Liikunta

Fysioterapeutti: Selkäkivut katoavat usein itsestään, mutta yksi karhunpalvelus on syytä välttää 

Suurin osa selkävaivoista on revähdyksen tai venähdyksen aiheuttamaa. Kipuja ei pidä pelästyä, sillä usein selkäkivut paranevat itsestään ilman hoitoa, kertoo Selkäliiton Maria Sihvola.

Kun selkä menee jumiin, hyvät neuvot ovat tarpeen. Säikähtämiseen ei kuitenkaan ole syytä, lohduttaa Selkäliiton selkäneuvonnan koordinaattori Maria Sihvola. Selkäkivut ovat useimmiten lyhytaikaisia ja hyväennusteisia kipuja, jotka johtuvat esimerkiksi lihasperäisestä revähdyksestä tai venähdyksestä.

”Selkäkipuja tulee lähes kaikille jossain vaiheessa”, Sihvola kertoo. Hän on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri ja fysioterapeutti.

Selkäkivut ovat yleisesti ottaen lähes aina vaarattomia. Vain 1–2 prosentissa tapauksista kyseessä on jokin vakava terveyttä uhkaava ongelma.

Lue myös: Kipulääkkeet ovat erilaisia – asiantuntija kertoo, milloin kannattaa valita ibuprofeeni ja milloin parasetamoli

Selätä selkäkivut kevyellä liikunnalla

Selkäkivut paranevat yleensä itsestään ilman erityistä hoitoa.

Suurin karhunpalvelus jumiselle selälle on se, että alkaa varoa sen liikuttamista.

”Suurin ongelma on se, että ihmiset varovat selän käyttöä ja välttävät liikuntaa. Usein ajatellaan, että selkää ei uskalla tai saa käyttää kipeänä, vaikka juuri silloin sitä kuuluu käyttää”, Sihvola sanoo.

”Saattaahan reidessäkin olla jokin lihasrevähdys, mutta silti me kävelemme. Samalla tavalla pitäisi toimia selkäkivun kanssa.”

Kaikista parasta liikuntaa kipeälle selälle on perinteinen kävely.

Kävely on riittävän kevyttä liikuntaa, ja sitä voi tehdä missä ja milloin vain. Kävely helpottaa kivun tunnetta ja ylläpitää toimintakykyä.

Selkäkivut hellittävät usein itsestään. 
Suurin karhunpalvelus jumiselle selälle on se, että alkaa varoa sen liikuttamista. Kuva: iStockphoto

”Jos tulee akuutti noidannuolityyppinen kipu, silloin ei ole järkevää lähteä kuntoliikkumaan. Liikkeessä ja tavallisissa askareissa kannattaa silti pysyä, jotta kudokset saavat normaalia liikettä”, Sihvola neuvoo.

Lue myös: Laihdu kävelemällä – asiantuntija kertoo, kuinka onnistut

Vuodelepoon tai sohvalle ei kannata jäädä. Kunnollinen lepo öisin on sen sijaan tärkeää, sillä unen aikana keho palautuu.

Vahvat lihakset tukevat selkää

Pahimmassa selkäjumissa moni pohtii, voisiko esimerkiksi fysioterapeutilta tai kiropraktikolta saada nopeaa kivunlievitystä. Sihvolan mukaan hoidoista kannattaa hakea apua vasta sitten, kun pahin kipu on takana päin.

”Esimerkiksi noidannuolen akuutissa vaiheessa selkää ei voi hieroa, mutta kun kovin kipu on hellittänyt, hieronnasta tai esimerkiksi nikamakäsittelystä voi olla apua. Esimerkiksi fysioterapia edistää potilaan kuntoutumista”, Sihvola sanoo.

Pidemmällä aikavälillä parasta hoitoa selälle on se, että pitää kehonsa liikkeessä.

”Hoitojen hakemisen sijaan lihaskunnon ylläpito on tärkeämpää, sillä passiiviset hoidot, kuten hieronta ei paranna huonoa lihaskuntoa.”

Lue myös: Paranna lihaskuntoa turvallisesti – pääset alkuun helposti kotikonstein

Juttua muokattu 24.3. klo 11.16: Jutussa väitettiin aiemmin, etteivät fysioterapeutin tai kiropraktikon hoidot auta selkäkipuihin. Todellisuudessa kivun helpotettua näistä on apua, ja esimerkiksi fysioterapia edistää potilaan kuntoutumista, Sihvola kertoo.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Fysioterapeutti: Selkäkivut katoavat usein itsestään, mutta yksi karhunpalvelus on syytä välttää 

Ronald

Aika heikosti tuntu tietävän oikeasta selkäkivusta

Yksi ortopedi vain

Mitä kirjoittaja ei nyt sitten tiennyt ”oikeasta” selkäkivusta? Tiedätkö sinä enemmän tavan tallaajana? Asiantuntija ei koskaan voi perustaa näkemystään omaa kokemustaan selkäkivuista hyödyntäen. Tälläisissä teksteissä ei mutu-tuntumalla voida mennä. Kirjoittaja näkyy olevan TTM ja fysioterapeutti, joka on modernin kiputieteen ja näyttöön perustuvan tutkimuksen valossa kirjoittanut tämän tekstin.

Nadaltti

Totta. Eip oikke vakuuttanu.

Vastaa käyttäjälle NadalttiPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.