Hyvinvointi

Kaamea siitepölykevät saapuu – myöhässä mutta varmasti

Koivu kukkii tänä keväänä viime vuosia runsaammin, mikä saattaa aiheuttaa koivuallergikoille huomattavaa tukaluutta, sanoo Sanna Pätsi Turun yliopistosta. Pähkinäpensas ja leppä eivät vielä kuki, mutta kukinnan odotetaan alkavan Suomessa lähiaikoina.

Tulevasta keväästä povataan koivuallergikkojen painajaista. Luonnonvarakeskuksen norkkolaskennan mukaan koivun norkkoja on tänä vuonna aiempaa runsaammin koivuissa, jotka kasvavat avoimilla paikoilla kuten pihoissa ja asutuskeskuksissa.

Vaikka varjoisissa metsissä kasvavissa koivuissa norkkoja on keskimääräistä vähemmän, siitepölyä tulee olemaan ilmassa aiempia vuosia enemmän.

”Kolme edellistä vuotta on ollut heikkoa koivun kukinnan osalta. Siksi siitepölyallergikot saattavat reagoida tänä keväänä erityisen voimakkaasti, kun siitepölyä onkin aiempia vuosia enemmän”, tutkimusavustaja Sanna Pätsi Turun yliopiston aerobiologian yksiköstä toteaa.

Koivu aloittaa kukintansa tyypillisesti toukokuun alussa Etelä-Suomessa. Tätä ennen Suomeen saapuu koivun siitepölyä kaukokulkeumana ilmavirtausten mukana. Lapissa koivu kukkii touko–kesäkuussa.

Norkot ovat muodostuneet koivuihin jo viime vuoden kesänä odottamaan uutta kevättä ja kukintaa.

siitepöly, kevät 2018, koivuallergia, allergia, allergeeni

Siitepölykausi saapuu myöhässä

Tavallisesti pähkinäpensas ja leppä aloittavat kukinsansa Suomessa jo maaliskuun lopussa. Tänä vuonna kukinta on viileän kevään takia hieman viivästynyt.

”Pähkinäpensastaan kukinnan odotetaan kuitenkin alkavan lähipäivinä, ja leppäkin aloittaa kukintansa lähiviikkoina. Luonnonvarakeskus ei tee lepästä yhtä kattavasti norkkolaskentaa kuin koivusta, mutta ainakin Turun alueella näyttää olevan runsaasti norkkoja lepissäkin”, Sanna Pätsi kertoo.

Kun kevään allergiakaudesta on päästy yli, alkavat heinät kukkia keskikesän tienoilla. Pujo puolestaan kukkii heinäkuun puolivälin jälkeen. Toistaiseksi ei vielä ole tiedossa, onko vuodesta tulossa erityisen hankala heinien ja pujon siitepölymäärien suhteen.

”Sää vaikuttaa heinien ja pujon kukintaan huomattavasti, joten tilannetta ei vielä voi arvioida”, Sanna Pätsi toteaa.

Lähteet: Norkko – siitepölytiedotusApteekki

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kaamea siitepölykevät saapuu – myöhässä mutta varmasti

Sinun täytyy kommentoidaksesi.