Lasten muutto pois kotoa oli Minnalle ja Vesalle kova paikka: "Ainahan sitä haluaisi tyttöihin enemmän yhteyttä kuin sitä kulloinkin on olemassa"
Kodin tyhjentyminen lapsista saattaa iskeä vanhempiin niin lujaa, että he tuntevat itsensä tarpeettomiksi. Etenkin yksinhuoltajalle muutos on iso.
Muuttoauto kurvasi syyskuussa helsinkiläisen kerrostalon pihasta kohti Tamperetta. 20-vuotiaan Lauri Lindénin lisäksi kyydissä olivat kaksi hänen kaveriaan. Äiti, jonka kanssa Lauri oli hetkeä aiemmin pakannut tavaransa laatikoihin, jäi vilkuttamaan pihaan.
Kun muuttokuorma oli päässyt perille, laatikot purettu ja kaverit jo paluumatkalla Helsinkiin, Laurilta pääsi itku. Hän tajusi, että koti oli oikeasti vaihtunut. Nyt hän aloittaisi elämän uudessa kaupungissa ensimmäisessä omassa, 26-neliöisessä kodissaan.
Lauri katseli kuudennen kerroksen parvekkeelta Tampereen keskustan pimeään iltaan ja kuunteli Baccaran kappaletta Yes Sir I Can Boogie.
”Valitsin sen, koska se on niin tunnelmallinen.”
Hetki tuntui ulospuhallukselta koko siihenastisesta elämästä. Hän oli omillaan. Pää oli pyörällä koko loppuillan.
”Menin ruokakauppaan ja kuljin siellä ihmeissäni. Päädyin ostamaan valmiiksi paistettuja patonkeja, vaikka piti hankkia vessapaperia.”
Seuraavana päivänä alkoivat yhteiskuntatutkimuksen opinnot yliopistolla.
Äitiä itkettää vielä vuosien jälkeenkin
Jos nuoren mielessä myllertää isossa elämänkäänteessä, miltä mahtaa tuntua vanhemmista, kun lapset painavat oven perässään kiinni? Kysytään sitä Espoon Friisilässä asuvilta Minna ja Vesa Riihimäeltä.
He elivät perhe-elämää valkoisessa tiilitalossa kaksikymmentä vuotta. Tyttäriä kuskattiin voimistelu- ja tanssitunneille ja ratsastamaan. Lomilla lennettiin yhdessä etelään. Kodin ovet kävivät tiuhaan, ja elämä oli äänekästä.
Viisi vuotta sitten talo hiljeni, kun perheen kuopus Julia muutti omilleen. Annina oli lentänyt pesästä muutamaa vuotta aiemmin.
Lasten lähdön synnyttämä haikeus ei ole Minnalla ja Vesalla vieläkään helpottanut täysin, vaikka vuosia on kulunut.
”Ainahan sitä haluaisi tyttöihin enemmän yhteyttä kuin sitä kulloinkin on olemassa”, Vesa sanoo.
Minna ikävöi monta vuotta niin kovasti, että itku tuli tuon tuosta.
”Olemme eläneet hyvin perhekeskeisesti ja paljon tyttöjen kautta.”
Lue myös: Miten voit lohduttaa sitä,jolla on surua.
Lasten lähtö voi nostaa vanhat haavat pintaan
Pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa on nähnyt työssään, miten yllätyksenä tyhjyyden tunne tulee vanhemmille. Vielä hetkeä aiemmin eteisessä sikin sokin lojuneet kengät ja haisevat treenikassit ärsyttivät vanhempia. Talon tyhjennyttyä he kertovat syvästä järkytyksestä.
Järkytys voi johtua osin siitä, etteivät vanhemmat ole tajunneet, miten suuri merkitys Oy Perhe Ab:n pyörittämisellä on ollut omaan persoonaan.
”Se on iso asia, kun vanhemman rooli leikataan pois”, Minna Oulasmaa sanoo.
Nykyään lapsia hankitaan entistä vanhempana ja entistä vähemmän. Siksi lasten merkitys on monille vanhemmille aivan erityinen. Elämä oli kovin erilaista maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, jossa asuttiin useamman sukupolven kanssa saman katon alla. Joku lapsista jäi pitämään tilaa.
Eikö elämässäni tapahdu enää mitään?
Vesa Riihimäelle pahin paikka oli syksy 2014, jolloin esikoinen muutettiin Lappeenrantaan opiskelemaan. Minnaan tyhjyys iski vielä kovemmin, kun kuopus painoi oven perässään kiinni. Vaikka tämän uudesta kodista ei ollut lapsuudenkotiin kuin viisi kilometriä, opiskelukiireet tekivät sen, ettei tyttöä ei enää paljon kotona näkynyt.
Kun perheen rakas lemmikki Severiina-kissa kuoli samaan aikaan, tunnelmat olivat aivan maissa.
Minna tunsi vanhentuneensa. Hän koki, ettei hänen omassa elämässään tapahtunut enää mitään. Kaikki uusi tapahtui jälkikasvulle. Kun tyttäret nykyisin soittelevat tai tulevat puolisoineen käymään, Minnan mieli piristyy heti. Äitienpäivän alla tyttäret tulevat aina myös yöksi.
”Olemme todella ylpeitä siitä, miten hienosti tytöt ovat elämässään pärjänneet.”
Vesa on kuullut tuttujen joskus puhuvan tästä elämänvaiheesta, että ensin tuupataan lapset pihalle ja sitten aloitetaan uusi elämä.
”Me emme me ole sellaisia puhuneet emmekä tehneet maailmanympärysmatkoja.”
He eivät ole myöskään vaihtaneet isoa, itse rakennettua omakotitaloa pienempään kotiin. Minna olisi siihen valmis, mutta Vesa viihtyy täällä, missä hän voi värkätä autojen kanssa.
Minna kertoo miettivänsä joskus, asuvatko he jonkinlaisessa lapsiperhemuseossa. Nyt tyttöjen huoneet toimivat kuntoilu- ja työhuoneina.
Lue myös Anna.fi: Vaivaako sinua tyhjyyden tunne?
Myös riemu sallittu, kun lapset lähtevät!
Mistään syndroomasta tyhjän pesän kohdalla ei Minna Oulasmaan mielestä kannattaisi puhua. Kyse ei ole sairaudesta vaan elämänvaiheesta, johon liittyy ristiriitaisiakin tunteita.
”Vanhemman pitäisi antaa kaikenlaisten tunteiden tulla. On lupa tuntea myös suurta riemua ja helpotusta. Tai vaikka kateutta.”
Kateus saattaa liittyä liittyy tunteeseen siitä, että oma elämä on ohi.
”Nuori näyttää ihanalta ja energiseltä, ja itsellä voi olla uupumusta, pahat vaihdevuodet ja parisuhde tuntuu tunkkaiselta.”
Joku voi kokea niin suurta merkityksettömyyttä, että menee jopa tolaltaan.
”Tyhjä pesä voi laukaista vanhan haavan. Taustalla voi olla oma hylätyksi tulemisen kokemus lapsena. Silloin on hyvä hakeutua ammattiavun pariin.”
”Rakastuin puolisooni uudelleen”
Jotain hyvääkin Minna Riihimäki on uudesta elämänvaiheesta jo löytänyt. Ystäviä ja siskoa on tullut tavattua enemmän, eikä enää tarvitse valvoa ja odottaa, milloin tytöt tulevat iltamenoistaan. He olivat saaneet mopokortit 15-vuotiaina, ja Minna odotti aina kauhulla, että jotain kamalaa tapahtuu.
Myös parisuhdetta on tullut katsottua uusin silmin. On pitänyt miettiä, miksi pidetään yhtä ja miksi aikoinaan mentiin yhteen.
”Minulle on tapahtunut se, että olen rakastunut Vesaan uudestaan. Teemme nykyisin myös paljon asioita yhdessä”, Minna sanoo.
Vesa arvostaa myös rauhallista kahdestaan oloa kotona.
”Kaiken maailman humpuuki ei enää kiinnosta.
Miksi lasten lähtö on isille helpompaa?
Terapeutti Minna Oulasmaa on huomannut, että usein pesän tyhjentyminen on isille helpompaa kuin äideille.
”Monet miehet odottavat silloin koittavaa vapautta: että nyt minä voin olla puolet vuodesta mökillä tai lähteä vaeltamaan. Voin matkustella vaimon kanssa ja harrastaa rauhassa seksiä”, hän sanoo.
Isien on usein myös helpompi solmia nuoren kanssa kahden tasaveroisen aikuisen suhde.
”Heidän on monesti helpompi antaa tilaa pois muuttavalle nuorelle ja olla pahastumatta jos heti ei tule vierailukutsua nuoren kotiin”, Oulasmaa sanoo.
Vanhempien tehtävä on valmistaa nuorta itsenäiseen elämää sanomalla , että sinä kyllä pärjäät ja tiedät, että minäkin pärjään.
Erityinen tämä elämänvaihe on vanhemmalla, joka on toiminut yksinhuoltajana.
Yksinhuoltajalle kova paikka
Heinäkuun neljäntenä päivänä Mari Lindén kyyditsi autollaan poikaansa Jaakkoa Tuusulasta Vekaranjärvelle suorittamaan asepalvelusta. Hän jätti ainokaisensa parkkipaikalle muiden alokkaiden joukkoon. (Marilla sattuu olemaan sama sukunimi kuin tähän juttuun haastatellulla Laurilla, mutta hän ei ole Laurin äiti.)
Kotimatkalla kyyneleet alkoivat virrata.
Seuraavan päivänä tuli tieto, että poika oli päässyt opiskelemaan ja muuttaisi vuoden päästä lopullisesti toiselle paikkakunnalle.
”Olin onnellinen lapseni puolesta, mutta samaan aikaan tunsin, ettei minulla ole enää mitään virkaa”, Mari sanoo.
Jaakko oli viisivuotias, kun Mari erosi tämän isästä. Vaikka poika oli viikonloppuisin myös isällään, Mari hoiti kaikki arjen asiat. Hän otti myös aktiivisesti osaa Jaakon jalkapalloharrastukseen: piti kentän laidalla kahviota, tilasi pelaajille varusteita ja järjesti leirimatkoja. Jaakko oli puolestaan usein myös töissä Keravan Neste K:ssa, jonka yrittäjänä Mari toimii.
Kun Mari palasi kesällä töistä kotiin, hän kävi kultaisten noutajiensa kanssa lenkillä, mutta ei osannut tehdä sen jälkeen mitään. Kokkaaminen vain itselle ei tuntunut mielekkäältä, ei myöskään puusaunan lämmittäminen. Yksin mökille lähdöstä puhumattakaan.
Koiratkin olivat tolaltaan. Vanhempi niistä nukkui Jaakon oven takana odottaen tätä kotiin.
”En halua pojan miettivän, pärjäänkö minä”
Ensi kertaa elämässään Mari tuntee itsensä yksinäiseksi. Hänellä on ystäviä, mutta heitä ei ehdi juuri tavata arkena. Onneksi työpaikalla on voinut puhua tuntemuksistaan. Monilla saman vaiheen eläneillä on kylläkin ollut puoliso rinnallaan.
”On eri asia jäädä kokonaan yksin.”
Jaakko on tehnyt heidän omakotitalossaan lumitöitä ja montaa muutakin käytännön hommaa. Nyt Marin on selvittävä niistäkin itsekseen.
Työstä on tullut hänelle entistä tärkeämpää. Siellä on asiakkaat ja työkaverit, jotka paikkaavat perhettä.
Jaakkoon hän on yhteydessä viestien kautta lähes päivittäin, mutta ei soittele perään.
”Tämä on iso muutos myös Jaakolle. En halua, että hän miettii, pärjäänkö minä.”
Ala varautua jo silloin, kun lapset ovat teini-iässä
Minna Oulasmaa neuvoo vanhempia olemaan kaukaa viisaita. Viimeistään jälkikasvun ollessa teini-ikäisiä on syytä huolehtia, että tapaa omia ystäviään, hankkii mieluisia harrastuksia ja kuuntelee myös, mitä unelmia puolisolla on.
”Pois muuttavalle nuorelle on helpotus, kun hän tietää, että vanhemmilla on elämää. Ettei lapsi ole heille ainoa sisällöntuottaja. Silloin nuori saa luvan irtautua.”
Oulasmaa ei pidä hyvänä ideana viestiä nuorelle, että nyt ruvetaan odottamaan, milloin niitä lapsenlapsia tulee.
”Se voi tuntua velvollisuudelta täyttää äidin syli, kun nuori on tehnyt pesästä tyhjän. Se voi olla lausahdus, joka poikkaisee välit.”
On aika siirtyä eteenpäin
Helsingistä Tampereelle opiskelemaan muuttaneen Lauri Lindénin äiti tuli muuttoa seuranneella viikolla vierailulle Tampereelle. Lauri huomasi, että äidin mielestä asunnossa oli vähän epäsiistiä, mutta äiti ei alkanut komennella.
”Ehdotteli vain jotain ratkaisuja”, Lauri sanoo.
Astiasto, kahvinkeitin ja vähän kaikki muukin Laurin asunnossa on äidin antamaa.
”Olemme äidin kanssa tosi läheiset. Olen ainoa lapsi, ja olemme viettäneet paljon aikaa saman katon alla. Vanhempani erosivat kun olin kaksivuotias.”
Lauri on huomannut, että äiti valmistautui hänen lähtöönsä jo pidemmän aikaa.
”Äiti puhui siitä ja näytti tunteitaan, mutta ei ripustautunut minuun. Meissä molemmissa on kyllä haikeutta kun tiedämme, että yksi elämänvaihe on tullut päätöksen.”
Siitä on äidin kanssa sovittu, että kun Lauri käy Helsingissä, on hyvä etsiä aikaa yhdessäololle.
”Haluan pitää kaikista ihmissuhteistani huolta ja niistä tärkeimmistä aivan erityisellä tavalla.”
Armeijasta Lauri soitti usein iltaisin äidille. Että mikäs siellä on meininki?
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 23/2022
Kommentoi
Kommentoi juttua: Lasten muutto pois kotoa oli Minnalle ja Vesalle kova paikka: "Ainahan sitä haluaisi tyttöihin enemmän yhteyttä kuin sitä kulloinkin on olemassa"
Yksinhuoltajaäidille lasten poismuutto on kyllä suuri elämänmuutos. Olin tullut jo nuorehkona äidiksi. Lapsillani oli onneksi viiden vuoden ikäero, joten ensimmäisen lapsen lähdettyä, toinen lapsi jäi vielä vuosiksi kotiin asumaan. Sittemmin esikoinen palasi vielä kotiin, mikä oli ihanaa, mutta vain tavaroiden muodossa, sillä hän asuu pysyvästi ulkomailla.