Hyvinvointi

Päihdeäidit pakkohoitoon?

Päihdenaisten pakkohoito jakaa mielipiteitä.

Vastustajat pelkäävät, että laki karkottaa päihdenaiset raskausneuvoloista. Puolustajien mielestä pelkkä äidin hyvä tahto ei riitä suojaamaan sikiötä.

-Vaikka tämä kuulostaa tyhmältä ja jyrkältä, pakkohoito on mielestäni ihan ok. Yhdeksän kuukautta ihmisen elämässä on kuitenkin lyhyt aika. Eikä sikiö voi itse tehdä mitään, vaan se on viaton osapuoli. Äiti vetäköön synnytyksen jälkeen päihteitä vaikka kaksin käsin, Taru sanoo.

Taru, 39, aloitti vapaaehtoisen hoidon lastensuojelun määräyksestä. Nyt Tarun ja hänen 1,5-vuotiaan tyttärensä hoitojakso on loppusuoralla.

Tarun mielestä tahdonvastaisen hoidon huono puoli on se, että naiselta viedään itsemäärämisoikeus. Se voi kiukuttaa naista niin, että uhma nousee esiin.

– Pakkohoitoa en ole itse kokenut, mutta oma itsemääräämisoikeuteni vietiin, kun minulle tökättiin ehkäisykapseli ihon alle heti synnytyksen jälkeen mitään kysymättä, Taru kertoo.

Hänen mielestään nykyisessä hoitopaikassa on kuitenkin paljon hyvää.

– Viisas on se, joka on tämän kaiken kehittänyt. Olen ihan loistopaikassa. Tietenkin on paljon itsestä kiinni, mitä hoidosta saa irti.

Teksti: Milla Saaritsa.
Lue lisää aiheesta ja Tarun koko tarina Kotilieden numerosta 6/2010.

Mitä mieltä sinä olet päihdeäitien pakkohoidosta?


Kommentoi

Kommentoi juttua: Päihdeäidit pakkohoitoon?

Juwenes

Kummaa touhua… Pistetäänpä samalla sitten työnarkomaanit ja muutkin ”moraalittomat” laitokseen…

Hoitaja

Pakkohoitoa vai ei mutta kuka ja missä ne äidit hoidetaan? Laista on puhuttu mutta ei siitä tosiasiasta että sellaiselle määrälle uusia ”mielenterveys” potilaita ei ole hoitopaikkoja. Laitospaikkoja kun ollaan kokoajan vähentämässä ja trendi on ollut pakkoa vatsaan muissakin potilasryhmissä. Miksi sitten juuri päihdeäidit pakolla laitoksissa tarvitsee hoitaa.
Mieleen tulee kukkahttutätien ahdistus jota ei osata enää käsitellä vaan yritetään omaa mieltä rauhoittaa laeilla ja pakkotoimilla. Mitä jos yhteiskunta satsaisi rahoja vaikka nuorten pahoinvoinnin vähentämiseen ja ennaltaehkäisyyn. Tulokset olisi paremmat sitten myöhemminkin.

Sinipiika

Niinpä juuri.
Tällä hetkellä hoitoa ei ole tarjolla edes niille, jotka sinne olisivat vapaaehtoisesti hakeutumassa, ja toisaalta pakkohoidon uhka pitäisi raskaana olevat alkoholistit ja narkomaanit tehokkaasti neuvolajärjestelmän ulkopuolella. Ja itse asiassa pitää jo nytkin; päidenäitien tapauksessa ei ole mitenkään tavatonta, että raskaus huomataan vasta kun se on jo pitkällä ja neuvolassa käydään harvakseltaan, jos ollenkaan.

Komppaan vahvasti nimim. ”Hoitajan” näkemystä siitä, että kysymyksessä on nimenomaan kukkahattutätien ahdistus: kun ei ymmärretä paihdeongelman varsin monimutkaisia syntymekanismeja, oiotaan mutkat suoriksi ja kehitellään näitä ”pakkojärjestelmiä”.

Itse olen omassa työssäni nähnyt, miten jo huostaanoton uhka ajaa ongelmaiset äidit välttelemään jopa synnytyslaitokselle lähtemistä ja sitten päädytään näihin tahattomiin koti- ja luukkusynnytyksiin, jossa vaarassa on sekä lapsen, että äidin henki.

pakkohoito ok

Fas-lasta hoitaneena suosin pakkoa. Kummasti asiat aina kärjistetään, että sitten käy niin ja käy näin jne.Sinipiika sanoi, että muutoin päädytään tahattomiin kotisynnytyksiin ja vaarannetaan lapsen henki. Eikö päihteet jo muka vaaranna lapsen henkeä? Oletteko nähneet vieroituksesta kärsivää vastasyntynyttä? Ihmettelen tuota suurta ja ihmeellistä itsemääräämisoikeutta. Aina kun on oikeutta, on myös vastuuta. Jos siihen ei kykene, niin hoitoon vaan. Lähiomaisenikin ei asuisi tällä hetkellä kadulla, mikäli hänet olisi pakotettu hoitoon aikanaan. Päihderiippuvaiset naiset ja heitä lemmiskelleet miehet fas-.lapsia hoitamaa, loppu iänikuiselle hyysäämiselle.

Kaisla

Itse kannatan päihdeäitien pakkohoitoa. Eikö viattomalla lapsella ole suurempi oikeus syntyä terveenä kuin odottajalla käyttää päihteitä raskausaikanaan? Sikiötä tulee suojata, vaikka sitten pakkohoidon keinoin. Kyse on kuitenkin lapsesta, ja toisaalta hänen koko tulevasta elämästään.

Sitä paitsi saatttaahan odottaja itsekin hyötyä pakkohoidosta ja olla ratkaisuun jälkikäteen tyytyväinen, mikäli sen kautta pääsee eroon päihteistä ja saa korjattua elämänsä kuntoon. Ei narkomaanin tai alkoholistin elämä ruusuista ole. Raskausajan pakkohoidon jälkeen tulisi olla tarjolla tukea ja jatkohoitoa sitä tarvitseville, hoidon ei missään tapauksessa tule päättyä raskausaikaan, vaan raittiina pysymistä ja niin äidin kuin lapsenkin elämää tuettava tarpeen vaatimalla tavalla.

Nykyään tuntuu aikuisen etu ja oikeus menevän usein lapsen oikeuksien edelle. Puolustuskyvytöntä ja heikkoa tulisi kuitenkin ensimmäiseksi suojella.

äiti

Kannatan pakkohoitoa. Päihdeäitit eivät kykene vastaamaan itsestään saati syntymättömästä lapsesta. Pakkohoidolla turvataan toisen ihmisen (syntymättömän lapsen) elämänarvo ja -laatu. Päihdeäitit eivät ole yhteiskuntakelpoisia ja minusta on täysin väärä peruste paapoa itsemääräämisoikeuden varjolla ihmisiä, jotka tietoisesti pitävät raskauden, mutta eivät kanna sen mukana tuomaa vastuuta tulevasta elämästä.

Aikke

Ehdottomasti hoitoon! Olen töissä päivähoidossa ja alakoulussa ja siellä näkee mitä päihde äitien lapsista tulee. Sen lisäksi, että nämä äidit saavat viettää raskausajan niinkuin parhaaksi näkevät, myös lapsen synnyttyä koko vanhemmuuden vastuu siirretään pois heiltä. Vanhempiahan ei saa syyllistää mistään nykyään, ettei vaan tule kenellekään paha mieli.

Ammattilainen

Kinkkinen, eettisesti vaikea kysymys. Kuka saa päättää kenen elämästä?
Ruotsissahan pakkohoito on, mutta tulokset ovat olleet heikkoja. Päihdehoidolla harvoin on tulosta, jos oma motivaatio puuttuu. Päihteenkäyttäjät useimmiten ovat lapsellisia ja lyhytjännitteisiä, heillä uhmareaktio on yleinen. He myös ovat oikein hyvin perillä oikeuksistaan ja vetoavat niihin herkästi.Pakkohoitolaki suurella todennäköisyydellä johtaa raskauden salaamiseen. Toki jokainen pelastettu lapsi on äärettömän arvokas, eikä silloin voi ajatella rahassa.
Jos laki tulee, saman tien pitää perustaa lisää hoitopaikkoja niin ettei mitään jonoja pääse syntymään.

Jansku

Onko pakkohoito raskauden aikana hyvä juttu jos lapsi kuitenkin synnyttyään annetaan äidille kotiin? Miksi pelastaa sikiö jos syntynyt lapsi saa jäädä minkälaiseen ”hoitoon” hyvänsä? Tänäkin vuonna on luettu monista paljain jaloin yöllä äitiä etsivistä lapsista; äiti on ollut iltaa viettämässä baarissa ja jättänyt lapset autoon/kotiin/mihin vain… Ja se mitä luetaan lehdistä on vain promillenosia siitä, mitä ovien takana tapahtuu, nyt, kohta, aina ja aina vaan. Jokainen meistä näkee alkkari- ja narkkariäitejä joka päivä, jos katsoo sillä silmällä. Isistä puhumattakaan. Sen lisäksi tulevat kaikki he jotka syövät päivittäin turruttavia lääkkeitä joita lääkäri heille määrää – eivät jaksa ilman, sanovat. Elämä on liian rankkaa, väsyttää ja masentaa…. Monilla heilläkin on lapsia.

En tiedä – kuten kai ei kukaan – miten asia pitäisi hoitaa mutta nyt on yhteiskunnassa vahvasti päällä jokaisen oman päätäntävalta ihan kaikesta, sotiipa se miten hyvänsä pienempien ja heikompien oikeuksia vastaan. Oikeuksia on vain heillä jotka sen osaavat ottaa – ja kaikkia haluja täytyy saada toteuttaa. Jos äiti haluaa juoda tai käydä kapakassa ja lasten hoito ei kiinnosta/ahdistaa, niin sitten saa mennä. Antaa lasten olla.

Masennus on tämän päivän yksi isoista onnettomista totuuksista. Tietenkin ahdistaa, jos antaa sille vallan – töissä on rankkaa, elämässä on ankeaa, rahat on loppu ja aina on kiire… Mutta jos kaikki hoidetaan tabuja naamaan viskaamalla, niin huh heijaa – ollaan tällaisessa elämässä kuin nyt ollaan! Turrutetaan kaikki aistit kemiallisesti vaan – annetaan lapsillekin!!!

Miksi nykyään ei adoptoida lapsia pois, perheisiin joissa heitä hoidettaisiin paremmin? Adoptio-halukkaita vanhempia on jonot pullollaan, samoin huostaanottoa odottavia lapsia Joka kylässä ja lähiössä on laumoittain muutoin huonosti hoidettuja ja alkoholistiperheissä eläviä lapsia. Ketä kiinnostaa? Siis oikeasti?

Se joka on nähnyt alkoholistin elämää – ja moni meistä Suomessa tietenkin on – tietää, mikä menee elämässä AINA etusijalle. Vaikka kuinka moraalipuuskat hetkittäin toista sanoisivatkin. Narkkarilla on elämän arvot ihan muualla kuin lapsen parhaassa. Kukkahattutätejä en tunne yhtään – henkisesti sekaisin olevia ihmisiä ja alkoholisteja sitäkin enemmän. En totisesti ymmärrä miksi pitää antaa ehdoin tahdoin joidenkin pipi-päiden tuhota elämä joka olisi pelastettavissa – jos haluttaisiin.

Juu – on minullakin lapsia. Monta. Ihan yksin hoidan kun lasten isä ei jaksa – eikä sitä voisi tässä pitääkään, sohvalla kommenttejaan heittelemässä. Painokelvotonta tekstiä ja naisvihaa tyttärilleen kylvämässä. Narkkareitakin tunnen. Ja psyykelääkkeillä päivänsä pelastavia ja pelkästään omia murheitaan ja omaa napaa tuijottelevia aikuisia. Näitähän on. Ymmärtäkää te, jotka siihen kykenette.

Silmu

Lakia pakkohoidosta ei kannata säätää ennekuin on resurssit hoitaa se mitä lailla vaaditaan. Nyt ei ole. Lakeja laatimalla ei ongelmia ratkaista, jollei ole halua ja muita edellytyksiä hoitaa asiaa.

Olen sitä mieltä että jo nyt voimassa olevan lastensuojelulain nojalla vierotusoireissa syntyvä lapsi voidaan ja pitää ottaa välittömästi huostaan. Se että lapsella on vierotusoireita, todistaa siitä että äidillä ei ole tarvittavia kykyjä huolehtia lapsesta.
Mitä pienempi lapsi sitä tärkeämpää on taata hänelle turvallinen hoiva ja läheisyys sellaisen vanhemman luona, joka todella vastuunottoon kykenee.

reettaisabella

Jos ei äiti itse tajua lopettaa juomistaan lapsensa takia, niin jonkun se on tehtävä. Syntymättömän lapsen terveyttä ei saa uhrata! Eihän se voi puolustautua, silloin puolustamisen joutuu tekemään joku muu!

huiskula

Ihmettelen, miksi pakkohoitoon ei voida määrätä lastaan vaarantavaa äitiä, kun psykoosipotilas joka ei ole kenellekään vaaraksi, voidaan määrätä tahdonvastaiseen hoitoon, jossa estetään kaikki mielekäs toiminta kunnes potilas RAUHOITTUU.

kruunuvuokko

Olen työskennellyt vammaisten lasten avustajana ja kohdalleni on sattunut myös Fas – lapsia, eli päihdeongelmaisten äitien alkoholi ja huume käytön vuoksi vammautuneita lapsia. Tuntuu todella riipaisevalta tajuta, että tämä edelleen sallitaan yhteiskunnassamme. Lapsi on suojaton ja vammautuessaan elää lopun elämänsä vammansa kanssa. Pakkohoito on ainut ratkaisu,kun on kysymys äidistä , joka on koukussa päihteisiin ja saattaa raskauksiensa myötä tuhota lapsiensa terveen elämän.

Vastaa käyttäjälle reettaisabellaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.