Hyvinvointi Tilaajille

Tökkiikö arki?  Anna Perho kertoo 5 keinoa, joilla hän on muuttanut arkensa paremaksi

Sählääjäksi tunnustautuva muutosvalmentana Anna Perho on kehittynyt rutiineja, joiden avulla hän on saanut elämänsä sujuvammaksi.

1. Suunnittelen viikon valmiiksi

”Teen paljon asioita ja olen sählääjä. Siksi minun on ollut pakko opetella suunnittelemaan viikot tarkkaan. Pidän to do -listaa, jota päivitän jatkuvasti.

Sunnuntaisin käytän reilun tunnin siihen, että suunnittelen seuraavan viikon kalenterin. Viikolla en ehdi ajatella kirkkaasti, mitä kannattaisi tehdä seuraavaksi. Säästän aikaa ja hermojani, kun teen valinnat etukäteen.

Suunnitelmallisuus tuo arkeen läsnäoloa. En huolestu tekemättömästä työstä, koska tiedän, että sille on aikansa ja paikkansa. Suunnitelmallisuus vaatii rajojen asettamista. Sanon suurimmalle osalle asioista ei voidakseni tehdä sitä mitä pidän tärkeänä. Tämä ei tee elämästäni helpompaa, mutta kylläkin merkittävästi tyydyttävämpää.

Törmään usein selitykseen, että suunnitteleminen ei kannata, koska aina tapahtuu jotain yllättävää. Totta kai tapahtuu. Mutta jos saan aikaiseksi 70 prosenttia suunnitelluista töistä, se on arvokkaampaa kuin se, että olisin säätänyt koko viikon väärien asioiden parissa.”

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.