Suhteet

Nämä 7 kysymystä jokaisen parin pitäisi esittää toisilleen, sanoo seksuaaliterapeutti – asioista vaikeneminen voi johtaa ongelmiin

Mitä tarkoitamme seksillä? Mistä seksuaalinen halu syttyy tai sammuu? Seksuaaliterapeutti Pauliina Flang kertoo, mistä aiheista jokaisen olisi hyvä keskustella kumppaninsa kanssa.

Seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen olisi tärkeää ihan jokaiselle parille. Moni kokee sen kuitenkin vaikeaksi. Seksuaaliterapeutti Pauliina Flangin mukaan seksi on arka aihe, sillä se liittyy vahvasti identiteettiimme.

”Seksiin liittyy paljon häpeää. Jos paljastamme, mistä me nautimme seksissä, on olemassa riski, ettei toinen ihminen pidä samoista asioista. Me ihmiset haluamme tulla hyväksytyiksi ja olla rakastettavia toisen silmissä.”

Flang on huomannut työssään, etteivät parit aina löydä sanoja seksistä puhumiselle. Nyt Flang listaakin seitsemän kysymystä, joista jokaisen parin olisi hyvä keskustella keskenään.

Lue myös: Maaret Kallio kertoo, miksi tunneyhteys on parisuhteen hengissä säilymisen elinehto – ja miten sitä voi parantaa

1. Mistä seksuaalinen halu syttyy tai sammuu?

Ihmisten seksuaalinen halu syttyy hyvin erilaisista asioista. Jollekin on tärkeätä, että kumppani tuoksuu hyvältä, esimerkiksi suihkunraikkaalta. Jollekin voi olla puolestaan tärkeätä, että huoneessa on seksin aikana pimeää tai päinvastoin hyvin valoisaa.

Joku pitää puristavasta otteesta, joku toinen hellästä hipsuttelusta. Jotakin häiritsee se, että koti on seksin aikana sotkuinen, kun taas joku toinen lempii kaikista mieluiten likaisella tiskipöydällä. Lisäksi seksihaluun voi vaikuttaa esimerkiksi kuukautiskierto, stressitaso ja yleinen vireystaso.

Omista mieltymyksistään olisi Flangin mukaan tärkeätä puhua parisuhteessa. Eikä vain kerran, vaan säännöllisesti.

”Parisuhteen alkuvaiheessa saatetaan puhua avoimesti kaikesta. Mutta aiheeseen pitäisi palata myöhemminkin, koska me ihmiset muutumme. Se, että jostain asiasta piti kymmenen vuotta sitten, ei tarkoita, että pitäisi siitä enää. Seksuaalisen halumme syttymistavat muuttuvat.”

2. Mitä tarkoitamme seksillä?

Kun puhutaan seksistä, on tärkeätä määritellä, mitä sillä tarkoitetaan. Onko se läheisyyttä, kosketusta, halaamista ja suutelemista vai ainoastaan orgasmia tai yhdyntää?

Seksuaaliterapiassa seksin määritelmää pohditaan myös silloin, kun seksiä ei ole. Mitä se todella tarkoittaa, että seksiä ei ole?

”Se on todella yksilöllistä, mikä on itselle riittävää ja tyydyttävää seksiä. Siksi on tärkeätä tarkentaa, mitä se tarkoittaa, että on seksiä tai että ei ole seksiä.”

Kumppaninsa kanssa kannattaa puhua avoimesti siitä, mikä on riittävä määrä seksiä vai voiko sitä lainkaan mitata määrässä. Jos ajatukset eivät kohtaa, tarvitaan kompromissi.

”Olisi hyvä päästä siihen, että molemmat ovat tyytyväisiä ilman, että kummankaan rajoja rikotaan. Se on puolitiehen löytämistä, mikä ei ole aina ihan helppo juttu varsinkaan, jos halut ovat hyvin eripariset.”

Pariskunta lähekkäin
Parisuhden kokonaisvaltainen hyvinvointi vaikuttaa siihen, miten seksi sujuu. © iStockphoto

Lue myös Anna.fi:n juttu: Näitä asioita onnelliset parit eivät sano toisilleen – ”Rehellisyyden taakse ei voi piiloutua”

3. Mitkä ovat meidän rakkauden kielemme?

Rakkauden kieli liittyy siihen, miten me itse osoitamme rakkautta ja millaiset rakkaudenosoitukset saavat minut tuntemaan itseni hyväksytyksi, merkitykselliseksi ja rakastetuksi.

Usein osoitamme toiselle ihmiselle rakkautta tavalla, jonka koemme itsellemme tärkeimmäksi. Toisen rakkauden kieli voi kuitenkin olla jokin ihan muu.

”Kumppaneilla on harvoin samanlaiset rakkauden kielet. Siihen liittyy persoona ja varmasti myös lapsuudenperheestä opittu tapa toimia.”

Jollekin rakkauden osoittaminen on helpointa suusanallisesti kun taas joku toinen ilmaisee tunteitaan mieluummin tekojen kautta. Jonkun sydän läikähtää ruusukimpusta, toisen tiskatuista astioista. Kysy kumppaniltasi, mikä saa hänet tuntemaan itsensä merkitykselliseksi.

4. Missä kulkevat rajat suhteessamme ja seksissämme?

Jokaisen parin olisi hyvä sopia suhteen pelisäännöt yksilöiden tunteita kunnioittaen. Moni pari esimerkiksi määrittelee rajat uskottomuuden näkökulmasta. Mutta kysymys rajoista on tosiasiassa paljon laajempi, sanoo Flang.

”Rajat voivat liittyä esimerkiksi seksivälineisiin, seksuaalisiin fantasioihin tai tietynlaisiin tapoihin koskea ihoa. Voidaan sopia, että vain toinen käyttää seksivälineitä, ettei fantasioista keskustella tai että tiettyihin kehon osiin ei kosketa.”

Myös sooloseksistä olisi hyvä keskustella parisuhteessa. Onko sitä ja miltä se tuntuu parisuhteen toisesta osapuolesta?

”Monelle tulee seksuaaliterapiassa yllätyksenä, että kumppani ylipäätään harrastaa seksiä itsensä kanssa. Olisi hyvä, ettei sooloseksi olisi vaiettu asia.”

5. Mitkä asiat saavat suhteemme voimaan hyvin?

Seksuaaliterapiassa puhutaan paljon muistakin asioista kuin seksistä. Pari tulee usein Flangin vastaanotolle puhumaan ongelmista seksin kanssa, mutta selittyvä tekijä voi löytyä ihan muualta.

”Muut elämän haasteet heijastuvat usein seksiin, ja nostavat sen keskiöön. Vastaanotollani tutkimme syvemmin, mikä suhteessa hiertää todellisuudessa.”

Jokaisen pariskunnan tulisi keskustella siitä, millaiset asiat edistävät parisuhteen hyvinvointia. Kuinka paljon kukin tarvitsee omaa aikaa ja paljonko tarvitsemme yhteistä aikaa? Onko meille oleellista käydä säännöllisillä treffeillä vai viettää sunnuntai-illat omillamme? Miten kommunikointi sujuu välillämme?

Kun muut asiat ovat balanssissa, seksikin todennäköisesti sujuu paremmin.

Iloinen pariskunta 
Kumppanin kanssa on hyvä keskustella siitä, mikä saa suhteen voimaan hyvin. On tärkeää puhua myös siitä, mikä häiritsee läsnäoloa.  © iStockphoto

6. Mitkä asiat häiritsevät läsnäoloa?

Samalla kun keskustellaan siitä, mitkä asiat saavat suhteen voimaan hyvin, voi myös keskustella siitä, mitkä asiat saavat suhteen voimaan huonosti. Yksi kaikista yleisin riitojen aihe on älylaitteet, kertoo Flang.

”Terapiassa keskustellaan paljon laitteista. Ne vievät läsnäolon muualle ja muodostuvat esteeksi läheisyydelle ja yhteydelle.”

Se voi etäännyttää, jos kumppanilla on jatkuvasti katse puhelimessa, tietokoneessa tai televisiossa. Toisaalta sekään, että katsotaan yhdessä elokuvaa ei välttämättä tunnu intiimiltä kokemukselta. Yleensä tunnemme vahvimman yhteyden, kun laitteet ovat pois silmistä.

7. Mitkä ovat kummankin omat arvot?

Pysähdymme Flangin mukaan liian harvoin miettimään, mitkä ovat todelliset arvomme. Usein arvoiksi listataan automaattisesti esimerkiksi perhe, terveys ja ystävät. Mutta kaikilla on myös syvempiä arvoja, jotka ohjaavat toimintaamme. Ne ovat jokaisella ihmiselle erilaisia.

”Jos pari ei ymmärrä toistensa arvoihin pohjautuvia toimintatapoja, voi syntyä konflikteja. ’En ymmärrä, miksi kumppanini toimii tuolla tavalla’ on hyvin yleinen lausahdus vastaanotollani.”

Esimerkiksi rehellisyyttä arvostavalle henkilölle voi olla todella tärkeätä, että suhteessa kerrotaan tarkkaan, missä kukin liikkuu milloinkin ja kenen kanssa. Henkilö saattaa kertoa avoimesti tuntemuksistaan, tekemisistään, ajatuksistaan ja olettaa, että toinenkin tekee niin. Jos kumppani ei pidä rehellisyyttä yhtä tärkeänä, hän saattaa tulkita menoista kyselemisen epäluuloisuutena ja mustasukkaisuutena.

”Jos asiasta keskusteltaisiin, voisi kuitenkin selvitä, että rehellisyys on henkilölle tärkeää, koska se luo turvan tunnetta.”

Luovuutta arvostava henkilö saattaa puolestaan tarvita säännöllisesti omaa aikaa hiljaisuudessa esimerkiksi luonnon äärellä. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän vetäytyy kesken arkea meditoimaan tai kastelemaan viherkasveja. Erilaisia asioita arvostava ihminen voi luulla, että omiin oloihinsa vetäytyvä kumppani ei viihdy hänen seurassaan.

Väärinkäsitysten välttämiseksi on tärkeätä kertoa kumppanille, mikä on itselle tärkeätä ja miksi. Keskustelemalla arvoista voidaan saavuttaa hyvä yhteisymmärrys.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Nämä 7 kysymystä jokaisen parin pitäisi esittää toisilleen, sanoo seksuaaliterapeutti – asioista vaikeneminen voi johtaa ongelmiin

Sinun täytyy kommentoidaksesi.