Suhteet

Äkkirakastuminen yllätti viisikymppiset: ”Soitin ihastukselleni heti, kun jäin leskeksi”

Neljäntenä päivänä vaimon kuoleman jälkeen Arto Hyödynmaa soitti Hannele Hietikolle. Tuttavat paheksuivat suhdetta syvästi, mutta Arto ja Hannele kysyvät, onko suremisen noudatettava tiettyä kaavaa.

Tuo mies on täysin sekaisin. Se oli Hannele Hietikon, 57, ensimmäinen ajatus, kun Arto Hyödynmaa, 58, soitti hänelle. Oli tiistai-ilta viime keväänä, toukokuun 24. päivä.

Arto esitteli itsensä ja muistutti heidän tavanneen yrittäjien tilaisuuksissa. Seuraavassa lauseessa hän kertoi vaimonsa kuolleen. Hän oli nyt vapaa mies, mutta ei voisi seurustella ihan vielä. Ensin pitäisi järjestää vaimon hautajaiset.

Saisiko hän silti soitella Hannelelle? Aloittaa tutustumisen?

Hannele arveli ymmärtävänsä, mistä puhelussa oli kyse. Tuore leski kaipasi kuulijaa surun keskellä.

Hannele oli väärässä. Arto ei ollut murheen murtama. Hän oli päättäväinen. Hän halusi Hannelen.

Viimeinen vuosi tuskaa

Arton vaimo Kaija Hyödynmaa oli saanut elimistöönsä kolibakteerin työmatkalla Turkissa syyskuussa 2013. Se vaurioitti munuaisia.

Suomessa Kaija makasi sairaalassa dialyysissä kolme kuukautta. Vastaväitteistä huolimatta hän vaati päästä jouluksi kotiin. Se oli virhe. Vaarallisen alas laskenut hemoglobiini aiheutti infarktin, ja varjoainekuvausta jouduttiin siirtämään munuaisten vajaatoiminnan vuoksi. Kun se vihdoin tehtiin, tarvittiin välitön ohitusleikkaus.

Kahden pallolaajennuksen jälkeen lääkärit totesivat, että enempää ei voida tehdä.

”Jossain vaiheessa elinaikaa annettiin pari vuotta”, Arto muistaa.

Äkkiä alkanut suhde herätti paheksuntaa
Hannele toi Arton elämään iloa vaimon kuoleman jälkeen.

Arto kaipasi vaimonsa kuoleman jälkeen iloa elämäänsä ja päätti soittaa Hannelelle.

Se on pitkä aika odottaa.

”Yhteinen tulevaisuus oli hävinnyt.”

Sen sijaan oli suunniteltava hautajaiset, mutta jälkikäteen Arto oli onnellinen, että he olivat ehtineet puhua kaikesta, kuolemastakin. Hän tiesi, että Kaija halusi arkkuhautauksen ja siunaajaksi miespapin. He olivat pohtineet, keitä kutsutaan saattajiksi ja mitä musiikkia soitetaan.

Viimeinen vuosi oli kipua ja tuskaa. Arto näki kuoleman lähestyvän. Hän suri vaimonsa menettämistä ja 32 vuotta kestäneen avioliiton päättymistä. Luopui.

Välillä kipinöi toivo ajasta, jolloin suru ei olisi hallitsevin tunne. Se auttoi. Jossain vaiheessa tämä jakso elämästä päättyisi.

Perjantaina 20. toukokuuta Arto jutteli Kaijan kanssa puhelimessa palatessaan mökiltä. Puoli tuntia myöhemmin hän löysi Kaijan kuolleena. Infarkti oli tappanut silmänräpäyksessä. Nenäliinaa pitelevä käsi oli vielä matkalla kohti kasvoja.

Arto soitti ja soitti

Kolme päivää Arto kulki kotona huoneesta toiseen, tuijotti seiniä. Onneksi oli koira, jonka kanssa pääsi lenkille.

Neljäntenä päivänä Arto päätti jatkaa elämäänsä. Hän oli vasta viisikymppinen, seurallinen mies. Yksin hän ei suostuisi elämään. Rankkojen vuosien jälkeen Arto kaipasi elämäänsä iloa. Hän soitti Hannelelle.

”Olin tehnyt surutyötä jo pari vuotta. Siinä ajassa olin ehtinyt ajatella sitäkin, kuka voisi olla mahdollinen kumppani.”

Hannele oli myötätuntoinen. Tietysti Arto voisi soitella hänelle. Ja Arto soitti, joka päivä, useita kertoja päivässä. Hän toimi kuten oli hirvi- ja karhumetsällä oppinut. Kun saalis on kohdalla, sitä ammutaan heti. Siinä vaiheessa ei ruveta harkitsemaan.

”Olen hyvin päättäväinen, kun ha luan jotain.”

Puhelinkeskustelut jatkoivat neljä viikkoa. Kesäkuun puolivälissä Arto kutsui Hannelen kesäteatteriin. He kohtasivat ensimmäisen kerran silmätysten Hannelen kotitalon alaovella Tampereella. Arton päätös oli sinetöity. Tuo olisi hänen naisensa. Arto päätti kiihdyttää kierroksia.

Teatteri-illan jälkeen Arto keksi jokaiselle päivälle syitä tavata. He kävivät lounaalla, päivällisellä, ajeluilla, näyttelyissä… Hannele alkoi vakuuttua.

”Pidin pitkään kättä jarrulla, koska epäilin Arton hakevan laastaria.”

Lopulta toisen sinnikkyys teki vaikutuksen. Juhannuksesta alkaen he liikkuivat pariskuntana. Se ei ollut kaik kien mielestä sopivaa.

Tuomio

Juhlissa oli koolla suuri joukko Arton kavereita. Hannele istui yksin eteisessä ja kuori perunoita. Se oli hänelle annettu tehtävä. Urakka vei kaksi tuntia. Sillä aikaa seurueen muut naiset hääräsivät yhdessä keittiössä. Sieltä kuului rupattelua, iloista naurua, lasien  kilinää.

Hannelelle osoitettu viesti oli selkeä: et kuulu joukkoon.

Toisessa tilaisuudessa illan emäntä veti Hannelen sivuun. Hän halusi varmistaa, että Hannele ymmärsi Arton vaimon juuri kuolleen. Mies oli surusta sekaisin. Hannelen ei pitänyt kuvitella suhteesta mitään erityistä. Hänen paikallaan voisi sillä hetkellä olla kuka tahansa nainen.

Kun Hannele ja Arto menivät yhdessä yrittäjien risteilylle, Hannele kuuli olevansa aivan samannäköinen kuin Arton edesmennyt puoliso.

Artolle puolestaan kerrottiin, että oli vielä aivan liian aikaista aloittaa uutta suhdetta. Ensin piti tehdä surutyö, eikä sitä voinut suorittaa etukäteen. Leskimiehen pitäisi mörritellä pirtissään vuosi tai kaksi.

Pahantahtoisimmat epäilivät, että jotain vilunkia oli harrastettu jo Kaijan eläessä.

Tuomiot yllättivät. Oliko muilla valta päättää, miten ja kuinka kauan Arton piti surra?

”Kun puoliso kuolee, pitääkö eloon jääneen lakata elämästä? Olisiko Arto hyvä ihminen, jos olisi heittänyt loppuelämänsä hukkaan”, Hannele kysyy.

Arto ei ole kääntänyt selkäänsä avioliitolleen.

”Suren ja ikävöin Kaijaa, mutta olen onnellinen Hannelen kanssa. Ne eivät sulje toisiaan pois.”

Onneksi Arton poika sekä Hannelen poika ja tytär ovat suhteesta vilpittömän iloisia. Lopulta vain läheisimpien mielipide merkitsee.

Äkkiä alkanut suhde herätti paheksuntaa

”Olet mummia rumempi”

Hannelen ensitapaaminen Arton kuusivuotiaan pojantyttären kanssa meni suurin piirtein näin:

”Oletko sinä Arton uusi tyttöystävä”, tyttö tenttasi ja jatkoi:

”Olet paljon rumempi kuin Kaija-mummi. Oletko nähnyt Kaijan kuvaa?”

Tyttö tarttui Hannelea kädestä ja vei katsomaan kehystettyä kuvaa.

”Kaija oli tosi nätti. Onko sinulla häntä ikävä”, Hannele kysyi.

”On. Olen pyytänyt iltarukouksissa, että saisin Kaijan tilalle uuden mummin. Rupeatko sinä minulle uudeksi mummiksi?”

Hannele ei halua viedä mummin paikkaa. Sen sijaan hän toivoo olevansa turvallinen aikuinen, jonka kanssa mumminsa menettäneellä lapsella on hauskaa. Kynsien lakkausta ja korujen sovittelua, tyttöjen juttuja.

Kihloihin

Ensin Hannelen kylpyhuoneeseen ilmestyi hammasharja. Sitten parranajokone. Yläkertaan asennettiin ilmalämpöpumppu ja alakerran seinälle valtava taulutelevisio.

”Olin visusti päättänyt, että yksikään mies ei muuta luokseni. Jouduin syömään sanani”, Hannele naurahtaa.

Heinäkuussa kotiin kannettiin ammattitason karaokelaitteet. Hannelen nimipäivänä Arto lauloi serenadin, Juha Tapion Jotain niin oikeaa:

Kipua on, mut ei tuskaa, eletyn elä män kolhuja vain. Jotakin totta ja voimaakin. Sydän on ehjä kuitenkin. Ja kun sä vain istut viereen mun, siin on jotain niin oikeaa…

”Se olet sinä tai ei kukaan”, Arto ilmoitti.

Onnellisen yhteisen elämän aineksia ovat samanlaiset arvot ja huumorintaju, käytöstavat ja huomaavaisuus. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä. Hannele kannattaa naispappeutta ja kirkollisvihkimystä sukupuoleen katsomatta. Arto ei. Hannele on Tappara-fani, Arto kannustaa Ilvestä. Silti he voivat seurata ottelut yhdessä.

Hannele mittaa asioita rintasyövän ja kaksi kertaa kohdunkaulan syövän sairastaneen perspektiivistä.

”Kun saa elää jatkoajalla, ei todellakaan ole väliä, jos toinen jättää sukkansa lojumaan lattialle.”

Oli se kuitenkin työvoitto. Ilman Arton päättäväisyyttä suhdetta ei olisi syntynyt. Hannele oli nähnyt riittävästi leukojaan louskuttavia äijiä.

Hannelella on takana kaksi kariutunutta avioliittoa. Jälkimmäisessä hän koki olleensa rankan henkisen väkivallan uhri. Artossa Hannele tunnistaa hyvyyden.

Joulukuun alussa Hannele ja Arto palaavat viikon lomamatkalta Dubaista. Silloin Hannelen nimettömässä on valkokultainen filigraanisormus, jota koristaa timantti. Se on merkki yhteisestä tulevaisuudesta.

”Sen sijaan, että haikailisin eläkkeelle pääsyä, odotan seuraavaa päivää. Mitä kaikkea kivaa ja jännittävää se sisältääkään”, Hannele sanoo.

Arto on asettanut tulevaisuudelle yhden tavoitteen.

”Kyllä minä vielä teen Hannelesta rouva Hyödynmaan.”

Vaimon haudalla

Viimeisen elinvuotensa aikana Arton vaimo Kaija oli lausunut usein ääneen toiveensa: hänen kuoltuaan miehen pitäisi jatkaa elämää ja etsiä uusi kumppani. Se oli rakkautta. Kaija ei halunnut tuomita puolisoa yksinäisyyteen.

Arto vei Hannelen Kaijan haudalle heti seurustelun alkuvaiheessa.

”Ehkä hain Kaijan hyväksymistä”, hän arvelee.

Hannele kokee saaneensa sen. Hetki haudan äärellä oli ihmeellinen. Tuntui, että jostain tuli hyväksyvä nyökkäys. Arto kietoi kätensä Hannelen hartioiden ympärille.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 24/16.

Lue myös:

Sukunsa salat selvittänyt Eeva Litmanen: ”Nyt ymmärrän läheisteni ratkaisuja” Syövän varjostama Maarit Feldt-Ranta: ”Isoäitiys on minulle huikea etuoikeus” Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi: ”On ollut väitteitä, että yhteiselomme ei olisi aitoa” 3 x helppo ystävänpäiväkortti – ilahduta ystävää, rakasta tai vanhaa tuttua Onko rakkaallasi traumoja aiemmista suhteista? Huomioi nämä asiat

Kommentoi

Kommentoi juttua: Äkkirakastuminen yllätti viisikymppiset: ”Soitin ihastukselleni heti, kun jäin leskeksi”

Kaija

Mitenkä tämä Arto osasi soittaa Hannelelle jos ei ollut katottuna etukäteen kun vaimo vielä eli?

Riituli

No kas, heti alussahan kerrottiin heidän olleen samassa yrittäjien tilaisuudessa ! Olisi syytä ehkä lukea alusta asti ja kokonaan.

4pv ei ole suruaika

Onko uutta jo kiikarissa kun nykyinen sairastaa?

Vaimo vm -73

Kylläpä ihmiset ovat hanakoita paheksumaan, ei kenenkään ole hyvä olla yksin – jollei ole sitä omasta halustaan. Minusta on kunnioitettavaa, ettei Arto ottanut yhteyttä vaimonsa elossaoloaikana, vaikka varmaan jo silloin olisi kuuntelijaa kaivannut. Ei kukaan voi päättää toisen ratkaisun olevan oikean tai väärän, ei ennen kuin astuu sen toisen saappaisiin. Toivon heille monia onnellisia vuosia, ei uusi onni vie muistoja jo eletystä onnen elämästä.

Maire

Arto teki iha oikeen mitä sitä rupeaa vuosia suremaa ei se takaisin tule olen itsekin leski mies kuoli pahoin pitelyn uhrina 12 v sitten

Kunnioitus puuttuu

4 päivää..?
Onhan tuo loukkaus kuollutta vaimoa kohtaan.
Itsekäs teko.
Olisko voinut odottaa edes 4 kk? Tai että hautajaiset on ohi.
Kyseenalaistan myös uuden naisen valinnan suostua koska kyllä tuntuisi hirveältä kuulla ”täytyy vaan järjestää ensin vaimon hautajaiset”
Huh huh…

Tupuliini

Täysin samaa mieltä.
Itse jäin leskeksi 30 vuotiaana,ei olisi tullut mieleenkään etsiä uutta heti.

Elämää nähnyt

Kuuntelijaa varmaan aluksi tarvinnut. Onhan tuossa vähän ollut vauhti päällä aluksi, mutta niin se elämä väliin heittelee ❤️

J /hki

❤️

Amppari-

Liian kiirettä pidit, vaikka kerroitkin, että pari vuotta olit jo surrut vaimosi sairauden takia. Kyllä kunnioitus edesmennyttä vaimoa kohtaan oli vähäistä.

Ninni

Mitä ihmettä! Kaijahan oli juuri toivonut, että Arto jatkaa elämää, jos hän kuolee ennen Artoa. Kaija pyysi, että Arto etsii itselleen kumppanin, eikä jää yksinäisyyteen vellomaan. Ei ulkopuoliset voi tuomita, että näin sun täytyy surra… Ei uusi parisuhde sulje pois surua ja ikävää. Surun ja ikävän lisäksi Arton elämässä on nyt myös iloa ja onnea, ja se on hyvä.

Jos kuolisin ennen miestäni, tahtoisin että hän etsisi itselleen vielä uuden kumppanin. Tiedän että hän rakastaa minua ja minä rakastan häntä niin paljon, etten ikimaailmassa haluaisi hänen elävän onnettomana ja yksinäisenä. Jos minä en voi enää olla jakamassa hänen kanssaan elämää, toivon että hän voi jakaa sen jonkun toisen kanssa.

Kaija kuulostaa sydämelliseltä ihmiseltä, joka rakasti miestään syvästi, ja joka tahtoi tämän saavan rakkautta osakseen sittenkin, kun hän itse on tästä maailmasta poistunut.

Kaikkea hyvää Hannelelle ja Artolle. ❤️

Ansku

Ei ole hyväksyttävää näin kova kiire, vaimon ruumis tuskin ehti kylmetä.

Tekopyhyys tulisi jo unohtaa

Ihmiset osaavat kyllä tuomita mutta ymmärrys puuttuu. En ymmärrä tuota ” vaimoa ei kunnioiteta kun noin nopeasti mennään jo uuteen suhteeseen” voin sanoa näille että ei sitä vaimoa enää mikään asia liikuta, näin tapahtuu kun ihminen kuolee eli ei tunne vaimo enää yhtään mitään. Ihan vaan tiedoksi ihmisille jotka eivät biologiaa tunne Nimenomaan ne hurskastelijat alkavat tuomita ja haluavat miehen kärsivän ja kärsivän kunnes heidän mielestään on aika joskus mennä eteenpäin tai sitten ei. Hyvää jatkoa pariskunnalle, toivottavasti löysivät yhdessä onnen!

Kaikenlaista kokenut ja nähnyt psykoterapeutti

Vaimo-vm73 Ja Ninni olen ihan samaa mieltä. Olisi ollut tekopyhää jäädä suremaan sohvannurkkaan, kun edesmennyt vaimokin kehotti jatkamaan elämää. Surua ei voi käskeä, eikä ohjailla. Suru tulee ja menee omaa tahtiaan. Itsekin seurustelusuhteesta leskeksi jääneenä ymmärrän oikein hyvin tuota tilannetta. Jos pidättäytyisin jatkamasta elämääni, se ei toisi häntä takaisin. Rakastin häntä syvästi ja tiesin hänen olevan elämäni mies, mutta hän kuoli. Miksi minun pitäisi 47v. jäädä yksin? Onneksi hänen lapsensa ovat järkevia ja hyväksyvät sen, että minulla on nyt uusi miesystävä. ”mieheni” kuolemasta on nyt 10 kk ja olen ollut uudessa suhteessa 3kk. Välillä iskee kova ikävä, mutta ei se edesmennyt elämä pois sulje uutta. Eikä toisin päin. Toivon Artolle ja Hannelelle paljon iloa ja rakkautta elämäänne.

Elina

Juttu oli ylimalkaisesti kirjoitettu. Ehkä siinä syy, miksi välillä puistatutti. Varmaan tämä pari on oikeassa elämässä tunteva ja fiksu.

Oikein

Kyllä se riittää suruajaksi, kun vaimo oli vuosikausia sairastanut ja nimenomaan sanonut, että pitää jatkaa elämään, eikä jäädä yksin
Jokaiselle se lähdön hetki tulee aina lähemmäksi.
Miksi jättää loppuelämä elämättä

Leski

Mieheni menehtyi pari kuukautta sitten. Muutama mies on lähestynyt minua aika pian tämän jälkeen siinä mielessä. Se oli loukkaavaa ja epäkunnioittavaa. Enkä voinut ymmärtää sitä, että tuen sijasta he ottavat omat tunteensa minua kohtaan esiin. Mutta jokainen voi jatkaa elämäänsä, ei sille ole mitään aikarajaa. Olisi kuitenkin hyvä pyhittää hetki toisen poismenolle ja antaa surulle tilaa. Kaikki eivät vaan kestä yksinäisyyttä.

Makariina

Ristiriitaisia tunteita herättää kyllä.
Ei ole väärin rakastua uudelleen puolison kuoltua, mutta en ihmettele niitä, joiden mielestä olisi voinut hiukan odottaa ja edes haudata vaimo ensin. Kunnioituksen puutetta sanoisin. Toisaalta on positiivista tuo rehellisyys.

Suvi

Minusta oli erikoisinta se, että hän ei hyväsynyt naispappeja ym. jotka ei hänen elämäänsä liity millään tavalla. Muuten saa elää ja olla ihan vapaasti itse ja ihastuksensa.

Säälittvää

Onhan sanonta: miehen suru
on yhtä lyhyt kun kyynärpään pöytään kopsautta.
Tässä tapauksessa sanonta pitänee paikkansa. Ei minkäänlaista kunnioitusta pitkäaikaista puolisoa kohtaan. Monella lailla voi
Itsekläitä tekojaan oikeuttaa.

Hämmästynyt

Turhan aikasin. Ny voi kysyä että rakastiko edes kun heti on hyppäämässä uuden kelkkaan. Vai onko uusi vain laastari. Kyl ihmisen on pystyttävä olemaan yksin ja suremaan eikä otettava heti lohduttajaa. Ystäville puhutaan kun on tarvis.

Mummiliini

Minua ihmetyttää se, kun ihmetellään että pitäisikö sitten olla loppuelämän yksin, tai muuta vastaavaa. Eihän 50 vuotiaalla tarkoita että jos on yksin vähän aikaa on yksin loppuelämän. Vuosi yksin niin on 51v. Nuori vielä. Itseni kohdalle en osaa ajatella, kova ikävä jatkui kauan. En vieläkään vuosien jälkeen ole löytänyt/ halunnut ketään elämääni. Mutta minä olen minä. Tietysti ei kaikilla mene samoin. Mutta että loppuelämän sitten yksin jos ei heti löydä uutta. Joidenkin mielestä! Onnea kuitenkin heille, paljon ovat kokeneet elämässä ja onnensa ansainneet.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.