Ihmiset

Janni Hussi Annassa: "Ennen tavoittelin tiettyä ulkonäköä, nyt tavoittelen hyvinvointia"

Ex-fitnessmalli Janni Hussi kävi läpi syömishäiriön ja uupumuksen. Nyt hän kertoo uudessa Annassa etsivänsä elämään tasapainoa terveellisistä elämäntavoista ja kehonsa kuuntelemisesta. 

Janni Hussi, 26, on se pirteä, väsymätön fitnessmalli, joka opastaa ihmisiä treenin iloihin urheiluliikkeiden mainoksissa, kuntoilu-tv-ohjelma Elixirissä sekä omalla tubekanavallaan, blogissaan ja Instagram-tilillään.

Hän on se itseltään liikaa vaatinut fitnessmalli, joka uupui neljä vuotta sitten. Sen jälkeen hän on joutunut luopumaan fitnessurastaan ja opettelemaan katsomaan elämää uudella tavalla.

”Ulkonäkö on katoavaa eikä elätä minua ikuisesti. Sen varaan ei voi rakentaa koko elämää. Etsin nyt uusia suuntia”, Janni kertoo uudessa Annassa.

Entinen Janni treenasi kahdeksan kertaa viikossa. Entinen Janni olisi käynyt ennen koiran aamulenkkiä tekemässä aamuaerobisen eli kunnon hikitreenin.

Nykyinen Janni  heräilee maanantaiaamuihin rauhassa, syö puuroa ja juo kahvia ja katsee aamutelevisiota. Niinä hetkinä hän on onnellisimmillaan.

Rauhallisen, palauttavan liikunnan tärkeyttä ja henkisen kunnon merkitystä Janni opettaa nykyään myös muille. Personal trainerinkin töitä tehnyt Janni valmentaa lähinnä ryhmiä, yksilövalmennuksiin hänellä ei ole enää juuri aikaa.

Kyllä nykyinenkin Janni liikkuu paljon ainakin tavalliseen tallustajaan verrattuna.

”Kehoni vaatii liikuntaa. Jos en liiku lainkaan, minulle tulee huono olo”, hän kertoo Annassa.

Keskimäärin hän treenaa kolme–neljä kertaa viikossa, joskin viikot ovat hyvin epäsäännöllisiä. Toisinaan Janni juoksee koiransa Harrin kanssa. Harrikin jaksaa juosta 10 kilometrin lenkin.

Janni Hussi, fitness, terveys, hyvinvointi, syömishäiriö

Pakko saada kilpailla

Jannista piti tulla ammattilaisjalkapalloilija. Perheessä on ammattilaisurheilijoita ennestään: isä on pesäpalloilija, isänisä oli samoin. 18-vuotiaana Janni loukkasi polvensa. Jalkapallo oli jätettävä.

Vammautunut polvi ei estänyt salilla käymistä, ja Janni, jonka ”oli pakko saada kilpailla”, keksi uuden unelman. Hän palkkasi itselleen valmentajan ja alkoi treenata tämän ohjeilla.

Seuraavat vuodet Janni harjoitteli milloin mihinkin fitnesskisaan. Elämä pyöri treenin ja ruokavalion ympärillä, ja jo kertaalleen voitettu syömishäiriö aktivoitui. Hän söi sairaalloisen terveellisesti ja urheili liikaa.

Viime vuosina Janni on opettellut uudenlaista suhtautumista itseensä.

”Ennen tavoittelin tiettyä ulkonäköä ja voittoja, nyt tavoittelen hyvinvointia”, Janni kiteyttää.

Hyvinvointiin kuuluu esimerkiksi se, että entisen 47 kilon sijasta Janni painaa nyt 60 kiloa. Hän ei laske kaloreita ja liikkuu, mutta ei liikaa. Ei tee liikaa töitä, jotta ei uuvu. Ja tutkii itseään lukemalla esimerkiksi psykologista kirjallisuutta. Sekin on uutta Jannia, sillä hän ei ole pitänyt lukemista vahvuutenaan.

”Olen aina vaatinut itseltäni paljon. Se on akilleenkantapääni, ja joudun treenaamaan kontrollista luopumista. Tiedän, että mikään iso muutos ei tapahdu rytinällä, mutta otan pieniä askelia kohti parempaa minää”, Janni toteaa.

”Fitness ei kuulu elämääni enää lainkaan”

Janni on tehokas monitoiminainen, jolla aikaa riittää vaikka mihin. Tällä hetkellä hänet voi bongata esimerkiksi Selviytyjät Suomi -tosi-tv-ohjelman kilpailijoden joukosta tai videoista, joita Janni tekee verkkoon huumoriryhmä Biisonimafian kanssa.

Vaikka fitnessura on jäänyt taakse jo vuosia sitten, ihmiset määrittävät Jannia yhä sen kautta.

”Minut nähdään vieläkin fitneksen kautta, vaikka fitness ei kuulu elämääni enää lainkaan”, Janni sanoo.

Hän ei edes käy katsomassa fitnesskilpailuita. Hän ei uskalla.

”Pelkään, että se laukaisisi syömishäiriön uudelleen. En uskalla antaa edes pikkusormea”, Janni toteaa Annassa.

Lue Annan juttu: Selviytyjät-tv-sarjan kuvaukset laittoivat Janni Hussin koville: ”Pelkäsin sairastuvani taas syömishäiriöön”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Janni Hussi Annassa: "Ennen tavoittelin tiettyä ulkonäköä, nyt tavoittelen hyvinvointia"

Susku

Hei Janni!
Huijasit eilisessä jaksossa, ekassa kisassa.
Oikea voittaja oli James.

Miksi huijaamiseesi ei puututtu? Tv:ssä näkee selkeästi, kuinka viet kaksi puuta ylös kerrallaan ja juuri se aiheuttaa ratkaisevan eron jamesiin.

Miten voit ensin huijata ja sitten teennäisesti ottaa vastaan palkinnon, joka sinulle ei edes kuulunut?

Missä on moraalisi, onko sitä koskaan ollutkaan?

a

.

Vastaa käyttäjälle aPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.