Lukijat kertovat: Näin minusta tuli läheiseni omaishoitaja

Omaishoito on kokonaisvaltaista työtä, joka ei lopu virka-aikojen ulkopuolellakaan. Työtä tehdään rakkaudesta läheiseen, joka tarvitsee jatkuvaa apua.

Selvitysten mukaan yli miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheistään. Omaishoitotilanteita arvellaan olevan noin 350 000, joista kuitenkin vain hieman yli kymmenen prosenttia on lakisääteisen omaishoidon tuen piirissä.

Omaishoitotilanteet alkavat eri tavalla, ja joskus tilanteeseen ajaudutaan kuin vahingossa. Kotilieden lukijat kertovat, miten heistä tuli läheisensä omaishoitajia.

Tarve tekee läheisestä omaishoitajan

”Mieheni sairastui Alzheimerin tautiin. Olin työssä sosiaalitoimessa ja sieltä heti nakittivat omaishoitajaksi, kun mieheni joutui jäämään taudin takia eläkkeelle. Olin osa-aikaistyössä silloin ja pystyin hoitamaan miestäni silloisessa kunnossa vielä osa-aikaisesti. Kun jäin itse eläkkeelle, omaishoitajuus muuttui kokopäiväiseksi.”

”En ole ollut virallistettu omaishoitaja, mutta molempien edesmenneitten vanhempieni omaishoitaja tavallaan olin. He olivat usean vuoden ajan niin sairaita, että siivoaminen, ruuanlaitto, kaupassakäynti ynnä muu sellainen asiointi ei enää onnistunut. Mutta koska heillä ei ollut dementiaa tai muuta henkistä toimintakykyä rajoittavaa sairautta (paitsi ”vanhuuden heikkous”), niin he eivät yli 45 vuotta veroja maksettuaan saaneet yhteiskunnalta juuri mitään apua – paitsi laadultaan heikkotasoista sairauksien hoitoa terveyskeskuksesta.

Varsinkin yli 80-vuotiaan sotaveteraani-isäni toive oli päästä loppuvuosikseen vanhusten palvelutaloon. Ei herunut kaupungilta tarpeeksi pisteitä, että olisi päässyt. Joskus isäni sanoikin, että kai tässä pitäisi ”heittäytyä hulluksi”, että pisteitä rupeaisi herumaan.”

Omaishoitaja on läheiselleen tärkeä tuki.

”Ensin olin äitini omaishoitaja, hänen voimat alkoivat ehtyä. Tarvitsi apua pankkiasioissa, kodinhoidossa, kauppareissuilla, saunassa yms. Ei ollut ketään muuta. Äiti kuoli 2001.

Nyt olen mieheni omaishoitaja. Hän sairastui viitisen vuotta sitten, tuli poissaolokohtauksia kaatumisineen, neljä aivoinfarktia, eturauhassyöpä, sydämen toisen puolen vaurio, lähimuistin katoaminen ja liki vuosi sitten epilepsia. Kun on papin edessä luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä, niin homma hoidetaan.”

”Hoidimme puolisoni kanssa hänen äitiään, joka sairastui Alzheimerin tautiin ja kamppaili sairauden kanssa seitsemän vuotta. Niin kauan kun hän kykeni asumaan kotonaan, päätoimisesti anoppia hoiti kaupunkimme sosiaalitoimesta sovitut hoitajat, jotka kävivät kukin hänen luonaan arkipäivisin.”

Rankka työ vie veronsa

”Olen aina halunnut matkustaa. Nyt ei voi. Omaishoitajuus sitoo. Lisäksi pitää tarkasti varoa yhtään arvostelemasta, moittimasta ja edes katsomasta miestä vähänkin tuimasti, loukkaantuu herkästi ja murjottaa pitkään, huokailee, että kun kuolis pois. Joskus ymmärtää minut väärin ja taas vaipuu synkkyyteen. On siinä haastetta.”

Omaishoitaja on läheiselleen tärkeä tuki.

”Koska asun kaukana äidistäni ja käyn hänen luonaan vain joka toinen kuukausi tai tarvittaessa useamminkin, täytyy olla aina valmiina, jos jotain sellaista tapahtuu, jossa hän tarvitsee minua. Silloin pyrin menemään hänen luokseen mahdollisimman pian. Joudun myös huolehtimaan kaikista hänen asioistaan: taloudesta, raha-asioista, hoitokäynneistä esimerkiksi lääkärin luo, neuvotteluista kotihoidon kanssa, kauppaostoksista (onneksi se hoituu myös netissä), ynnä muusta.

Nämä huolehdittavat asiat ovat lisääntyneet päivä päivältä viimeisen vuoden aikana. Elämä on otettava päivä kerrallaan, koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu huomenna tai ensi viikolla. Usein on ollut niin, että kun jokin asia tuntuu nyt olevan hyvin, niin se muuttuu jo parin tunnin päästä, ja taas täytyy miettiä ratkaisua johonkin ongelmaan.”

”Omaishoitajan ”päivä” on vuorokausi. Yleensä äiti heräsi aamulla kuudelta, jos hän jaksoi, kävimme vessassa ja pesulla. Loppuaikana nämä toimet tehtiin äidin omassa huoneessa. Sitten oli aamupala, kahvia, voileipää, jogurttia, ehkä jotain hedelmää, mehua ja tietysti lääkkeet. Hiusten kampaaminen ja tuvan sohvalle lepäämään. Lounas noin kello 11.30. Päivälepo. Päiväkahvi. Lepoa. Lehtien lukua, ehkä tv:n katselua, iltaruokailu, iltahartaus, pesut ja vessakäynnit tarpeen mukaan. Yövaatteisiin sonnustautuminen. Yöllä oli toiminnassa itkuhälytin, joten voimme nukkua omissa huoneissamme, mikäli ei ollut mitään akuuttia sairautta.”

”Paitsi henkistä raskautta (yhteisten unelmien romuttuminen, toisen katoaminen elämästä, yksinäisyys) työ on alkanut olla raskasta fyysisesti. Niskat ja kädet kipeytyvät ja särkevät öisin. Tuntuu, ettei saa tarpeeksi lepoa, kun omakin ikä tekee ohessa tehtävänsä. Kuntoudun kahden vapaaviikon aikana suht hyvin, mutta muutaman kotihoitopäivän kuluttua säryt ja jäsenten väsymys taas palautuu.”

Läheisen auttaminen palkitsee

”Hyviäkin päiviä on. Huumori pilkahtelee, halataan ja aamupusunkin saa.”

Omaishoitaja on läheiselleen tärkeä tuki.

”Voin vähän korvata äidille sitä suurta lahjaa, jonka hän antoi hoitaessaan meidän kahta lastamme pitkän aikaa.”

”Kun päivä on kunnialla saatu iltaan, on olo väsymyksestä huolimatta hyvä. Ja mieli on kiitollinen, että taas jotenkin tämäkin päivä pärjättiin. Se, että huomaa, että toinen tuntee ainakin joskus. Ja ulkona kävellessä hän selvästi nauttii katselemisesta ja raittiista ilmasta. Olen onnellinen, että olen näinkin kauan jaksanut hoitaa häntä kotona, aina ei ole ollut todellakaan helppoa, on ollut niin hurjia aikoja.”

”Olen todellakin tehnyt kaikkeni läheiseni auttamiseksi, ja kun todistettavasti tiedän, jotta hän edelleenkin pystyy nousemaan sängystä itsenäiseksi ihmiseksi kaikkien vaikeuksien jälkeen, kunhan saa tarvitsemansa avun.”

”Hän joskus hymyilee illalla ja sanoo: – Kiitos tästä päivästä.”

Lue myös: Poikansa omaishoitaja Elina: ”Laitan arjessa muut etusijalle”

Omaishoidosta voit lukea lisää Omaishoitajat ja läheiset -liiton sivuilta.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Lukijat kertovat: Näin minusta tuli läheiseni omaishoitaja

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X