
Majoitu kuin mummolassa: Ristiinalainen Tuukkalan tila muuttui aamiaismajoitukseksi
Majoittuminen Tuukkalan tilalla Ristiinassa tuntuu kuin viettäisi lapsuuden kesää mummolassa.
Ihan kuin saapuisi mummolaan! Pihatietä reunustavat pellot ja keskellä pihaa nököttää grilli. Tuukkalan päätalon takana, pyykkinarujen lomassa kasvaa marjapensaita, raparperia ja omenapuita.
Lue myös: Wanhan Markin kiireetön joulutunnelma – näin eläinten vanhainkodissa vietetään joulua
Tilan utelias kissa ja crockseihin ja t-paitaan sonnustautunut, tuoreen leiväntuoksuinen emäntä ovat portailla vastassa.
Isäntäväki on aina paikalla
Kaikki on hurmaavan kotikutoista. Täällä voi levollisin mielin vetää verkkarit jalkaan ja nauttia hiljaisuudesta, linnunlaulusta, kanojen kaakatuksesta ja hyönteisten surinasta.
Juttuseuraa löytyy kyllä, jos sitä kaipaa, sillä tilan isäntä Esko ja emäntä Leena Valkonen ovat paikalla vuoden jokaisena päivänä.

Esko on jo Tuukkalan ties mones isäntä, sillä tila on ollut saman suvun omistuksessa ainakin vuodesta 1710 lähtien. Emäntä tuli taloon vuonna 1985 Kuhmosta, alun perin maatalousharjoittelijaksi.
Vielä 1960-luvulla Tuukkalan tilalla oli hevosia, lampaita, lehmiä ja sikoja, ja 2000-luvullakin kasvatettiin vielä maitokarjaa.

Lypsylehmistä luovuttiin kuitenkin kymmenen vuotta sitten ja tilaa ympärivät pellotkin on vuokrattua naapuritilan isännälle.
Maatilan tuntu tuoksuineen ja maisemineen on silti jäljellä.
Tanssipaketti: polkupyörällä lavatansseihin
Vuonna 1950 perustettu Metsälinnan lava on vain kolmen kilometrin päässä Tuukkalasta, ja mikä parasta, sinne pääsee vanhoja peltoteitä pitkin.
Toukokuusta syyskuuhun lavalla tanssittavat sunnuntaisin tanssiorkesterit. Mikä onkaan ihanampaa kuin polkaista hikisen tanssi-illan päätteeksi murunsa kanssa omaan aittaan peiton alle.
Tuukkalan tanssipaketit sisältävät majoituksen ja tanssilippujen lisäksi polkupyörät.
Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 8/2018.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Majoitu kuin mummolassa: Ristiinalainen Tuukkalan tila muuttui aamiaismajoitukseksi
MINUN MIELESTÄ SEN ANNAN EI PITÄISI OLLA PITKÄÄN KEIKKAVAPAALLA, KOSKA ANNA ON IHANA IHMINEN OULUKEIKALLA JA ANNAA HALUAA KAIKKI OULULAISET FANITTAA!