erosta selviäminen vie aikaa
Suhteet

Terapeutti kertoo, kuinka kauan kestää selvitä erosta – vaatii näiden 5 vaiheen läpikäynnin

Eron partaalla tai sen juuri tapahduttua moni pohtii, voiko selvitä erosta koskaan. Kysyimme terapeutilta, kuinka kauan erosta selviäminen todellisuudessa kestää.

Erosta selviäminen voi juuri eron tapahduttua tuntua mahdottomalta. Ero saa ihmisessä aikaan akuutin kriisin, jolloin ihminen ei välttämättä kykene tekemään edes töitä vaan voi joutua olemaan sairauslomalla jopa pari viikkoa.

Lue myös: Näin pääset eron jälkeen eteenpäin – lue tunneterapeutin 10 vinkkiä!

”On huono asia, jos ihminen on sairauslomalla eron takia kuukaudesta toiseen. Silloin saa liikaa mahdollisuuksia piehtaroida itsesäälissä. Mitä nopeammin työt sujuvat ihan riittävän hyvin, sitä parempi”, pariterapeutti ja erityistason seksuaaliterapeutti Jouni Pölönen Mehiläisestä kertoo.

Akuuttikriisi kestää Pölösen mukaan muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen, minkä jälkeen olo alkaa helpottaa – jos tapahtuneen hyväksyy.

”Jos ihminen kieltäytyy hyväksymästä tilannetta, hän voi jäädä välitilaan, joka kestää niin kauan, kunnes tapahtunutta lähtee purkamaan.”

Akuuttia kriisiä seuraa melankolia

Akuutin kriisin jälkeen seuraa yleensä elämänlaadun väliaikainen heikkeneminen. Ihminen toimii ikään kuin automaattiohjauksella eli hän suorittaa pakolliset toimet: menee töihin ja käy kaupassa.

Mielessä melankolia, apeus ja kyynisyys ovat hyvin vahvasti läsnä. Alkuvaiheessa tunteet voivat muutenkin heitellä laidasta laitaan jopa yhden päivän aikana.

”Tilanne on normaali, kun parisuhde on katkennut, ja se kestää ihmisillä vaihtelevasti. Jos vielä vuoden päästä mollivoittoiset ajatukset ja kyynisyys ovat läsnä, kannattaa hakea apua.”

Lue myös: Ero tuli? – Nämä asiat yllättävät liiton päättymisen jälkeen

moni pohtii, kuinka kauan kestää selvitä erosta eron koittaessa.

Erosta selviäminen vie aikaa – yleensä vuoden tai enemmän

Pölösen mukaan parisuhteen kesto yleensä vaikuttaa siihen, kuinka kauan erosta selviäminen kestää. Lisäksi ikä ja elämäntilanne vaikuttavat.

”Nuorilla parikymppisillä tuska ja sydänsuru voi olla heti eron jälkeen suurta, mutta joidenkin kuukausien päästä tilanteesta on päästy jo yli. Jos ollaan 45–55 vuoden toisella puolella ja ero tulee, siitä selviäminen voi olla hyvin hankalaa, kun yhteinen historia on liikaa läsnä ja jatkuvuus tulevaisuuteen on katkennut. Samoin lapset hankaloittavat tilannetta.”

”Useilla kestää noin vuosi erosta selviämisessä, jos asiat on käsitelty oikein. Joillain voi mennä vuosia. Pahimmillaan jotkut eivät pääse koskaan erosta yli ilman ulkopuolista apua.”

Ensimmäinen vuosi on yleensä kaikista rankin, sillä silloin joutuu käymään läpi yksin juhlapyhät, syntymäpäivät ja muut muistoja herättävät tilanteet.

Lue myös: Näin selviät yksinäisyyden tunteesta, kun lapset ovat exälläsi – lue 8 vinkkiä!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Terapeutti kertoo, kuinka kauan kestää selvitä erosta – vaatii näiden 5 vaiheen läpikäynnin

Saparo

Erostani on 12 v. Yhteiseloa/avioliittoa oli 46 v. Se miten ja missä olosuhteissa ero toteutuu on merkityksellinen toipumisen kannalta. Samoin se, että liittyykö eroon kolmas osapuoli. Meidän eroomme liittyi. En katso velvollisuudekseni edes hengittää ilmaa samassa tilassa ns. Kenenkään vuoksi.
Totta on, että ensimmäiset kuukaudet ja vuodet ovat rankimmat. Elämä menee laillansa eteenpäin. Se on hapuilevaa ja tyhjyyden täyttämistä niinkuin etsisi jotain kadonnutta. En ole ollut ex-mieheni eikä muuten hänen lapsetkaan missään yhteydessä eron jälkeen. Minulla ei ole hänelle mitään hyvää sanottavaa. Parempi, että pahan jättää sanomatta. Se joka rikkoo niin korjaa. Säälin häntä siinä mielessä, että hän jää paitsi omien lapsien ja lastenlasten elämästä. Mutta se on hänen valintaa.

Ihmettelen nykyään tätä kaiken hyväksymismenttaliteettia. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta olitko hyväksynyt eron tai et. Jokainen menee omaa polkuaan hänelle sopivalla tavalla.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.