisuuksiisi

”Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö tekee työtä alueilla, joilla eletään jatkuvasti kriisin keskellä. Erilaisten riskien arviointi ja hallinta on siis todella tärkeää, jotta tätä työtä voi ylipäänsä tehdä. Koulutus ja vuosien aikana karttunut kokemus auttavat itseäni siinä, etten varsinaisesti pelkää, mutta työ synnyttää tietysti jatkuvasti huolta ja turhautumista.

Kaikkein tärkein kokemuksen myötä saamani oppi on erotella toisistaan kaksi asiaa: ne joihin voin itse vaikuttaa, ja ne, joille en voi itse mitään.

Kun työskentelen avustustyöntekijänä tai johdan paikan päällä kansainvälistä ryhmää, pystyn suunnittelemaan työtämme ja joustamaan tarvittaessa, kun vastaan tulee yllätyksiä. En kuitenkaan voi vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi taistelut alueella liikkuvat. Keskityn siis sellaisiin asioihin, joihin voin kulloisessakin tilanteessa itse vaikuttaa.”

Lue myös: Sota Ukrainassa herättää huolta, ahdistusta ja pelkoa

Käännä tunteet toiminnaksi

”Vaikka näen työssäni jatkuvasti paljon hätää, saan voimaa siitä, että järjestöni voi joka ikisenä päivänä lievittää tätä hätää. Kriisit eivät tee meitä toimettomiksi, päinvastoin. Pystymme helpottamaan hankalissa tilanteissa eläviä ihmisiä, he pääsevät vaikkapa leikkaukseen tai synnyttämään.

Ukrainassa kykenemme tekemään tälläkin hetkellä paljon. Meillä on tarpeen mukaan liikkuvia klinikoita ja lääkintäjuna, jolla pystymme eva­kuoimaan läheltä rintamaa todella sairaita potilaita. Lisäksi koulutamme paikallista terveydenhoitohenkilöstöä haavoittuneiden ihmisten traumahoidossa ja toimitamme sairaaloille tarvikkeita ja lääkkeitä. Tilanne ei ole toivoton.

Vaikka ei tekisi kriisityötä, jokainen meistä voi täällä Suomessakin toimia monella tavalla. Verrattuna moneen muuhun paikkaan maailmassa meillä on asiat edelleen tosi hyvin. Kannattaa miettiä, pystyykö itse lievittämään pelkoa ja huolta tekemällä jotain hyvää.

Jokainen meistä voi auttaa mahdollisuuksiensa mukaan ystävää, sukulaista tai naapuria, Suomeen tullutta pakolaista tai konfliktialueilla toimivaa järjestöä. Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työssä näkyy tänä vuonna konkreettisesti, että suomalaiset ovat heränneet auttamaan.”

Piirroskuva rauhankyyhkystä kaupungin yllä.

Hanki hyödyllistä tietoa

”Menen työssäni kriisialueelle ja palaan sieltä kotiin. Olen tottunut siihen, että työni on käytännössä erillään läheisistäni. Pari viime vuotta ovat olleet sikäli poikkeuksellisia, että maail­manlaajuinen pandemia onkin koskettanut omaa perhettäni ja mummoani. Myös Ukrainan sota tuntuu kaikkien suomalaisten elämässä eri tavalla kuin kaukaisemmat konfliktit.

Sekä työssäni että omassa elämässäni huomaan, että jos jokin asia huolettaa, siitä on ­hyvä hankkia tietoa, sillä ilman tietoa huolet voivat kasvaa suhteettoman suuriksi.

Kun Lääkärit Ilman Rajoja toimii kriisialueella, paikalla olevat ammattilaiset analysoivat turvallisuustilannetta jatkuvasti ja perusteellisesti.

Tiedon määrällä ja laadulla on tietysti rajansa. Itse hankin ja otan vastaan sellaista tietoa, joka on itselleni hyödyllistä. Sosiaalinen media ei välttämättä ole sellainen väline, joka lisää ymmärrystä tai rauhoittaa, jos pelottaa.

Tietotulvasta on hyvä pitää myös taukoja. Koska seuraan työssäni maailman kriisejä, laitan usein viikonloppuisin puhelimen syrjään ja pidän parin päivän tauon uutisista.”

Lue myös: Nämä keinot lievittävät sodan pelkoa

Puhu läheisillesi, pura ajatuksiasi

”Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työssä jokaisella työntekijällä on tarvittaessa mahdollisuus puhua psykologin kanssa. Se onnistuu sekä avustustehtävässä paikan päällä että jälkeen päin täällä kotona.

Puhumiseen ei kuitenkaan välttämättä tarvita ammattiapua. Usein auttaa, että saa jakaa arkisia kokemuksia lähellä olevien ihmisten kanssa. Komennuksilla on todella tärkeää, että pystyy purkamaan päivän ajatukset illalla yhdessä kollegan kanssa. Samassa tilanteessa moni kokee samanlaisia tunteita, joten keskustelu on hyvä ­tapa purkaa ajatuksia.

Puhuminen on varmasti meille kaikille paras keino selvitä ja jaksaa arjessa. Sen lisäksi on hyvä tehdä aika ajoin asioita, jotka tuottavat itselle mielihyvää. Jos huolet painavat ja väsyttää, ei pysty auttamaan muita.

Itse lähden vapaapäivinä metsään kävelemään, haravoin lehtiä tai leikin koiran kanssa.”

Piirroskuva käsistä, jotka halaavat maapalloa.

Keskity siihen, mikä on normaalia ja hyvää

”Uutiskuvissa näkyvät vain pommitukset ja ihmisten kärsimykset. Niissä ei käy ­ilmi se, että kriisienkin keskellä ihmiset elävät koko ajan myös ihan normaalia elämää. Ukrainassa, Afganistanissa tai Jemenissä syntyy vauvoja, joista perheet iloitsevat ja pidetään synttärijuhlia. Vaikeissakin tilanteissa näkee myös iloa.

Työssäni tulee hyvin konkreettisesti esiin se, että vaikka maailmassa tapahtuu paljon pahoja asioita, ihan aina ja kaikkialla tapahtuu samalla myös paljon hyvää.

Ihmiset ovat hyvin samanlaisia eri puolilla maailmaa. Se synnyttää omassa mielessäni toivoa. Olemme lähtökohtaisesti aina valmiita auttamaan toisiamme paikassa kuin paikassa.

Ja vaikka omassa työssäni välillä turhauttaa, ettemme pääse tekemään kaikkea sitä, mitä haluaisimme tehdä, tätä turhautumista lievittää nähdä, että ihmiset eivät mahdottomankaan tuntuisissa tilanteessa luovuta. Näen jatkuvasti omin silmin sen, että vaikka tilanne olisi kuinka vaikea ja epätoivoinen, kollegani jaksavat auttaa niin pitkään kuin se vain on mahdollista.

Olen tavannut uskomattomia ihmisiä. Vaikka olemme ihan eri taustoista ja kulttuureista, vaikeissa paikoissa ihmisten välille syntyy yhteys, joka kantaa.”

Lue myös Anna.fi: Piispa Mari Leppänen kohtaa sodan järkyttämiä vanhoja miehiä

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 24/2022.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pelottavatko sotauutiset liikaa? Näillä vinkeillä saat ahdistuksen kuriin

Sinun täytyy kommentoidaksesi.