Muistatko Marjatta Svennevigin – köyhän tytön tie malliksi ja Timo Sarpanevan vaimoksi

Vapauttaan vaalineesta Marjatta Svennevigistä tuli Sarpaneva avioliiton myötä vasta vuonna 1997. Yhteistä taivalta taiteilija ja muotoilija Timo Sarpanevan kanssa ehti silti kertyä 40 vuotta.

Kun Marjatta Svennevig ja Timo Sarpaneva menivät Iittalan lasitehtaalle 1960-luvun puolivälissä, näky mykisti Marjatan.

Lue myös: Maljakkokeräilijän aarteet – löytyvätkö kaapistasi nämä 1960- ja 60-lukujen helmet?

”Lasitehdas muistutti Tolkienin tarujen vuorenpeikon luolaa. Lasinsulatusuuneissa ei ollut luukkuja, ja hämärässä, lähes pimeässä lasinpuhaltamossa liikkui kirkkaita, oranssinhehkuisia palloja”, Marjatta Sarpaneva, 73, muistelee lasinpuhaltajien työtä 50 vuotta myöhemmin Designmuseon kahvilassa.

Lue myös: Testaa, kuinka hyvin tunnet suomalaiset design-klassikot ja niiden tekijät!

Iittala oli kuin koti

Nyt museossa on meneillään hänen edesmenneen miehensä Timo Sarpanevan töiden suurnäyttely. Esillä on kuuluisien lasiteosten lisäksi tekstiilejä, grafiikkaa, posliinia ja metallituotteita.
Lisäksi näyttelyssä nähdään 17 Marjatan kuvaamaa videota lasintekemisen eri vaiheista sekä Suomessa että Venetsian maailmankuulussa Muranossa.

Vaikka Marjatta Sarpaneva on nähnyt lasiverstaita ympäri maailmaa, ensimmäinen kerta Iittalan lasihytissä ei unohdu ikinä.

”Lasinpuhaltajat liikkuivat verkkaisesti, kun pimeässä hehkuva lasimassa kulki yhdeltä puhaltajalta toiselle. Kun ajattelenkin sitä, lumo valtaa minut. Tuohon tenhoavaan liikehdintään voisi säveltää musiikkia.”

Iittalasta tuli Timon ja Marjatan eli Jatan kotipesä, jonne he aina menivät mielellään.

”Jos ajoimme Tampereentiellä, poikkesimme aina Iittalaan. Siellä tytöt tiesivät, kuinka vahvasta kahvista Timo piti.”

Lue myös: Muotoilija Eero Aarnio: Nälkä teki minusta selviytyjän

Järjestelygeeni piinaa

Nuorena Marjatta Svennevig haaveili Ateneumin mainoslinjasta. Koska hän oli keskikoulun jälkeen vielä liian nuori hakemaan opintoihin, hän päätyi juoksutytöksi mainostoimisto Erva-Latvalaan. Sitten hänestä tuli kuvalaatta-arkiston hoitaja.

”Olin säntillinen tyttö ja ryhdyin heti järjestelemään hujan hajan ollutta arkistoa”, Marjatta Sarpaneva sanoo.

Hänellä on edelleen säntillisen ihmisen elämäntavat: varhain nukkumaan ja aikaisin ylös. Haastattelupäivänäkin hän on mennyt yhdeksältä nukkumaan ja noussut aamuyöllä ennen neljää.
”Minulla on järjestäjägeeni, jota vihaan. Haluaisin olla välillä myös hulttio! Mutta järjestelygeenini vie aina kaikesta muusta voiton.”

Järjestelykyky ei kuitenkaan ollut huono ominaisuus, kun Marjatta Sarpaneva toimi hajamielisen taiteilijapuolisonsa työtoverina ja tämän töiden puhtaaksipiirtäjänä.

”Seuraavassa elämässä olen sitten enemmän boheemi, oikea hunsvotti!”

Köyhä lapsuudenkoti Kalliossa

Pian siro arkistonhoitaja seisoi mainospiirtäjien mallina, sitten valokuvissa, kunnes kyselyjä alkoi tulla talon ulkopuoleltakin. Sitten Lenita aloitti kansainväliset vienti- ja muotishownsa. Marjatalla oli kädet täynnä mallintöitä. Hän irtisanoutui päivätyöstään.

”Siskoni valvoi, että en nukahda ammeeseen, kun menin myöhään maaseutukeikalta tultuani hikisenä ja tupakalta haisevana kylpyyn. Silloin poltettiin kaikkialla.”

Töitä paiskivasta mallista tuli myös perheensä suurituloisin jäsen.

”Olimme köyhää väkeä. Laseinamme olivat kolhiintuneet sinappipurkit, huonekalut oli haalittu mikä mistäkin ja lattialla oli räsyistä kudotut riepumatot. Ei meillä ollut designesineitä.”

Isä työskenteli autokoulunopettajana ja äiti hoiti kotia ja nuorempia sisaruksia. Kuusihenkinen perhe asui 41,5 neliömetrin suuruisessa kaksiossa Helsingin työläiskaupunginosassa Kalliossa.

Nyt Marjatalla on yllään sulavalinjainen punainen mekko, jonka hän on ommellut Timon Tampellalle vuonna 1965 suunnittelemasta Ambiente-kankaasta.

”Olen aina ommellut itse vaatteeni. Sodan jälkeen ei ollut valmisvaatteita. Jos ei ollut rahaa ompelijaan, piti tehdä itse.”

Marjatta Sarpaneva, 73, o.s. Svennevig

Syntynyt: Helsingissä 4.9.1944

Perhe: Lapset Johanna, 50, ja Aleksei, 46. Viisi lastenlasta. Avoliitossa taiteilija Timo Sarpanevan kanssa 60-luvun lopulta, naimisissa 1997–2006.

Ura: Keskikoulu, mainostoimisto Erva-Latvalan juoksutyttö ja kuva-arkistonhoitaja, kymmenen vuotta mallina mm. Lenita-showssa. Suunnittelija ja assistentti Timo Sarpanevalle. Hallituksen jäsen Sarpaneva Design Oy:ssä.

Ajankohtaista: Timo Sarpaneva -näyttely Designmuseossa 23.9. asti

20 vuotta vanhempi Timo hullaantui Marjattaan

Vielä vuonna 1966 Marjatta oli Jaana-lehden kansikuvassa se ainoa Lenitan tytöistä, joka ei ollut purjehtinut avioliiton satamaan. Seuraavana vuonna hänestä tuli Johanna-vauvan äiti.

Suhde kuuluisaan, parikymmentä vuotta vanhempaan muotoilijaan eteni, vaikka Marjatta oli kauhuissaan ja esteli. Jattaan hullaantunut Timo Sarpaneva oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta.

”Yritin pitää häntä loitolla, mutta hän pysyi kuin purkka tukassa”, Marjatta on sanonut Anna-lehdelle.

Samaan aikaan syntyi yksi Timo Sarpanevan suosituimmista töistä: Festivo-kynttilänjalka. Siitä tuli ensin viinilasi, sitten hyttimestari Reka Löflund keksi, että Ahlström-yhtiöiden johtokunnan jäsenille tehtäisiin viinimaljan jalan muotoinen kynttilänjalka. Kynttilänjalkoja valmistettiin vain 20 kappaletta, koska niitä oli niin vaikea tehdä. Sitten prosessia kehitettiin.

”Nyt Festivoja on tehty 15 miljoonaa kappaletta.”

Marjatta oli ajatellut, että ei mene koskaan naimisiin eikä hanki lapsia. Hänestä tulisi vapaa ja itsenäinen virkanainen. Marjatta pysyi avoliiton ja vapauden kannalla, vaikka suhde oli jo vakiintunut ja toinen lapsikin syntynyt.

Vasta vuonna 1997 pariskunta avioitui – juristien patistamana.

Timo söi tuulihattuja, Marjatta raakoja vihanneksia

Koko yhdessäolon ajan vastakohdat täydensivät toisiaan.

”Olimme kuin yö ja päivä, mutta taustamme olivat samanlaiset. Tulimme molemmat rutiköyhistä oloista, joissa kauneus pitää itse löytää tai luoda.”

Jos Timo halusi lämpöön ja etelään, Marjatta ei voinut sietää kuumuutta ja matkusti välillä yksin tai siskonsa kanssa kylmään pohjoiseen. Huippuvuorille, koluamaan Norjan rannikkoa Hurtigrutten-laivalla tai ajamaan moottorikelkalla.

Timo rakasti kermavaahtoa, tuulihattuja ja samppanjaa. Marjatta söi pilkottuja vihanneksia ja joi vettä tai maitohapatettua juomaa.

”Erilaisuudestamme huolimatta meillä oli aina hauskaa yhdessä. Timo oli paras kaverini.”

Sarpanevat linnassa

Edustusrouvan naamio

Orkidea napinlävessä. Sellaiseksi Marjatta Sarpaneva kuvailee asemaansa juhlitun designerin puolisona. Pariskunta oli vuosikausia linnanjuhlien seuratuimpia.

Usein Marjatta teki huomiota herättäneet juhla-asunsa itse. Näyttävän kampauksen sisällä saattoi olla vanhat sukkahousut muhkeutta tuomassa.

”Opin, että juhlavaatteisiin ei kannata satsata, ne saavat hajota muutaman tunnin kuluttua, koska niitä ei pidetä toista kertaa. Kannattaa sen sijaan panostaa kunnon takkeihin. Vanhin takkini on punainen loden-takki 70-luvulta. Se ei ole muotia, vaan tyyliä.”

Edustusrouvan osa oli pahvikuva, jonka Marjatta laittoi eteensä.

”Se oli helppoa. Edustamista oli oikeastaan vain pari tuntia muutaman kerran vuodessa. Oikeasti olen remonttireiska, joka pitää työkaluista ja viihtyy rautakaupoissa.”

Marjatta naamioitui kuin Orkidea-maljakko, joka sai Milanon triennaalissa Grand Prix -palkinnon 1954 ja valittiin amerikkalaisessa House Beautiful -lehdessä maailman kauneimmaksi esineeksi. Taideteoksen piti näytellä maljakkoa, koska siihen aikaan lasiesineellä piti olla jokin käyttötarkoitus. Lasi oli liian arkista veistoksen materiaaliksi.

Luovuuden piru talttui alkoholilla

Luovuuden piru. Sellaiseksi Marjatta Sarpaneva kutsuu lahjakkaan ihmisen ominaisuutta.

”Luovuus on myös vahva rasite. Joskus, kun katsoin Timoa, säälin häntä, kun näin luovuuden pirun istuvan hänen olkapäällään. Eikö hän saa rauhan hetkeä koskaan?”

Ainoastaan kokovartalopuudutus alkoholin avulla sai pyörän hetkeksi pysähtymään. Timo Sarpaneva ei kuitenkaan alkoholisoitunut monien lahjakkuuksien tavoin.

”Hän tunnisti tämän ominaisuuden itsessään.”

Marjatta Sarpaneva tietää, mitä runoilija Eino Leino tarkoitti kirjoittaessaan Jumalien keinu -runoaan.

”Tällaiset jumalien keinussa istuvat ovat ihania kumppaneita, mutta kun keinu menee ympäri, se on aikamoista menoa.”

Lapset jatkavat työtä

Kaikki Timon neljä lasta ovat taiteellisesti lahjakkaita. On arkkitehtia, graafista suunnittelijaa, valokuvaajaa ja sosiaalisen median tekijää.

”Yhdestä lapsesta tuli onneksi ekonomi”, Marjatta huudahtaa.

Timo Sarpanevan kuoltua lapset perustivat Sarpaneva Design -yrityksen, joka valvoo taiteilijan töiden käyttöä. Marjatta kuuluu yrityksen hallitukseen ja pitää sen galleriassa esitelmiä.

”Nyt pidämme peukkuja, että tämä iso näyttely lähtisi maailmalle. Näin Timon töiden takana oleva satojen ihmisten työ tulisi näkyviin. Nuo kaikki lasinpuhaltajat, kivenveistäjät, teräsmiehet ja pumpulienkelit, joiden kädet ovat koskettaneet töitä, ovat osa Timon tiimiä, jota ilman töitä ei olisi.”

Marjatta Sarpaneva Desing-museossa

Huippukaudesta lamaan

1980-luvulla Sarpaneva teki taiteellisesti hienoimmat työnsä. Iittalan johtaja Juhani Kivikoski antoi taiteilijalle vapaat kädet. Syntyi kunnianhimoisia lasiveistoksia kuten Luolamadonna.

”Taideteokset kiersivät näyttelyissä ympäri maailmaa. Syntyi myös Claritas-sarja upean lasinkäsittelytaidon tuloksena. Nuo taidot katoavat, jos lasintekijät joutuvat puhaltamaan vain muottiin.”

Sitten tuli 1990-luvun lama, Iittala alkoi etsiä linjaansa ja työmahdollisuudet kapenivat. Timo Sarpaneva täytti 60.

Samoihin aikoihin Marjatta Sarpaneva oli perustanut raakaravintoa tarjoavan kasvisravintolan, Green Wayn. Muutaman vuoden kuluttua ravintolan toiminta piti lopettaa.

Ravintola ei loppunut lamaan, vaan siihen, että Marjatta ei osannut valita oikeita yhteistyökumppaneita. Hän ei osannut ajatella ihmisistä pahaa. Eikä osaa vieläkään.

”Olen kilttien ja avuliaiden ihmisten kasvattama. Kai sellainen on periytyvää. Myös Timo oli äärimmäisen kiltti. Kiltteys on minulle lähtökohta. Muuta en osaa.”

Aina maailmalla töitä tehnyt Timo Sarpaneva lähti jälleen kerran Venetsiaan saadakseen työskennellä vapaana taiteilijana.

”Timo puhkesi taiteilijana kukkaan Iittalassa ja tunsi sen synnyinkodikseen. Sen jättäminen teki niin kipeää, että Timo ei edes puhunut asiasta. Hän kärsi hiljaa.”

Venetsian Muranossa hän sai työskennellä maailman parhaan lasinpuhaltajan Pino Signoretton kanssa.

”Huomasimme, että säästämällä menestyminen ei onnistu. Luovuus kukkii vapaudessa ja samanhenkisten ihmisten seurassa. Lasinpuhaltajat olivat Timolle rakkaampia kuin omat veljet.”

Muistisairaus iski puolisoon Ranskassa

Viimeiset työnsä Timo Sarpaneva teki Muranossa 2000-luvun puolella. Tuohon aikaan pariskunta asui talvet Ranskassa, Antibes’ssa.

”Aluksi en huomannut mitään, sillä Timo oli yleensäkin arjessa hajamielinen ja poissaoleva. Mutta hän oli itse huomannut muutoksen, oli soittanut neurologille ja kertonut, että ei muista mitään.”

Kesällä Suomessa todettiin lievä dementia. Se ei vaikuttanut elämään, ja syksyllä he palasivat Ranskaan. Sitten yhtenä päivänä Timo seisoi kodin portaissa ja näytti säikähtäneeltä. Hän ei muistanut, miten portaita laskeudutaan.

”Autoin häntä tulemaan alas. Kävi niin, että hän osasi mennä raput ylös, mutta ei tulla alas. Alkoi elämä, jolloin ei voinut tietää edes seuraavasta tunnista, missä mennään.”

Kauhea 2000-luku

Timo Sarpanevalla todettiin kolme eri muistisairautta. Ne etenivät nopeasti.

”Lopulta saimme yksityisen hoitopaikan Suomesta. Se tuli niin kalliiksi, että pistin omat kuluni aivan minimiin.”

Marjatta muutti Turkuun pieneen asuntoon.

”Elin hyvin yksinäistä elämää enkä käynyt missään. Kun Timo kuoli, olin äitini omaishoitaja. Kolmen kuukauden kuluttua kuoli pikkusisko.”

Neljän vuoden aikana ympäriltä menehtyi 23 ihmistä.

”Sitten lopetin laskemisen. Kävin jatkuvasti hautajaisissa. Opin luopumaan ja päästämään irti.”

Onneksi oli myös ilonaiheita, kuten lastenlapset. Timon ensimmäisen perheen lapsenlapset mukaan lukien heitä tuli kaikkiaan yhdeksän.

Raskaina vuosinaan Marjatta kirjoitti päiväkirjaa, jonne latoi julmaa ja säälimätöntä tekstiä. Se oli terapiaa.

Lastenlapset saavat lukea tekstin, kun he täyttävät 50 tai 60 vuotta, jotta he tietäisivät, millainen heidän isoäitinsä on todella ollut.

”Silloin heillä on riittävästi elämänkokemusta. Se, mikä herättää ajassa pahennusta, näyttää toiselta, kun tulee toinen aika. Siksi jotkut asiat eivät ole aikalaisille vaan tuleville.”

Keskustelu

Kommentoi juttua: Muistatko Marjatta Svennevigin – köyhän tytön tie malliksi ja Timo Sarpanevan vaimoksi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X