Hyvinvointi Tilaajille

Muistisairaan isänsä menettänyt Katariina Souri koki vihaa ja katkeruutta – ”Nyt hän on vapaa” 

Alzheimerin tauti vei Katariina Sourin isän 74 vuoden iässä. Isän sairauden aikana Kata koki vihaa ja katkeruutta, jotka kääntyivät myöhemmin suruksi. Lopulta hänen oli pakko päästää irti.

Isä ei löytänyt reittiä kotiin tutun hyvinkääläisen pankin parkkipaikalta. Katariina Souri oli tyrmistynyt. Tosin hän oli jo parin vuoden ajan kiinnittänyt huomiota siihen, että isällä ei ollut kaikki hyvin.

Läheiset arvelivat, että yhä eläkeiässä aktiivisesti rikosjuristina työskennellyt Antti poti kovaa stressiä, ehkä jopa masennusta. Kata yritti patistaa isää jäämään eläkkeelle, olihan tämä jo yli 65-vuotias.

Isän muisti oli aina ollut ilmiömäinen. Autojen rekisterinumerot ja vanhat puhelinnumerot pysyivät hänen mielessään erinomaisesti. Mutta nyt hän joutui pinnistelemään muistaakseen asioita, jotka aiemmin tulivat mieleen heti. Tuttujen nimetkään eivät nousseet huulille kuten ennen.

Hän oli alavireinen ja huonotuulinen. Innokas golfaaja ei halunnut lähteä kentille, ja myös keilailuvuorot jäivät käyttämättä.

Isästä oli tullut vetäytyvä. Hän lakkasi soittelemasta ja pitämästä yhteyttä. Se tuntui oudolta, koska Katan ja isän suhde oli aina ollut tiivis.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.