Lue Ringa Ropon viisi parasta laihdutusvinkkiä – näin laihdut pysyvästi!

Entinen pituus- ja korkeushyppääjä Ringa Ropo laihdutti muutama vuosi sitten 23 kiloa yhden vuoden aikana. Nykyisin laihdutusvalmentajana työskentelevä Ringa jakaa nyt parhaat laihdutuskonstinsa!

Viime vuonna Cambridge-laihdutusohjelman valmentajana työskentelyn aloittanut entinen pituushyppääjä Ringa Ropo tietää, miltä tuntuu, kun kilot istuvat tiukassa. Entiselle huippu-urheilijalle kertyi vuosien varrella salakavalasti ylipainoa, joka ei meinannut sulaa millään, vaikka Ringa urheili monta kertaa viikossa.

Kolme vuotta sitten Ringa löysi Cambridge-laihdutusohjelman, joka kehitettiin alun perin Yhdysvalloissa astronauteille 1970-luvulla. Ringa laihtui ohjelman avulla vuodessa 23 kiloa.

Lue myös: Rakastunut Ringa Ropo: ”Haluan vanheta Heikin kanssa yhdessä”

”Pääsin jaloilleni. Ylipainoisena en ollut oma itseni. Laihduttamisen myötä olen saanut elämäni ja itsetuntoni takaisin, niin pinnalliselta kuin se kuulostaakin”, hän kertoo.

Nyt Ringa paljastaa meille parhaat laihdutusvinkkinsä!

1. Huomioi annoskoot ja tunnista nälkä

Lautasmallin mukainen ruokailu ja annoskokojen huomioiminen on tärkeää. Yleensä syömme kylläisyyden ohi eli emme kuuntele kehomme tuottamaa signaalia vatsalaukun täyttymisestä.

Nälkä on vain tunne ja aikuinen ihminen osaa säädellä tunteitaan. Koska viimeksi tunsit todellista nälkää? Erottele mieliteko, maneeri ja todellinen nälkä toisistaan.

Lue myös: Onnistunut laihdutus muutti paljon, mutta ei toisaalta mitään

2. Luo säännöllinen ja riittävän tiheä ruokailurytmi

Sopiva kaava siihen on aamupala-lounas-välipala-päivällinen-iltapala. Kun noudatat sitä, aineenvaihduntasi toimii paremmin, eikä sinun tarvitse syödä suuria annoksia lainkaan.

Muista myös, että riittävä (1,5–2 l/vrk) kalorittomien juomien nauttiminen säännöllisesti pitää nestekierron kropassa kunnossa ja ehkäisee nälän tai mielihalujen tunteiden valtaa.

3. Ymmärrä ruoan kalorimäärät: kaloreilla on väliä!

Kaloreiden seuraaminen helpottaa kokonaisuuden ymmärtämistä. Jos työmatkalla ei liiku omaa kehoa käyttäen ja tekee istuvaa toimistotyötä, pärjää mainiosti yllättävän pienellä kalorimäärällä. Pienelläkin vähentämisellä on merkitystä.

4. Liiku töissä ja työn jälkeen

Jos teet istuvaa toimistotyötä, nouse vähintään kerran tunnissa seisomaan ja jaloittelemaan. Nykyään ei ole ollenkaan tavatonta nousta välillä seisomaan myös kokouksissa.

Istuminen pitkään paikoillaan latistaa kehon toimintakykyä, ryhtiä ja mielen virkeyttä työtehtävissä.

Säännöllisyys liikunnan harrastamisessa helpottaa painonhallinnassa. Hien pintaan saaminen kertoo siitä, että syke on noussut ja lihaksisto tekee töitä.

5. Nuku riittävästi ja noudata säännöllistä unirytmiä

Unella on valtava merkitys kehon ja mielen palautumiselle sekä toimintakyvylle kuten aineenvaihdunnalle. Vaali siis säännöllistä unirytmiä.

Lue myös juttu, jossa Kotilieden lukijat paljastavat parhaat laihdutusvinkkinsä!

Keskustelu

Kommentoi juttua: Lue Ringa Ropon viisi parasta laihdutusvinkkiä – näin laihdut pysyvästi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X