Hyvinvointi

Lääkäri paljastaa huulirasvan, joka toimii oikeasti – toimituksen testissä kaksi huulivoidetta ylitse muiden

Miten rohtuneita ja kuivia huulia kannattaisi hoitaa? Ihotautien erikoislääkäri listaa hyvän huulirasvan ominaisuudet.

Jos ihmisen iho on muutenkin kuiva, huuletkin usein ovat. Ihmishuulten iho on ohutta ja herkkää ja asettuu koostumukseltaan ihon ja limakalvon välimaastoon. Huulten ihossa ei ole ollenkaan esimerkiksi talirauhasia, jotka tuottaisivat rasvaa. Kuivat huulet ovat yleinen vaiva ja harvoin merkki mistään terveyspulmasta. Oikeanlainen huulirasva auttaa pitämään huulet kunnossa.

Mikä kuivattaa huulia?

”Kuivattavien asioiden sijasta kannattaa ennemminkin miettiä, mikä huulia ärsyttää. Useimmiten kuivissa huulissa on kyse ennen kaikkea ärtyneistä huulista”, Mehiläisen ihotautien erikoislääkäri Maarit Vaalamo sanoo.

Huulia ärsyttävien asioiden lista on pitkä. Huulet voivat ärsyyntyä esimerkiksi voimakkaista mausteista, siitepölyn kanssa ristiin reagoivista ruoka-allergeeneista, auringossa palamisesta ja hammastahnan vaahtoamisaineesta. Meikeille ja muulle kosmetiikalle voi myös herkistyä.

Talvella pakkanen ja kuiva huoneilma kuivattavat ihoa ja huulia. Sylki ja lipominen kuivattavat. Myös omalle iholle turhan järeät puhdistusaineet ja tietyt lääkeaineet, kuten aknen hoitoon käytetty isotretinoiini saavat ihon ja huulet kuivumaan.

Lue myös: Mikä on paras käsirasva kuiville käsille? Asiantuntija vinkkaa 3 kosteuttavaa voidetta, jotka todella auttavat

Miten kuivia huulia kannattaa hoitaa?

”Hammastahna kannattaa vaihtaa vaahtoamattomaan ja hankkia apteekista hajustamaton huulirasva. Kosmetiikasta voi pitää taukoa”, Vaalamo sanoo.

”Rasvat eivät sinänsä hoida tulehdusta. Jos huulten iho on kunnolla rikki ja rohtunut, se pitää hoitaa kuntoon lääkerasvalla ennen kuin tavallisesta huulirasvasta on apua.”

Ärtyneille huulille voi kotikonstina levittää hydrokortisonia muutaman päivän ajan. Jos rohtuneet huulet eivät kuitenkaan parane viikossa parissa, voi niitä käydä näyttämässä ihotautilääkärille. Joskus harvoin tulehduksen takana saattaa olla sieni- tai bakteeritulehdus.

Miten huulirasva kannattaa valita?

Jos huulet kaipaavat hoitoa, kannattaa hyllyyn jättää hajustetut voiteet ja sellaiset huulirasvat, joissa on pitkä ainesosalista ja joiden aineille saattaa herkistyä.

”Jos jokin huulirasva ei toimi ja tuntuu ärsyttävän huulia, on paras vaihtaa tuotetta. Apteekissa osataan neuvoa sopiva vaihtoehto.”

Huulien jatkuva rasvausta kutsutaan usein huulienrasvauskierteeksi. Se ei ole seuraus huulien korkeasta toleranssista huulivoiteen suhteen, vaan sen takana on todennäköisesti huulia ärsyttävä ainesosa, kuten hajuste tai säilöntäaine.

”Hyvässä huulirasvassa on mahdollisimman lyhyt lista raaka-aineita. Tällaiset huulivoiteet ovat usein rasvaisia, kuten vaseliinit. Jos ulkona helottaa keväinen tai kesäinen aurinko, kannattaa huulet muun ihon tapaan suojata suojakertoimen sisältävällä tuotteella.”

Mikä on paras huulirasva? Toimitus testasi kuusi erilaista voidetta

Toimitus otti testiin kuusi erilaista huulivoidetta. Testissä kiinnitettiin huomiota erityisesti huulirasvojen hoitaviin ominaisuuksiin. Joukosta löytyi kaksi suosikkia. Lue kokemukset!

1. Huokea huulirasva pikavoiteluun

Blistex Hemp & Shea Hydration Vanilla Mint, 2,70 e

Blistex Hemp & Shea Hydration Vanilla Mint -huulirasva

Blistex Hemp & Shea Hydration Vanilla Mint -huulirasvassa on miellyttävä vaniljainen tuoksu. Hamppua ei sen sijaan erota tuoksusta eikä mausta. Hamppusiemenöljyä ja sheavoita sisältävä rasva levittyy huulille miellyttävän ohueksi ja tahmaamattomaksi kerrokseksi ja jättää ne mattapintaisiksi. Huulirasva on hinnaltaan huokea ja sujahtaa taskuun helposti.

Tuote sopii pikavoiteluun, mutta ei hoitamaan rohtuneita huulia. Jos huulet haluaa pitää pehmeinä, rasvaa on lisättävä usein.

2. Hajusteeton ja säilöntäaineeton huulirasva

Eucerin Aquaphor SOS Lip Care, noin 8 e

Eucerin Aquaphor SOS Lip Care

Eucerin Aquaphor SOS Lip Care on niin ikään kooltaan kompakti tuubi. Rasvan luvataan korjaavan, suojaavan ja rauhoittavan kuivat, jopa halkeilevat huulet 60 sekunnissa. Tuote on hajusteeton ja säilöntäaineeton.

Rasva on helppo levittää huulille suoraan tuubista. Siinä on lievästi karvas maku. Huulet tuntuvat kuitenkin heti pehmeiltä ja tunne kestää melko pitkään.

3. Kotimainen huulivoide sisältää pihkaa

Havuka kuusenpihkahuulivoide, 12,90 e

Havuka kuusenpihkahuulivoide

Iittalalaisen Havukan kuusenpihkahuulivoide sisältää nimensä mukaisesti pihkaa, joka tuoksuu miellyttävän miedosti rasvassa. Huulivoide levittyy huulille mukavan ohueksi kerrokseksi.

Huulirasva on pihkan ansiosta antiseptistä. Se pitää huulet pehmeinä hieman tavallista peruspuikkoa pidempään, mutta oikeasti kuivien huulien hoitamiseen tarvitaan järeämpi tuote. Plussaa kotimaisuudesta ja lyhyestä ainesosaluettelosta.

4. Toimituksen suosikki: korjaava huulirasva on todellinen luottotuote

Decubal Lips and Dry Spots Balm, noin 8 e

Decubal Lips and Dry Spots Balm -huulirasva

Decubal Lips and Dry Spots Balm on tarkoitettu korjaavaksi hoitovoiteeksi kuiville tai vahingoittuneille ihoalueille, kuten rohtuneille huulille, ihon naarmuihin, kuiville kynsinauhoille tai halkeileville sormenpäille.

Hajusteeton ja säilöntäaineeton voide sisältää kosteuttavaa lanoliinia ja mehiläisvahaa sekä E-vitamiinia. Sen rasvapitoisuus on korkea. Voiteesta on käsilaukun riittoisaksi ja monipuoliseksi luottotuotteeksi ja päätyy ehdottomasti käyttöön.

5. Toimituksen suosikki: rauhoittava supertuote ärtyneille huulille

Orion Bevita R huulivoide, 3,60 e

Orion Bevita R huulivoide

Orionin Bevita R on hajusteeton rasvainen huulivoide, joka lupaa hoitaa ärtyneet ja jopa hilseilevät huulet nopeasti kuntoon. Rasva soveltuu myös esimerkiksi nenänpielen ihovaurioiden hoitamiseen.

Voide levittyy vaivattomasti sopivaksi kerrokseksi. Huulet tuntuvat pehmeiltä, mutta eivät tahmeilta. Huulivoide on myös hinta-laatusuhteeltaan oivallinen. Tätä voisi helposti hankkia parikin tuubia eri takkien taskuun ilman, että lompakkoa kirpaisee pahasti.

Voidetta ei tarvitse lisätä joka käänteessä, ja se rauhoittaa kihelmöivää tunnetta ärtyneissä huulissa. Se sisältää hoitavina aineina keramidia ja dekspantenolia, joka muuttuu ihossa B-vitamiiniksi ja tukee ihovaurioiden paranemista.

6. UV-suojaa ja kosteutta huulille

Avène Sun Lip Balm SPF50+, 8,50 e

Avène Sun Lip Balm SPF50+ -huulirasva

Avènen Sun Lip Balm SPF50+ on helppo bongata meikkipussista pirteän värinsä ansiosta. Kun huuliin levittää aurinkosuojaa, on hyvä, että suojakerroin on saman tien mahdollisimman korkea. UV-suoja myös esimerkiksi ehkäisee huuliherpeksen aktivoitumista auringossa.

Huulivoide on miellyttävän mietoa. Kokemus ei siis ole samanlainen kuin joskus lapsena, kun aurinkorasvaa meni vahingossa suuhun. Rasva levittyy puikosta huulille ohuen tuntuiseksi ja huomaamattomaksi kerrokseksi. Se suojaa huulet kihelmöinniltä kevättalvisella, pitkällä ja aurinkoisella hiihtolenkillä.

Tuote sisältää muun muassa mehiläisvahaa, joka kosteuttaa huulia. Aurinkosuojan säilymisen takia tuotetta on lisättävä huuliin tasaisin väliajoin.

Lue myös: Älä unohda suojata kesällä tätä tärkeää kohtaa kasvoissasi! – Testissä aurinkosuojan sisältävät huulirasvat

Kommentoi

Kommentoi juttua: Lääkäri paljastaa huulirasvan, joka toimii oikeasti – toimituksen testissä kaksi huulivoidetta ylitse muiden

Sinun täytyy kommentoidaksesi.