Leikkejä lomalaisille

Pienillä lomalaisilla on aikaa leikkiä vaikka koko kesäpäivä. Kokosimme kymmenen kivaa leikkiä, joista löytyy sopiva myös sadesäälle ja kesäjuhlien ohjelmanumeroksi.

Ulkoleikkejä

Kesällä saa juosta ja telmiä pihalla vaikka koko päivän. Käärme, kiinalainen hippa, polttopallo ja nurkkajussi ovat perinteisiä, hauskoja ja helppoja pihaleikkejä.

Käärme

Leikkijät ovat jonossa pitäen toisiaan vyötäröltä kiinni. Jonon etupää on käärmeen pää ja takaosa käärmeen häntä. Käärmeen pää yrittää saada hännästä kiinni. Jonossa olevien pitää pysyä mukana käärmeen kiemurrellessa puoleen ja toiseen.

Kun pää saa hännän kiinni, tulee jonon viimeisestä pää. Leikki jatkuu, kunnes kaikki ovat päässeet päiksi. Jos käärme katkeaa leikin aikana, on katkos liitettävä yhteen ennen kuin leikki jatkuu.

Kiinalainen hippa

Kiinalaista hippaa leikitään kuten tavallista hippaa. Leikkijän, joka jää hipaksi, on pidettävä kättään siinä mihin hippa häntä kosketti, kunnes saa jonkun toisen kiinni. Hippa tietenkin yrittää koskettaa mahdollisimman hankalaan paikkaan kuten nilkkaan.

Nurkkajussi

Nurkkajussia on mukavinta pelata pientä taloa, esimerkiksi mökkiä tai aittaa, kiertämällä. Yksi pelaaja kerrallaan on nurkkajussi. Hän kiertää taloa suuntaa vaihdellen ja aina nurkan kohdalla heilauttaa kättään (tai harjaa, haravaa tms.) nurkan taakse laskien kolmeen. Muiden kilpailijoiden on ehdittävä seuraavan nurkan taakse ennen kuin nurkkajussi tulee nurkan takaa ja näkee heidät. Kun nurkkajussi näkee jonkun kilpailijoista, jää tämä seuraavaksi nurkkajussiksi.

Polttopallo

Tee pihalle iso ympyrä. Yksi valitaan polttajaksi, ja muut menevät piirin sisällä. Polttaja yrittää osua pallolla piirin sisällä oleviin. Osuman saanut joutuu piiristä pois ja hänestä tulee polttajan apulainen. Viimeiseksi jääneestä tulee seuraavan kisan polttaja.

Sisäleikkejä

Sadesäällä leikitään sisällä. Hirsipuu ja laivanupotus sopivat leikittäväksi kahdestaankin, mitä tiedät ystävästäni on hauskempaa, jos mukana on useampi leikkijä.Mitä tiedät ystävästäni?

Yksi leikkijöistä menee ulos ja muut sopivat hänelle ystävän. Ystävä voi olla esimerkiksi ihminen, eläin tai jokin esine. Tämän jälkeen kyselijä tulee sisään ja alkaa kysellä jokaiselta vuoronperään: ”Mitä tiedät ystävästäni?” Kyselijälle vastataan kertomalla valitun ”ystävän” tuntomerkkejä ja ominaisuuksia, esimerkiksi ”se on musta”.

Se, jonka vastauksen perusteella kyselijä arvaa ”ystävänsä”, joutuu seuraavalla kerralla kyselijäksi. Tarvittaessa voidaan sopia rajoituksia, kuten että ystävä ei voi olla elokuvan tai kirjan hahmo.

Hirsipuu

Hirsipuu on sananarvauspeli. Se on saanut nimensä kuviosta, jolla toisen pelaajan miinuspisteitä lasketaan. Jokaisesta väärästä vastauksesta tulee kuvioon viiva lisää, ja pelaajan tulisi arvata annettu sana ennen kuin kuva hirressä roikkuvasta tikku-ukosta on valmis.

Yksi pelaajista keksii sopivan sanan ja piirtää paperille katkoviivan, jossa on yksi viiva sanan jokaista kirjainta varten. Jos halutaan helpottaa tehtävää, voidaan panna näkyviin ensimmäinen ja viimeinen kirjain.

Toinen tai toiset pelaajat alkavat vuorotellen arvata kirjaimia. Jos hän arvaa oikein sanassa olevan kirjaimen, kirjain kirjoitetaan kaikille niille kohdille, joilla se sanassa on. Jos arvattua kirjainta ei ole, alkaa hirsipuun rakentaminen jalustasta alkaen.

Hirsipuu muodostuu 11 viivasta, jotka ovat: jalusta, pystypuu, poikkipuu, vinutuki, köysi, pää, vartalo, kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Arvaajan tai arvaajien pitää voittaakseen arvata sana ennen kuin koko hirsipuu on valmis.

Laivanupotus

Kumpikin pelaaja piirtää ruutupaperille kaksi 10 x 10 ruudun kokoista pelialuetta ja merkitsee vaakarivien koordinaateiksi numerot 1-10 sekä pystyrivien koodeiksi kirjaimet a:sta j:hin (j voidaan myös korvata k:lla, jotta j ei sekaantuisi i:hin).

Kumpikin pelaaja sijoittaa omalle pelialueelleen oman laivastonsa, joka yleensä on seuraavanlainen: 1 taistelulaiva (4 ruutua pitkä), 2 risteilijää (3 ruutua), 3 hävittäjää ( 2 ruutua) ja 4 sukellusvenettä (1 ruutu). Myös toisenlaisesta laivastosta voidaan sopia niin haluttaessa. Alukset pitää sijoitella ruudukkoon siten, että ne eivät kosketa toisiaan edes kulmista.

Pelaajat ampuvat vuorollaan toistensa aluksia ilmoittamalla jonkun ruudun koordinaatit (esim ”4b”). Vastaaja ilmoittaa, onko laukaus mennyt ohi vai onko se osunut. Osuneella laukauksella ampuja saa uuden laukausyrityksen, ohi menneellä ampumisvuoro vaihtuu.

Kun aluksen kaikkiin ruutuihin on osunut, ilmoitetaan, että alus on uponnut. Voittaja on se, joka on saanut ensin kaikki vastustajan alukset upotetuiksi.

Seuraleikkejä juhliin

Solmu ja vaateviesti ovat hauskoja ohjelmanumeroita etenkin lastenjuhlissa. Tutustumisleikki sopii leikkimielisten aikuistenkin kesäkarkeloissa leikittäväksi.

Tutustumisleikki

Tämä leikki toimii esimerkiksi juhlissa, joissa kaikki vieraat eivät tunne toisiaan. Juhlien emäntä tai isäntä kirjoittaa lapulle jokaista vierasta kuvaavan tekstin, josta vieras itse tunnistaa itsensä. Laput jaetaan vieraille, jotka etsivät ryhmänsä jäsenet esittämällä lappunsa niin monelle, että oikea henkilö löytyy.

Vihje voi liittyä vaikka lempinimeen, ammattiin, harrastukseen tai johonkin hauskaan menneeseen tapahtumaan. Tärkeintä on, että henkilö itse tunnistaa itsensä vihjeestä.

Kun kaikki ovat löytäneet lapun henkilön, syntyneillä joukkuiella voidaan kilpailla tietovisassa tai muussa seuraleikissä.

Vaateviesti

Leikkijät jaetaan muutaman henkilön joukkueisiin. Ensimmäinen juoksee jonkin matkan päässä olevan tuolin luo ja pukee päälleen tuolilla olevat paidan, housut, pipon ja käsineet. Puettuaan hän juoksee joukkueensa luo, riisuu vaatteet ja antaa ne seuraavalle. Tämä pukee vaatteet päälleen, juoksee tuolin ympäri takaisin joukkueen luo ja riisuu vaatteet seuraavalle. Viimeinen juoksee tuolin luo, riisuu vaatteet ja istuu vaatteiden päälle. Nopein joukkue voittaa.

Solmu

Yksi leikkijöistä menee oven ulkopuolelle. Muut muodostavat piirin ja ottavat toisiaan käsistä kiinni. Tarkoituksena on pujottautua tiukkaan solmuun ilman, että käsistä päästetään irti.

Kun solmu on valmis, kutsutaan oven ulkopuolella oleva sisään. Hän antaa suullisia ohjeita, joiden avulla solmua selvitetään. Tavoitteena on, että solmussa olleet palaavat ohjeiden avulla piiriksi käsiä irrottamatta.

Lue myös:
Sadepäivien puuhaa

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Leikkejä lomalaisille

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X