Suhteet

Mies asuu hoitokodissa, vaimo Rivieralla: ”Sukulaiset paheksuvat ratkaisuamme”

Kun Elviira Rämö ei enää pärjännyt muistisairaan puolisonsa kanssa, hän järjesti miehelle hoitopaikan Lahdesta. Elviira itse asuu puolet vuodesta Ranskassa. Välillä hän empii, onko päätös varmasti oikea.

Cannesin hiekkarannalla kävelevää naista luulisi ranskalaiseksi: harteilla tyylikäs viitta, silmillä tummat lasit, talutushihnassa pikkuruinen koira.

Elviira Rämö, 63, siristää silmiään. Hän on itkenyt aamulla, kuten on jo tullut tavaksi. Elviiralla on ikuinen ikävä. Ahdin pitäisi olla täällä hänen kanssaan.

Mutta puoliso on Suomessa, kaukana pohjoisessa, lahtelaisessa hoitokodissa. Ahti, 71, on sairastunut Alzheimerin tautiin eikä voi enää asua kotona.

”Minulla on yhä tunteet pinnassa. Ajattelen, että ehkä minä vielä jotenkin pärjäisin hänen kanssaan”, Elviira miettii ja jatkaa.

”Kun meitä oli kotona kaksi, olimme sentään perhe.”

Elviira ja Ahti tapasivat Neuvostoliitossa 1970-luvun lopulla. Ahti työskenteli suomalaisella vaneritehtaalla,  jonne Elviira oli pestautunut tulkiksi. Se oli suurta rakkautta.

Lapsuus Neuvostoliitossa

Elviira Rämö syntyi Neuvostoliitossa suomalaisille vanhemmille. Hänen äitinsä oli kanadansuomalaisten jälkeläinen: 1920–30-luvuilla Neuvostoliittoon muutti tuhansia suomalaisia Atlantin takaa. Elviiran isovanhemmat oli rekrytoitu rakentamaan uutta, ihmeellistä yhteiskuntaa.

Elviira Rämön kotialbumista
Ahti ja Elviira seurustelun alku vaiheessa Komin tasavallassa. Kummallakin on yllään tuliaisina tuotu Moskovan kesäolympialaispaita Miska-maskotteineen. © Elviira Rämö

Tulijoita varten oli rakennettu talot ja omat kaupat. Elviiran vaari työskenteli teknikkona sahalla.

”Kolmen kuukauden kuluttua saapumisesta isovanhemmilta vietiin passit, eikä kukaan päässyt edes lähelle Suomen lähetystöä. Jos joku yritti, hänet lähetettiin Siperiaan”, Elviira kertoo.

Elviiran isä taas oli Suomesta poliittista syistä 1930-luvulla paenneen miehen poika.

Suomalaistaustainen perhe ei ollut Neuvosto-Karjalassa kummajainen. Elviiran synnyinseuduilla oli suomensuomalaisia, kanadansuomalaisia, amerikansuomalaisia ja inkerinsuomalaisia perheitä. Naapurustossa asuivat Kivipellot, Hietalat ja Kurikat. Kylässä oli jopa suomenkielinen koulu.

Elviira ymmärsi erilaisuutensa vasta, kun perhe muutti Petroskoihin. Koulussa oli pakko oppia puhumaan venäjää, ja suomalaisia haukuttiin.

Nuo ikävät muistot palasivat mieleen vuosikymmeniä myöhemmin, kun Elviira muutti Ahdin mukana Suomeen. Siellä häntä haukuttiin venäläiseksi.

”Olen aina ollut taustani takia silmätikkuna, minne vain menenkin. Olen aina väärässä paikassa.”

KGB paheksui

Elviiran ja Ahdin seurustelusuhde kesti viisi vuotta ennen sen virallistamista. Elviira muutti Ahdin työn perässä neuvostoliittolaiselta tehtaalta toiselle. Elviira kävi välillä töissä ja oli välillä ilman töitä. KGB teki elämän hankalaksi, sillä Elviira ei olisi saanut seurustella suomalaisen miehen kanssa.

”Ne eivät halunneet, että Neuvostoliiton nuoriso menee naimisiin länsimaalaisten kanssa.”

Lopulta pariskunnan häitä juhlittiin Karjalassa.

Juuri kun kaiken piti olla kunnossa, kohtalo puuttui peliin. Ahti sai työkomennuksella keuhkoveritulpan, ja Elviira istui sairaalassa hänen vieressään 45 päivää. Onneksi Ahti kuntoutui, ja pari pääsi lähtemään junalla Suomeen. Kaksi viikkoa paluun jälkeen syntyi tytär Lea. Elettiin vuotta 1989.

Keuhkoveritulppa oli kuitenkin jättänyt jälkensä. Ahti jäi ensin pitkälle sairauslomalle ja sen jälkeen työkyvyttömyyseläkkeelle. Elviira otti päävastuun perheen elättämisestä ja aloitti 1990-luvulla Neuvostoliiton hajottua puuntyöstökoneiden kauppaamisen itään. Toimiva bisnes vei perheen ensin Latviaan, sitten Viroon.

”Oli hirvittävä kiire koko ajan. Ei ollut aikaa muuhun kuin työntekoon. Välillä lääkäri määräsi lomalle, olin niin stressaantunut.”

Kiireinen, matkusteleva elämäntapa johti siihen, että ystävät vähenivät, heille ei ollut aikaa. Elviiraa se ei tuolloin huolettanut.

”Olimme Ahdin kanssa aina yhdessä. Harrastimme yhdessä, teimme töitä yhdessä. Ahdin kanssa tunsin oloni turvalliseksi.”

Unelma eläkepäivistä

Kansainväliseksi kasvanut Lea-tytär teki osan opinnoistaan Ranskassa. Kun Lea kysyi vanhemmiltaan, muuttaisivatko he hänen seurakseen Lyoniin, Elviira ja Ahti päättivät lähteä. Heitä ei pidätellyt Suomessa enää mikään, yrityksestäkin oli hiljan luovuttu.

Alkoi uusi, jännittävä elämänvaihe maailmalla. Lyonista Elviira ja Ahti muuttivat Lean perässä myös tämän uuteen kotimaahan Sveitsiin, mutta parin vuoden päästä heräsi kaipuu takaisin Ranskaan. Eläkeikäinen pari päätti muuttaa vielä kerran.

Elviira Rämo, Mies hoitokodissa, vaimo Rivieralla, Kotiliesi
Elviira käy pitkillä kävelyillä Cannesin rannalla Loli-koiransa kanssa. Elviiran tytär hankki koiran äidille aikoinaan syntymäpäivälahjaksi. Rannalta on vain sadan metrin matka Elviiran kotiin. Cannesin vanhan kaupungin pikku kujat ovat tulleet tutuiksi.

Elviira ja Ahti kiertelivät Ranskassa tutulla seudulla, jossa he olivat viettäneet useita lomia. Lopulta Cannesista löytyi asunto, joka oli heille sopiva. Tästä tulee koti, Elviira ja Ahti päättivät. Elettiin kesää 2013.

Eläkepäivistä oli tarkoitus tulla ihania. Uudesta kodista vanhankaupungin kupeessa oli vain muutaman minuutin kävely rantaan. Elviira ja Ahti nauttivat Välimeren tuulesta, auringosta ja hyvästä ruoasta. Silloin tällöin he ajoivat Sveitsiin tapaamaan tytärtä.

”Meillä oli kaikenlaisia suunnitelmia. Ajattelimme, että nyt tutustutaan seutuun ja käydään ihanilla viinitiloilla.”

Mutta aikeet kariutuivat.

Unohduksia ja karkailuja

Vajaa vuosi muuton jälkeen Elviira havahtui autossa. He olivat matkalla Zürichiin tapaamaan tytärtään, Ahti oli ratissa.

Ajaminen ei sujunut, Ahti ei osannut toimia. Elviira tarkkaili miestään. Ahti ei edes muistanut painaa kaasua.

Sitten Ahti katosi kauppareissulla. Hän alkoi myös karkailla kotoa, ahmia ruokaa, saada sairauskohtauksia. Avaimet piti piilottaa, eikä Elviira uskaltanut jättää miestä yksin kotiin edes koiralenkin ajaksi.

Oli Ahti toki unohdellut asioita ennenkin, jonkun kerran jopa vuosia aikaisemmin Tallinnassa, mutta Elviira ei ollut osannut huolestua.

”Yksittäisiä unohduksia oli paljon, mutta kuittasin ne osana vanhenemista.”

Alkukesästä 2014 Ahti ei enää tunnistanut vaimoaan eikä tytärtään. Tytär tilasi lennot Suomeen. Siellä Ahti pääsi tutkimuksiin, joissa tämän todettiin sairastavan Alzheimerin tautia. Tauti oli edennyt jo kolmannelle tasolle, keskivaikeaksi.

Elviira ja Ahti palasivat kuitenkin Ranskaan.

”Lääkkeet auttoivat vähän, mutta jossain vaiheessa minun täytyi myöntää itselleni, että en enää pysty huolehtimaan toisesta. Selkä ei kestänyt, en jaksanut kannatella isoa miestä.”

Alusta alkaen oli selvää, että Ahti pyrittäisiin saamaan hoitoon Suomeen. Selvää oli myös se, että Elviira säilytti kotinsa Ranskassa.

Teenkö oikein?

Ahdille järjestyi paikka hoitokodista Lahdesta. Elviira viettää nyt noin puolet vuodesta Lahdessa ja puolet Ranskassa.

”Niin kauan kuin Ahti tunnistaa minua edes vähän, yritän olla hänen seuranaan. Menen hoitokotiin kuin töihin, olen jo kalustoa.”

Mies hoitokodissa, vaimo Rivieralla, Kotiliesi, Ahti Rämö
Elviira ottaa Suomessa käydessään paljon kuvia. Ahdin kuvat kulkevat näin maailmalla mukana käsilaukussa.

Monen on ollut vaikea ymmärtää, miksi Elviira pitää yhä kodin Ranskassa. Eikö vaimon tulisi muuttaa Suomeen ja olla miehensä rinnalla päivittäin?

”Välit miehen sukulaisten kanssa menivät poikki päätökseni takia. He haukkuivat minut pystyyn.”

Elviiran silmät kostuvat.

”Kun katson Ahtia, hän näyttää ihan samalta kuin ennenkin. On vaikea uskoa, että hän ei ymmärrä kaikkea”, Elviiran ääni sortuu.

Vaikka mies on kaukana, Elviirasta Ranska tuntuu kodilta. Täällä hän haluaa elää. Tytär tukee päätöstä.

”Olen jo eläkeläisnainen ja kirjoilla Ranskassa. Jos muuttaisin Suomeen nyt, tuskin enää pääsisin tänne takaisin asumaan.”

Tietysti Elviira empii välillä. Tekeekö hän vaimona oikein olemalla kaukana yksin? Mitä tapahtuu sitten, kun mies menehtyy? Onko siinä mitään järkeä, että heidän pienen perheensä kaikki jäsenet ovat eri maissa?

”Mutta kun tulen tänne, näen palmut ja auringon ja olen onnellinen. Täällä minä kokoan itseni.”

Ahti toki haluaisi vaimonsa Lahteen. Hän oli kerran järjestellyt huoneeseensa paikkaa Elviiran sängylle, mikä tuntui Elviirasta hyvältä.

Pian Elviira lähtee taas Ahdin luo. Täysissä voimissa, tuliaisten kera. Autolla, sillä niin hän on luvannut Ahdille.

”Päästään yhdessä ajelulle. Niin kuin ennen vanhaan.”

 

Juttu julkaistu Kotiliedessä 22/2016.

Paniikki iskee, kun muistisairas äiti katoaa Aivotkin kaipaavat huoltoa – säännöllinen harjoittelu ehkäisee muistiongelmia Muistisairaudet: milloin on syytä huolestua? Tellervo Koivisto: ”Pitkässä liitossa muistikin on yhteinen” Milloin muistin heikkenemisestä on syytä huolestua? Näistä merkeistä tunnistat Alzheimerin taudin varhaiset oireet

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mies asuu hoitokodissa, vaimo Rivieralla: ”Sukulaiset paheksuvat ratkaisuamme”

Anneli

Ihmettelen aina MIKSI ihmiset tuomitsevat niin herkästi omaisen, joka laittaa omaisensa hoivakotiin loppu-elämäksi. Oliskohan syytä katsoa peiliin ja ottaa asioista selvää. Suurin syy miksi ihmiset tuomitsevat, on TIETÄMÄTTÖMYYS TAUDISTA. Alzhaimer TUHOAA AIVOT ja koko ihminen muuttuu sairauden myötä. Itselläni kokemuksia 2 lähiomaisestani sekä useammasta muusta.
Vanhustenhoidon alasajoa selitetään jopa ammattilaisten toimesta, että kaikki haluavat asua kotonaan loppuun asti.
Ja että se omaishoitaja on ainoa autuaaksi tekevä asia. Meillä ei vaan kaikilla ole omaisia, jotka pystyisivät, jaksaisivat tai kykenisivät hoitamaan omaistaan.
Usein se omainen on puoliso, joka on yhtä vanha kuin hoidettava. Minä ainakin pelkään että nämä henkilöt ajetaan loppuun nopeammin kuin kuin kukaan muu hoiva-alalla.
Lisäksi tulee ne yksinäiset, ilman puolisoa, lapsia olevat vanhukset.
Meillä on paljon ikäihmisiä huonossa kunnossa ja heitä ei voi jättää heitteille ilman 24/7 hoivaa.
Mitä mieltä sinä olet, KERRO se osoitteessa nimimerkillä tai ilman;
http://www.adressit.com/keskustelu/165750
Hyvä ihminen, käy allekirjoittamassa adressimme. Yli puoluerajojen ja tavallisten ihmisten sekä hoitajien, että omaishoitajien tekemänä osoitteessa;
Suomeksi; http://www.adressit.com/arvokas_vanhuus_kaikille
På Svenska; http://www.skrivunder.com/arvokas_vanhuus_kaikille

Oma elämämme

Lasten hoitoapu muistusairaan ym. vanhempiensa kotihoidossa on yhtä hirvittävä vaatimus ja välimatkaa 200km välisdä. Oli äitini vanhouhin perinteisiin vedoten ja vaatimus lasten velvollisuudesta päästää äiti lomalle ja harrastamaan vkonloputkin!
Ei kukaan työssä oleva ehdi tai jaksa sen enempää, eikä ole kenenkään velvollisuus omaa elämäänsä sotkea ja itseänsä lisäkuormittaa sairaan omaisensa hoitamisessa enää nykypäivänä.
Sanokoot terveydenhuolto ja ihmiset mitä tahansa.
Pakkoa ei ole.
Saipahan äiti lastensa välit em. syyllistämisellään täysin poikki loppuelämäkseen.
Oma valinta.

Että sillä lailla

Jaaha. Miksi tällainen juttu? Onko tässä tyypissä jotain ihailtavaa?

Pariskunta teki työelämänsä Neuvostoliitossa, yritystoiminnan Latviassa ja Virossa. Suomeen ei koskaan maksettu penniäkään veroa, mutta kelpasi hyvinvointivaltio tulla tänne synnyttämään ja hakemaan takuueläke, sitten taas elelemään Sveitsiin ja Ranskaan. Kunnes piti tuoda mies suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi.

Kallista lystiä tuo hoito meidän piikkiin. Omia tulojahan on vain suomalainen takuueläke, muut rahat ja asunto ovat vaimolla Ranskassa. Siellä on nyt sitten mukavaa elellä ja antaa ”kyynelsilmin” haastattelua. Sen verran käy Suomessa, että säilyy Kelan sossuetuudet. Näin naisen lääkärikulut yms. Ranskassakin laskutetaan suomalaisilta. EU määrää.

Tämä nainen ja sen tytär ovat hyvin oppineet ottamaan rusinat pullasta.

Aijo

Kirjoituksesi on järkyttävä ja asiantuntematon. Ahti on suomalainen, syntynyt ja elänyt Suomessa. Hän työskenteli suomalaisessa tehtaassa, vaikka se sijaitsi Neuvostoliitossa. Suomalainen on Elviirakin juuriltaan, vaikka historia vei hänen esivanhempansa huonommalle puolelle rajaa.
Mitä todennäköisimmin perheen yritys oli suomalainen ja se möi suomalaisia koneita ulkomaille.
Ahti joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle, Elviira yrittäjänä on tietenkin maksanut itselleen työeläkkeen. Kehtaatkin kirjoittaa takuueläkkeestä.

Joopajoo

Luepa juttu uudelleen, Aijo. Eivät he olleet Suomessa töissä, vaan omatkin yritykset oli rekisteröity ulkomaille. Eivät tietenkään siis maksaneet veroja Suomeen.

Niin myötä- kun vastamäessäkin

Tuliko luvattua myötä- ja vastamäessä? Onhan se helpompi itselle kun ei tarvitse katsella sairautta. Kun puoliso sairastuu, joillekin se antaa oikeuden jättää hänet. Niinhän tässä on käynyt. Eihän se ole hauskaa olla sairaan seurassa, vähät lupauksista. Se on nykypäivänä vaan niin, että kun sairaus iskee se antaa itsekkäillä syyn häippäistä.

Syyllinenkö

Eiköhä se ole ihan omien voimien mukaan oikeus puolisonkin päättää hoitaako itse vai ei.
Toisten sukulaistenkaan asiaksi hoitovaatimus ei tippaakaan kuulu. Sivusta on hyvä kommentoida, kun ei itselle osu.
Kenenkään ei pidä mahdottoman edessä nykyään lyyhistyä ja elämäänsä uhrata avioliittolupauksenkaan vuoksi.
Täällä eletään myös itselle ja tämän kerran.

Piia

Aivan oikein Elviira tekee. Nauti vaan elämästäsi siellä, missä olet tottunut olemaan. Ei ihmistä voi siitä mitenkään syyttää, jos puoliso on siinä kunnossa, ettei tunne puolisoaan eikä lastansa ja kuitenkin vaimo käy siellä häntä katsomassa ja hoitamassa, siellä, missä aviomiehen on hyvä olla. Älä turhaan välitä ihmisten puheista, vaan tee juuri niinkuin tunnet tekeväsi oikein.

Omainen

Jokainen, joka on nähnyt millaista täystuhoa Alzheimer tekee läheiselle pystyy tämän ratkaisun ymmärtämään. Moni ei tiedä, miten raskasta on kun perheenjäsen ei enää tunnista. Myös sairastuneen omaiselle ymmärrystä❤️

Blackbird

Aivan oikein,meillä on vain yksi elämä.Olin ystävättäreni edunvalvoja ja seurasin hänen Alzheimerin tautinsa alusta loppuun,ei kukaan olisi pystynyt häntä kotona hoitamaan,ei mies ei lapset.
Tällä hetkellä kahden ystäväni puolisot hoitokodissa,miehellä oli tukihenkilö ystävänä,kuinka kamaa…..naispuolisen ystäväni mies hoitokodissa,rouva ei saisi matkustella….niin tekopyhää
Molemmat snowbirdejä Floridassa

Elä kun voit

Oikein teet! Sukulaiset paheksuvat aina jotain! Ja suomalaiset ovat kateellista väkeä, mikä näkyy näissä kommenteissakin.

Oma on Elämäsi

Pisteenä sukulaisten syyllistämiselle ns. Luu kurkkuun ja mitä omat elämät kelleen muulle kuuluu.
Teet kuten itse haluat ja vietät kuntosi mukaan elämäsi vielä yksin tai kaksinkin.
Parisuhteen kiemurat ja niiden oikominen, kun ei kuulu kenellekään muulle kuin ihan itselle.
Kärvistelköön katkerat omissa liemissään.

Leena

Suku on se pahin tässäkin tapauksessa. Ihmetyttää kyllä miten myöhään tuli tuo diagnoosi, Sveitsissäkin huippulääkäreitä, vaan piti lennot ottaa Suomeen. Muuten hyvä päätös.

Kkk

Sukulaiset ja muutkin saavat paheksua niin paljon kuin jaksavat. Olen varma, että jokainen tietää omat valintansa. Tsemppiä👍

Ei paheksuttavaa

Eihän siinä mitään paheksuttavaa ole. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, eikä omaishoitajan elämä ole oikeastaan elämää ollenkaan. Se kylläkin ihmetyttää, että miten näin nuori on ollut jo vuosia eläkkeellä? Jos on terve ja hyväkuntoinen vieläpä. Ei Suomen kasvavaa vanhusväestöä sillä tavalla elätetä.

Ihan kaikkea se ei kestä

Minä uskon, että suku paheksuu, koska oma syyllisyys on niin suuri. yhtälailla he voisi kokeilla hoitaa noin huonokuntoista jos he välittää kerran niin suuresti. Osoittakoon paremmuutensa muutenkin, kuin sanoin. Itse aion jäädä etelänmaille jos sinne muutan ja ukolta menisi kyky elää ilman ammattihoitoa. Miksi muuttaa pysyvästi lumen keskelle vain tapaamisten tähden muutakuin ajoittain, kuten jutun henkilökin. Sillähän he Suomeen ukon varmaan laittoi, kun muisti menee, niin ainoa, jota osaavat on lapsuuden puhekieli.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.