Hyvinvointi

Tämän uupumus opetti: Ihminen voi väsyä, vaikka viihtyisi työssään

Kotilieden toimittaja Riikka Lehtovaara ajatteli pitkään, ettei kuulu siihen ihmistyyppiin, joka uupuu. Sitten koittivat aamut, jolloin pää ei enää noussut ylös tyynystä.

Olin 50 vuotta täysin vakuuttunut, etten kuulu siihen ihmistyyppiin, joka uupuu. Sivuutin burnout-jutut hienoisella ylemmyydentunteella, lukekoot ne rassukat, joita tällaiset jutut koskettavat.

Kunnes koitti se aamu, tai ne aamut, jolloin huone pyöri silmissä, kun pää ei noussutkaan tyynystä, kun sydän hakkasi kahtasataa levossakin, kun en kyennyt keskittymään mihinkään ja kun kaikki vain itketti.

Ihmeissäni raahauduin lääkärille. Tai lääkäreille, koska yksi lääkäri ei vielä riittänyt vakuuttamaan, ettei minua vaivaa mikään mystinen sairaus, enkä ole kuolemassa sydänkohtaukseen. Ainakaan ihan heti.

Lopulta sain diagnoosin: työuupumus.

Hoito: sairaus­lomaa, ensin kaksi viikkoa, sitten toiset kaksi.

Lue myös: Voit olla työuupunut, vaikka et olisi väsynyt – dosentti listaa 8 oiretta, jotka on syytä ottaa vakavasti

”Rakastan työtäni ja minulla on maailman parhaat työkaverit”

Pitihän sitä sulatella. Olin ajatellut, että uupumus on jotain sellaista, joka laskeutuu uhrinsa kutreille kuin silkkilakana. Oli hankala sisäistää, että se onkin hyvin fyysistä ja kaukana silkistä.

Oli myös vaikea ymmärtää, mistä uupumus ilmestyi. Kuten jo sanoin, enhän ollut sitä ihmistyyppiä, joka uupuu. Sitä paitsi rakastan työtäni, ja minulla on maailman parhaat työkaverit ja pomot.

Lääkäri oli taatusti tavannut kaltaisiani hahmoja aikaisemminkin. Kun juttelimme yhdessä, ymmärsin, että olihan sitä elämässä tosiaan sattunut ja tapahtunut kaikenlaista väsyttävää: läheisen kuolema muutamaa kuukautta aiemmin, edelliskesän yyteet, uusi elämäntilanne kotona, pitkät työmatkat, aikaiset aamuheräämiset, lyhyet yöunet, vaihdevuodet, omituinen suhtautuminen liikkumiseen. Kaiken päälle sekava maailmantilanne.

”Elämässä piti tehdä pysyväisluontoisia muutoksia”

Tokenin nopeasti, kun sain hetken huokaista. Selvisin lopulta kuukauden sairauslomalla, mistä olen itselleni, suomalaiselle terveydenhoidolle, työnantajalleni ja universumille hyvin kiitollinen. Monella kestää pidempään.

Itsestään se ei tietenkään tapahtunut. Elämässä piti tehdä joitakin pysyväisluontoisia muutoksia. Ensinnäkin tavallisia ja järkeenkäypiä: nukkua enemmän ja katsoa, mitä syö ja juo.

Piti opetella sanomaan ei ja tekemään päätöksiä sen perusteella, mikä oikeasti tuntuu mukavalta.

Tämän lisäksi piti järjestää suursiivous korvien välissä. Piti alkaa ajatella, että liikunta on osa arkea ja että siitä on tarkoitus tulla hyvä mieli. Se ei ole jotain sellaista, jota tehdään sykemittari ranteessa verenmaku suussa.

Sen lisäksi piti lakata kellottamasta vapaa-aikaa. Kun jälkeen päin ajattelen, kykenen hymyilemään lempeän ystävällisesti aikatauluilleni, joita laadin vaikkapa ehtiäkseni joogatunnille. Siis sen lisäksi, että ehdin viedä lapsen omaan harrastukseensa, ulkoiluttaa koiran ja käydä kaupassa.

Piti myös opetella sanomaan ei ja tekemään päätöksiä sen perusteella, mikä oikeasti tuntuu mukavalta. Lakata suorittamasta asioita vain siksi, että niin kuuluu tehdä. (Tämän kanssa on vielä hienoisia vaikeuksia.)

”Tärkeimmän seikan opin työterveyslääkäriltäni”

Ja mitä tästä kaikesta opin? Ainakin sen, että ei ole olemassa ihmistyyppiä, joka väsyy, ja vaikka olisi, minä en ainakaan kuulu sellaiseen.

Opin myös erinäisiä pieniä ja suuria asioita. Pieniin kuuluu esimerkiksi ymmärtää, että nukkuessaan ihminen makaa sängyssä, mutta sulkee myös silmänsä. Vaikka makaisi sängyssä, mutta seikkailee kännykällä somessa, ei vielä nuku.

Suuriin asioihin lukeutuu maailmantuska. Minun ei sittenkään kuulemma tarvitse kantaa kaikkia maailman murheita hartioillani, ainakaan kaiken aikaa. Siitä ei vissiin ole kenellekään, ei minulle eikä maailmalle, minkäänlaista hyötyä.

Tärkeimmän seikan opin ehkä ihanalta työterveyslääkäriltäni. Hän katsoi syvälle silmiini ja hymyili lempeästi sanoen: ihminen voi väsyä, vaikka viihtyisi työssään.

Jestas mikä havainto!

Lue myös: Eeva Kolu, 34, uupui kolme kertaa – kertoo nyt, mitä vuosien uupumusputki on hänelle opettanut

”Toisinaan elämä uuvuttaa, eikä se aina ole työn vika”

Nyt kun tästä perin juurin inhottavasta mutta opettavasta kokemuksesta on kulunut jo vuosi, olen taipuvainen väittämään, että sanasta työuupumus kannattaisi ainakin silloin tällöin jättää sana työ kokonaan pois.

Ihminen voi uupua lukemattomista asioista. Elämässä sattuu kaikenlaista. Kuulostaa hölmöltä sanoa näin ääneen, mutta itseltäni kesti verrattain pitkään ymmärtää, että elämä on kokonaisuus, jossa työtä ei voi viikata omaan lokeroonsa.

Elämä on kokonaisuus, jossa työtä ei voi viikata omaan lokeroonsa.

Toisinaan elämä uuvuttaa, eikä se aina ole työn vika. Melkein uskaltaisin jopa väittää, ettei se koskaan ole pelkästään työn vika. Ja luoja tietää, että joskus työ voi olla jopa se rauhallinen satama, johon voi hetkeksi soutaa pakoon yksityiselämänsä myrskyjä, jos sallitte runollisen ilmaisun.

Työuupumuksen sijaan tai ainakin sen ohella haluaisin puhua elämäntapauupumuksesta. Ja puhunkin. Se helpotti itseäni ymmärtämään, että ihminen on kokonaisuus.

Jos työ toisinaan vaatii enemmän kauhalla kuin lusikalla, ei kannata enää vapaa-ajalla laatia itselleen järjettömiä vaatimuksia. Eikä millään elämänalueella tarvitse aina, kaikkialla ja koko aikaa yltää sadan prosentin suoritukseen.

Lue myös: Uupumusta voidaan hoitaa monella eri tavalla – psykologit erittelevät 3 keinoa, joista apu voi löytyä

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tämän uupumus opetti: Ihminen voi väsyä, vaikka viihtyisi työssään

Rankka arki

Terve ihminen uupuu yli suurten taakkojen alle. Onhan se käsittämätöntä, millaisiin suorituksiin ihmiset ovat nykyään vaan joutuneet. Milloin on aika vaan olla ja hoitaa itseään? Jos sellaista aikaa ei käytännössä jää, uupuminen on itsestäänselvyys.

Oliko aika

Onneksi tämä Elämä opettaa näillekin ylisuorittajille fyysisen kunnon ja henkisenkin väsymyksen kautta omat rajat.
Ilkkuminen toisen kestävyydestä tai putoamiselle on katkerinta kuulla ja lukea näiden joidenkin ylivertaisena itseään pitävien suulla.
Kk sairaslomaa ja uudestaan täysillä eteenpäin. Väärät tavat toimia laittaa miettimään, mitkä asiat omassa elämässä on ns.liikaa tai roikkuvat kintuissa ja olkapäillä.
Kunnon siivous em. on ainut ja paras tapa korjata voimavarat ja ilo lopuksi elämäkseen, ja parantua ilman yhtäkään pilleriä.
Oma tahto ja päätös, siitä se muutoskin parempaan aina lähtee.

Riikka

Kiitos palautteestasi. Harmi jos tulkitsit tekstiäni lukiessasi, että olisin ylimielinen tai ilkkuisin toisten kestävyydelle. Näin en todellakaan tee. En ihan ymmärrä, miten olet tällaiseen käsitykseen päätynyt. Se ei tosiaan ole tarkoitukseni. Pohdin kirjoittaessani omia asenteitani ja sitä, miten niitä on ollut pakko muuttaa.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.