Liikunta

Lulu selätti tunnesyömisen ja laihtui vuodessa 12 kiloa: "Enää en syö herkkuja suruun"

Lulu Myllyniemi, 46, tajusi syövänsä tunteisiin. Hän opetteli syömään useammin ja viisaammin – ja laihtui 12 kiloa.

Lulu Myllyniemelle on nykyään tärkeää syödä ravintorikasta ruokaa ja voida sen ansiosta hyvin. Taakse on jäänyt tunnesyöminen, ja nyt hän on löytänyt tasapainon syömisen kanssa.

Lulu kertoo, miten hän lopulta onnistui laihtumaan pysyvästi.

Tunnesyöminen hallintaan – paino laski 12 kiloa

”Minulla on kolme lasta: sain heidät 24-, 27- ja 42-vuotiaana. Kaikkien raskauksieni jälkeen olen pudottanut painoa noin 15 kiloa. Viime kerran jälkeen paino hiipi pian takaisin.

Olen tänä vuonna saanut painoa alas 12 kiloa. Nyt pyrin pitämään itseni tässä tilassa, jossa syön ja liikun niin, että en koe joutuvani luopumaan jostakin.

En halua, että arkeni muuttuu vain suorittamiseksi. En halua kadottaa tunnetta siitä, mitä tarvitsen. Vain silloin voin olla toisille läsnä.

Lue myös: Haluatko laihtua pysyvästi? Psykologi vinkkaa: Aloita mielestä!

Syömisessä auttaa ennakkosuunnittelu

Ennakkosuunnittelu on minulle tärkeää. Pyrin tekemään sunnuntaisin ruokaa etukäteen. Paahdan kasviksia uunissa ja purkitan niitä lisukkeiksi seuraavaa viikkoa varten.

En kiellä itseltäni mitään, mutta pyrin valitsemaan hyviä hiilihydraatteja ja rasvoja, laadukasta proteiinia ja paljon kasviksia ja marjoja. Kevyempien ja ravinteikkaampien vaihtoehtojen valitseminen on tullut pikkuhiljaa rutiiniksi.

Illalla teen usein jääkaappiin rahkapohjaisen tuorepuuron. Ravintorikas aamiainen pitää minut kylläisenä lounaaseen asti. Jotta en kyllästyisi, vaihtelen puuron mausteeksi esimerkiksi raakalakritsi- tai luomuvaniljajauhetta.

Lulu Myllyniemi
Lulu Myllyniemi nauttii usein rauhallisen aamiaisen lempikahvilassaan Pauligin kulmassa. ”Kukaan ei voi ohjeistaa toista tasapainoiseen oloon. Olen oivaltanut, että olen itse vastuussa siitä, miltä minusta tuntuu.”

Syön 2–4 tunnin välein

Pyrin syömään 2–4 tunnin välein ja viisi kertaa päivässä. Olen perso ma­kealle ja saatan napostella, jos verensokerini ei ole tasainen. Makeanhimoon voin nauttia kupin lakritsiteetä.

Olin ennen kova liikkumaan. Saatoin treenata jopa kahdeksan kertaa ­viikossa ja kovalla sykkeellä. Nyt teen vain sellaisia asioita, joista tulee hyvä olo sekä keholle että mielelle.

Haluan olla iltaisin kotona nelivuo­tiaani kanssa, joten herään pari kertaa viikossa kuudelta kuntosalille. Treenaan crosstrainerillä kuuden kilometrin lenkin. Varaan myös aikaa saunassa rentoutumiseen.

Liikunnallisilla tanssitunneilla käyn iltaisin tai viikonloppuna pari kertaa viikossa. Niistä tulee hyvä mieli!

Tunnesyöminen täytyi tiedostaa

Olen kasvanut siihen, että jos on iloa tai surua, ostetaan herkkuja. Tavasta on ollut vaikea pyristellä pois, ja välitin saman mallin vanhimmille ­lapsilleni. Nyt olen oppinut, että herkkuja ei ­pidä ostaa varastoon. Vaikeina hetkinä voin piristää itseäni vaikka puhumalla ystävieni tai äitini kanssa.

Viikonloppuisin valmistan ruokaa pitkän kaavan mukaan ja nauttin pari lasia viiniä. Järjestän työkseni viini ja ruoka -aiheisia tapahtumia. Olen huomannut, että jo lasi viiniä vaikuttaa yöuneen. Jos juon 2–3 lasia, sykkeeni on yöllä korkeampi ja uni kevyempää. Siksi nautin alkoholia harkiten.

Minua motivoi tasapainoinen ja hyvä olo, joka minulla on. Arvostan itseäni nyt enemmän, eikä ulkonäköön liittyvillä asioilla ei enää niin merkitystä.

Kenenkään ei tarvitse enää kehua minua, jotta voisin kokea kelpaavani. Olen hyväksynyt itseni puutteineni, ja se huokuu myös ulos päin.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Lulu selätti tunnesyömisen ja laihtui vuodessa 12 kiloa: "Enää en syö herkkuja suruun"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.