Hyvinvointi

Tiesitkö, että porkkana on hyväksi maksalle? Maksan hoito ruokavalion avulla

Maksan hyvinvointi on keholle elintärkeää. Sen oireilua ei välttämättä huomaa, sillä huonosti voidessaan se saattaa olla pitkään hiljaa. Ravitsemusterapeutti Marja Ruuti kertoo, miten maksan hyvinvointia voi tukea ruokavalion avulla.

Maksan hoito kannattaa. Maksa osallistuu moniin kehon toimintoihin, kuten sokeri-, proteiini- ja rasva-aineenvaihduntaan. Lisäksi se puhdistaa verta. Siksi maksan hyvinvointi vaikuttaa lähes kaikkeen kehossa. Maksa voi olla pitkään hiljaa, vaikka se olisi pahasti vaurioitunut. Huonosti voidessaankin elintärkeä elin sinnittelee viimeiseen asti.

Lue myös: Rasvamaksa yleistyy naisilla vaihdevuosien jälkeen

”Ihminen saattaa tuntea olonsa väsyneeksi ja vetämättömäksi, verensokeri voi heitellä ja painonhallinta vaikeutua, mutta oikean kylkikaaren alla, siellä missä maksa on, ei välttämättä tunnu mitään”, kertoo ravitsemusterapeutti Marja Ruuti. Hän on kirjoittanut maksan hyvinvoinnista kirjat Terve maksa ja Maksa kuntoon.

Maksan hoito ruokavaliolla: Vihreät kasvit, kaalit ja porkkana hoitavat maksaa

Maksan toimintaa ja terveyttä voi tukea parhaiten sellaisen ruokavalion ja elintapojen avulla, jotka auttavat ylipainon pudottamisessa. Myös alkoholin käytön vähentäminen tukee maksan toimintaa.

”Ruoka-aineista vihreät kasvit, kaalikasvit ja porkkana hoitavat maksaa. Porkkanamehun runsas karoteenipitoisuus on erittäin hyväksi maksan toiminnalle. Lisäksi riittävä kuidun saanti ja suoliston hyvinvointi ovat maksan toiminnalle tärkeitä. Mikäli suolisto ja sen bakteerikanta voivat huonosti, silloin myös maksa rasittuu”, Ruuti tietää.

Maksan hoito kannattaa, sillä maksa uusiutuu nopeasti. Rasvamaksasta ja muista maksan ongelmista voi päästä nopeastikin eroon korjaamalla elintapojaan.

”Rasvamaksan saa aikaan varsin lyhyessä ajassa, mutta siitä pääsee myös nopeasti eroon. Ruokavalio- ja elintapamuutoksilla voi saada maksan elpymään vielä maksatulehdusta sairastettaessakin.”

maksan hoito ruokavaliolla

Näin maksan ongelmat oireilevat

Mistä voi päätellä, voiko oma maksa hyvin? Maksan ongelmat oireilevat usein väsymyksenä, epämääräisinä kolotuksina ja painonhallinnan vaikeutena. Kohonneet maksa-arvot voivat kertoa ongelmista maksassa.

”Lääkkeet tosin nostavat maksa-arvoja herkästi. Jo tilapäinen tulehduskipulääkekuuri voi näkyä maksa-arvojen kohoamisena”, Ruuti tietää.

Maksa-arvot eivät aina nouse, vaikka maksa olisi jo varsin huonossa kunnossa. Maksa-arvot mittaavat vain tiettyjä entsyymejä, jotka eivät kaikissa tilanteissa välttämättä kohoa. Maksan ultraäänitutkimus viimeistään paljastaa maksan kunnon.

Vyötärönympärys voi olla hälytysmerkki

Maksan ongelmat eivät välttämättä johdu alkoholista. Eniten ongelmia aiheuttaa vyötärölihavuus, jonka taustalla ovat epäterveelliset ruokatottumukset, liikunnan puute ja stressi. Vyötärölihavuuden aiheuttama rasvamaksa yleistyy jatkuvasti. Jo neljäsosalla suomalaisista on rasvamaksa, joka ei johdu liiasta alkoholin käytöstä.

”Epäterveellisistä ruokailutottumuksista johtuva rasvamaksa voi olla myös hoikilla ihmisillä ja jopa lapsilla. Yleensä se liittyy kuitenkin ylipainoon. Jos naisen vyötärönympärys on yli 90 senttiä ja miehen yli 100 senttiä on lähes varmaa, että maksassa on rasvaa. Naisilla jo 80 senttiä ylittävä vyötärönympärys ja miehillä 90 senttiä ylittävä voi kieliä maksan ongelmista”, Ruuti toteaa.

Rasvamaksa voi vähitellen aiheuttaa maksatulehduksen, joka saattaa pahimmillaan edetä maksakirroosiksi, jolloin maksa menettää toimintakykynsä kokonaan. Rasvamaksa on usein sydän- ja verisuonitautien ja aivohalvausten taustalla. Myös maksasyöpä lisääntyy rasvamaksan lisääntyessä.

Virvoitusjuomat, makeiset ja nopeasti imeytyvät hiilihydraatit maksalle haitallisia

Maksan toiminnalle ja hyvinvoinnille haitallisia ruoka-aineita ovat nopeasti imeytyvät hiilihydraatit, sokerit, valkojauhotuotteet ja perunavalmisteet sekä runsas kovan rasvan syöminen.

”Myös glukoosi-fruktoosisiirappia sisältävät sokeroidut virvoitusjuomat ja makeiset ovat maksalle erittäin haitallisia. Ne ovat täysin kuiduttomia ja ravinteettomia. Limuja ja makeisia runsaasti nauttimalla saa aikaan rasvamaksan jo kuukaudessa”, Ruuti muistuttaa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tiesitkö, että porkkana on hyväksi maksalle? Maksan hoito ruokavalion avulla

Masi

Erittäin hyödyllistä luettavaa.

Masi

Minulle uutta tietoa.

Kaiketon

Ihmisten vatsat, kestävätkö ne kaalta ym voimakkaita kasviksia. Vesijohtovetenä juodaan vettä, jota kupariputket eivät kestä, miten on ihmisten kehojen suhteen ?

Vierailija

Perunatuotteet on siis haitallisia, mitä tuo sitten oikeasti tarkoittaa?
Ja miten perus-sairauksia potevien lääkkeet vaikuttavat maksaan?

Å

Jutusssa ei kerrota mitä saa syödä.Huono.

Pettynyt

Ostin varhaiskaalia, kesäkurpitsaa ja porkkanoita. Poistin kaalin päältä päällimmäiset lehdet, tuli niin ummehtuneen homekellarin haju, ettei voinut ajatellakaan sen syömistä. Samoin kävi kesäkurpitsan kans. Ihan ravinnoksi kelpaamatonta. Porkkanat on vielä koskematta. Mistä sais ostettua syötäväksi tarkoitettuja vihanneksia ja juureksia?

samaa miettinyt

Pakasteesta. Sanovat että on ravintoaineet tallella.

Jep

Myös verigreippi ja retiisi ovat hyviä maksan korjaamiseen.
Kuvassa peukalon pää on vaarassa.

Vastaa käyttäjälle KaiketonPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.