Suhteet Tilaajille

Aiheuttaako joulunvietto riitaa ja kiirettä? Pariterapeutti neuvoo 5 vinkkiä joulustressin välttämiseen

Joululta odotetaan herkkuja, lahjoja ja rentoa yhdessäoloa. Todellisuus voi kuitenkin olla ihan muuta. Monessa parisuhteessa ja perheessä joulu on varsin stressaavaa aikaa.

Pariterapeutti Anne Heikkinen kertoo, mitkä asiat ovat yleisimmät stressin aiheuttajat jouluna ja neuvoo miten kiistoilta voisi välttyä.

1. Turhan vauhdikas joulu

Joulu mielletään perheen ja suvun juhlaksi, joten sitä halutaan viettää oman perheen ja suvun kesken. Monille pariskunnille joulunvietosta tulee Excel-taulukointia vaativa suoritus, kun kolmeen pyhäpäivään koitetaan mahduttaa vierailuja anoppien ja appien, omien vanhempien sekä isovanhempien luona sukuhaudoista puhumattakaan. Uusperheissä kyläilypaikkoja saattaa olla tuplamäärä.

Tee näin: Juttele puolisosi kanssa ajoissa joulunpyhien vietosta ja siitä, mikä olisi molempien kannalta paras ratkaisu. Ole valmis joustamaan ja tekemään kompromisseja. Pohtikaa yhdessä, mitä joulunpyhiin on mahdollista tai ylipäätään järkevää mahduttaa. Suunnitelkaa pyhien aikataulu ja kyläilypaikat. Miettikää, voisiko joulutraditioita laajentaa useammalle päivälle, esimerkiksi viedä joulukynttilät haudoille jo ennen aattoa.

Etenkin ruuhkavuosia eläville pareille joulunalusaika on stressaava. Älä uuvuta itseäsi ennen joulua tai pyhien aikana. Ennakointi helpottaa stressiä: suunnittele ja tee jouluvalmistelut jo hyvissä ajoin ennen aattoa, jos se vain on mahdollista.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.