Suhteet

Katri Helena: ”Suhde nuoreen mieheen on ollut ongelma äidille”

Katri Helenan 99-vuotias äiti toivoo, että tytär jättäisi jo miehet ja työn. Laulajan elämässä on kuitenkin tilaa molemmille. Samoin kuin lapsille, lapsenlapsille – ja äidille, jonka jalat Katri Helena käy hieromassa joka päivä.

Katri Helena hörppää muovipullosta siihen sekoittamaansa antioksidanttimehua. Syynä on hänen kaksivuotias lapsenlapsensa.

”Hänelle suositeltiin tätä estämään infektioita. Tyttäreni perhe on juonut tätä keväästä asti ja päässyt paljon helpommalla flunssakierteestä.”

Laulajan pitää varjella ääntään, eikä siihen sovi lieväkään kröhä. Niinpä kaikkea kannattaa kokeilla taistelussa pöpöjä vastaan. Siksi tämä mummi ei ikäväkseen voi aina tavata lapsenlapsiaankaan. Mummi ei esimerkiksi voi ottaa hoitaakseen sairaita lapsia silloin, kun hänellä on töitä.

”Mutta luojan kiitos lapsilla on lähellä myös toiset isovanhemmat. He auttavat enemmän perheen arjessa, mistä kiitän heitä suuresti.”

Katri Helena puolestaan järjestää perheelleen mielellään suuria juhlia: joulun, pääsiäisen ja juhannuksen. Silloin talo täyttyy hyvästä porukasta. Mukana ovat tyttäret perheineen, toisen vävyn vanhemmat ja tietysti Bertta-äiti. Sekä Katrin manageri ja mies ystävä Tommi Liimatainen.

Katri Helena elää tiivistä vaihetta, jossa hän on tärkeänä linkkinä suvun naisten ketjussa. Toisaalla on vanha äiti, toisaalla tyttäret ja lapsenlapset.

”Ja onhan mulla myöskin parisuhde!”

Siinä saa nainen sinkoilla, jotta ehtii vastata jokaisen tarpeisiin ja toiveisiin. Omiaan unohtamatta.

Sanan voimalla

Katri Helenalla on takanaan kuluttava mutta mieltä lämmittävä joulukiertue. Alkuvuosi on ansaittua lomaa. Mihinkään matkoille hän ei kuitenkaan tuolloin mieli.

Syynä on marraskuussa 99 vuotta täyttänyt äiti. Hän asuu kolmen kilometrin päässä palvelutalossa, jossa hän saa ympärivuorokautista hoitoa. Tyttärellä on siinä silti oma hommansa.

”Joka päivä kun olen kotona, käyn katsomassa häntä ja hieromassa jalat. Koska joudun töiden vuoksi joka tapauksessa olemaan poissa paljon, en mielelläni tässä vaiheessa lähde enää vapaa-ajallani kauas hänen luotaan.”

Bertta-äiti on yhä täysin terävä, välillä miltei liiankin. Neuvoa tulee tyttärelle kaikista asioista, piikkiäkin tarvittaessa. Lähimuisti välillä vähän pätkii, mutta toki äiti silti tietää, miten tyttären pitäisi elää.

katri helena puhuu suhteestaan tommi liimattaan

Ainakin tytär voisi äidin mielestä jo lopettaa työnteon ja keskittyä enemmän häneen.

”Sanon äidille, että hyvin me ollaan pärjätty näinkin. Olen kaikki elämäni osa-alueet pystynyt hoitamaan kohtuullisesti, myös hänet.”

Katri Helena ymmärtää, että äidin maailmankuva on ihmisen, joka on aina pärjännyt olemalla vahva. Siihen maailmankuvaan ei ehkä enää paljon uusia asioita tule, mutta se voima pysyy.

”Sanan voimalla, äiti aina sanoo kun ihmettelen hänen joskus jyrkkiäkin kommenttejaan.”

”Ku miulla ei oo mittään muuta ku tää kiel!, hän sanoo. Ja niinhän se on, jalat voivat olla heikot, mutta kieli toimii.”

Äiti on näyttäytynyt tyttärelle aina käytännön ihmisenä, joka pitää langat käsissään. Sellaisena, joka isän sanojen mukaan taikoi pulassa ruokaa vaikka kengänpohjasta.

Isä kuoli 82-vuotiaana vuonna 2002. Äiti hoiti häntä kymmenen vuotta omaishoitajana kotona, vaikka oli itsekin jo yli 80-vuotias.

”Viimeiset vuodet isä oli sairaalassa. Äiti kävi sielläkin pistämässä asiat kuntoon, viemässä isälle kerma- ja kananmunatoteja voimanlähteiksi.”

Ei kenenkään käspyyhe

Katri Helena on ainoa lapsi, äitinsä silmäterä ja lellikki. Eikä ihme, sillä kaksi vuotta ennen tyttären syntymää äiti oli menettänyt poikansa, joka kuoli vain puolivuotiaana.

Bertta-äiti olisikin oikeastaan halunnut pitää tyttärensä ikuisesti luonaan, aina omanaan. Katri Helenalla oli kuitenkin palo tehdä omaa työtään.

”Olen hänelle selittänyt, että en minä voi lopettaa omaa elämääni hänen takiaan. Ei ole tarkoitus, että tekisin itsestäni marttyyrin, eikä minusta ole siihen.”

Puhumalla on kuitenkin tästäkin aina selvitty. Katri Helena on ilmoittanut, että hän ei lopeta töitään eikä parisuhdettaan, vaikka molemmista äiti onkin mustasukkainen.

”Kyllä minä äitiä ymmärrän. Vaikka hän reipas onkin, voimien väheneminen lisää pelkoja.”

Suuri ongelma äidille on ollut tyttären seurustelu 32 vuotta nuoremman miehen kanssa.

”Tähän olen sanonut äidille suoraan, että minä en siihen lupaa kysy keneltäkään. Teen omat valintani ja vastaan niistä. En minä kuitenkaan se takia ole äitiäkään laiminlyönyt.”

Äiti on sanonut, että hän ei tykkää miehistä. Katri Helena on huomannut, että äiti pelkää, lähes vihaakin miehiä.

”Ehkä se juontaa äitini lapsuudesta. Miehet olivat siihen aikaan enemmän määrääviä, enkä usko hänen pitäneen siitä.”

Bertta kuitenkin eli miehensä kanssa yli 60 vuotta. Tyttären mielestä vanhemmilla oli hyvä avioliitto ja kumppanuus.

Kun Katri Helena aloitti nuorena keikkaelämän, äiti varoitteli miehistä: ”Muista, jotta et oo kenenkään käspyyhe!”

Katri Helena käsitti sen silloin niin, että rakkautta ei voi tuhlata, eikä pidä ruveta turhaan kokeilemaan.

”Uskoin itsekin, että ne miehet, jotka minun tulee kohdata, tulevat ilman kokeiluja. Ja niin on käynyt. Ne kerrat ovat olleet kuin nuijalla päähän.”

”Luketaan” pikkuisille

Kun Katri Helenan omat lapset olivat pieniä, hänen vanhempansa hoitivat heitä usein viikonlopun keikkojen aikana. Siitä hän on tavattoman kiitollinen.

Tosin äiti piti sitkeästi kiinni omista kasvatusperiaatteistaan, eikä hän uskonut tyttären ohjeita. Hoitamaan tultiin useimmiten kaupan karkkihyllyn kautta.

Nyt itse mummina Katri Helena haluaa kuunnella tytärtään ja tehdä niin kuin sovitaan. Seitsemän- ja kaksivuotiailla lapsenlapsilla on samat säännöt kotona ja mummolassa.

Tai melkein. Mummin luona saa aina toiveruokaa, makaronilaatikkoa. Siellä saa myös tehdä tyynyistä vuoria ja rakentaa majan saunan lauteiden alle.

”Vanhempi, tyttö, tietää mistä kohtaa vaatekaapistani hän saa hakea asuja. Niillä hän pitää sitten meille muotinäytöksiä.”

”Pikkuveli tulee kirjan kanssa pyytämään että luketaan! Ja sitten me luketaan.”

Katri Helena tapaa pieniä viikoittain. Erossa ei voi pitkään olla, koska tulee ikävä. Joskus lapset tulevat hänen luokseen viikonloppukylään.

”Lapset ovat riemuissaan, kun mummi hulluttelee silloin heidän kanssaan. On ne niin ihania!”

Mummilla on ollut aikaa ja etäisyyttä hämmästellä, kuinka viisaita ja huumorintajuisia lapset ovat. Tai miten hyvin jo pienellä toimii tutka toisesta ihmisestä.

Hän on huomannut pienen tytön tarkkailevan kylään tulevia vieraita. Tyttö on ihmetellyt, miksi vieraat käyttäytyvät eri tavalla Katri Helenan lähellä kuin toisen mummin lähellä. Ikään kuin vieraat jo tuntisivat tämän.

”Olemme selittäneet hänelle, että tässä työssä olen näkyvillä, joten ihmiset tunnistavat minut. Mutta se on vain työ, eikä tee minua yhtään sen kummemmaksi.”

Lööppien meri musertaa

Omat aikuiset tyttäret ovat toimineet Katri Helenalle peileinä. Hän kysyy tyttöjen mielipidettä päätöksiä tehdessään, keskustelee, jos se heihin liittyy. Omissa asioissaan hän ei muuta kantaansa muiden pyynnöstä,

katri helena puhuu suhteestaan tommi liimattaan

Hän tietää, että äidin elämän julkisuus on ollut lapsille kova paikka.

”Lööppien meri on joskus melkein musertanut heidät. Se, kun ei voi mennä maitokauppaankaan ilman että äidin asiat retostellaan lehdissä.”

Kokemansa vuoksi he suhtautuivat varauksellisesti äitinsä ja Tommin suhteeseen. Heillä oli huoli, että jo suuren ikäeron vuoksi lehdistö repii suhteen riekaleiksi.

”Ei tämä helppoa ole läheisille. Kaikista on kuitenkin päästy yhteisymmärrykseen. Meillä on tiivis, hyvä jengi.”

Katri Helena korostaa omilleen puhumisen tärkeyttä. Siinä kun vieraan kanssa voi olla puhumattakin ja väistyä tarpeen vaatiessa takaviistoon vasemmalle, oman perheen kanssa täytyy voida keskustella kaikesta. Muuten mieli myrkyttyy.

”Perhe on tuki, se porukka, johon täytyy voida ehdottomasti luottaa. Siksi meidän välille ei saa tulla mitään, mitä ei voisi puhumalla selvittää.”

Tukea on tullut myös Bertta-äidiltä, joka omistushalustaan huolimatta on aina tukenut tyttärensä uraa. Yhä hän on hengessä mukana, kyselee keikat ja tarkistaa tästä lehdissä julkaistut kuvat, että ovatko hyviä.

Tyttäret ovat todenneet, että kun mummu sitten lähtee tästä ulottuvuudesta, yksi luonnonvoima poistuu porukoista. Niin vahva on hänen vaikutuksensa.

Katri Helenaa ajatus tästä ei hirvitä.

”Pitkän elämän jälkeen on vain ansaittua siirtyä seuraavaan vaiheeseen.”

Apua yläkerrasta

Viime vuonna Katri Helena piti ”virkavapaata” maaliskuusta syyskuuhun. Tommi oli tätä ehdottanut.

”Huomasin, että sehän oli tosi kivaa. Työjaksolla kun pitää koko ajan varoa, että pysyisi kunnossa eikä sairastuisi. Nyt sain ottaa rennosti ja viettää paljon aikaa lasten ja äidin kanssa.”

Omakotitalossa riittää myös puuhaa, sillä Katri Helena on siellä niin talonmies, korjaaja kuin siivojakin. Tekemättömät työt osuvat aina silmään.

”Tommilta tulee sanomista siitä, että en oikein osaa olla mitään tekemättä.”

Tulevana kesänä on taas tekemistä, kun Katri Helenaa nähdään keikkalavoilla.

Kun Katri Helenalta kysyy, onko hän nyt onnellinen, hän miettii pitkään ja huokaisee. Hymyilee sitten.

”Minusta on hyvä olla olemassa. Olen kiitollinen eletystä ja odotan mielenkiinnolla tulevaa.”

Katri Helena on joutunut käymään läpi monia rankkoja vaiheita, synkimpinä lastensa isän ja oman poikansa kuolemat.

Hän on hyväksynyt sen, että vaikka kuinka tekisi itse tarkkoja suunnitelmia, elämä saattaa vinksauttaa hetkessä kaiken mullin mallin.

”Minulla on vahva luottamus siihen, että elämä kantaa. Yksin ei välttämättä selviä, mutta apua voi aina pyytää”, hän sanoo.

”Läheiset antavat apuaan kuuntelemalla tai vaikka tekemällä puolestani jotain, jota en itse sillä hetkellä jaksa. Yläkerrasta taas voi pyytää henkistä apua, elämän ymmärrystä.”

Joskus voi vähän narrata

Muille antamisen lomassa Katri Helena kaipaa välillä lepoa ja yksinoloa. Herkkua ovat ne päivät, jolloin ei ole pakko lähteä minnekään, vaan saa pyöriä kotona tossut jalassa.

Niitä saadakseen Katri Helena saattaa pikkasen narrata äidilleen olevansa muualla. Ettei tämä olettaisi ja odottaisi tyttären vierailua turhaan.

Lepo on myös välttämätöntä äänelle, samoin kuin äänentuottolihasten jumppa, joka auttaa pallean ja vatsan lihasten hallintaan. Kun äänen käyttö ei rasita pelkästään kurkkua, ääni pysyy kunnossa pitkään.

Iän karttuminen ei Katri Helenaa hirvitä. Hän ymmärtää, että täytyy osata luopua. Vaikka ei se helppoa olekaan.

”Olen yhä niin innoissani töistäni. Ajattelen, että ai kun saisin tätä tehdä vielä jonkin aikaa. Niin paljon on uteliaisuutta jäljellä, että haluaisin katsoa mitä vielä on tulossa.”

katri helena puhuu suhteestaan tommi liimattaan

Se olen minä joka menen

Bertta ja Katri Helena keskustelevat paljon siitä, mitä yli seitsemänkymppinen nainen voi tehdä. Äiti kummastelee aina, että pitääkö silloinkin vielä töitä tehdä.

”Minä selitän, että maailma on muuttunut. Nyt monet tekevät töitä pitkään, jos ovat terveinä ja jos heillä on siihen yhä kiinnostusta. Minulla on.”

Äidin maailma on kutistunut, sillä hän ei enää jaksa lukea. Televisiota hän katsoo, mutta tekstitystä hän ehtii lukea niin vähän, että loppu jää oman mielikuvituksen varaan.

”Kauniit ja rohkeat menee äidillä ihan eri juonella”, Katri Helena hymähtää.

Niinpä äiti on tiukasti tyttäressään kiinni ja elää tämän kautta.

”Kun äiti toppuuttelee minua, että ethän sie nyt sitä jaksa tehdä, mitä sie nyt niin paljon, tiedän hänen miettivän asiaa itsensä kautta. Ja häntä väsyttää jo ajatuskin.”

”Silloin muistutan, että äiti, se olen minä joka menen, et sinä.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 1/17.

Lue myös:

Lenita Airisto ihastuttaa ja vihastuttaa – muistatko nämä kohutut ja arvostetut saavutukset? Isänsä lapsena menettänyt näyttelijä Katariina Kaitue: ”Pelkäsin pitkään rakastua” Seksistä voi nauttia vaihdevuosissa – oman seksuaalisuutensa viisikymppisenä löytänyt Heli Heino neuvoo miten Uransa lopettamista pohtinut Katri Helena: Tommi sanoi minulle, että et helvetti lopeta

Kommentoi

Kommentoi juttua: Katri Helena: ”Suhde nuoreen mieheen on ollut ongelma äidille”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.