Suhteet

Näin suomalaiset pomottavat puolisoitaan – testaa, oletko itse samanlainen pirttihirmu!

Pomottaa voi monella tavalla. Pomottava puoliso voi nalkuttaa, komentaa, antaa tehtäviä, olla tietävinään paremmin tai päättää asioista. Testaa, oletko itse pomottava puoliso.

Kotilieden lukijoista itseään pitää joskus pomottavana puolisona 45 prosenttia. Muun muassa hidas päätöstenteko, vaatevalinnat ja tekemättömät asiat synnyttivät lukijoissa pomottamisen tarpeen.

Kahdelle kolmesta puoliso on huomauttanut joskus tai harvoin pomottamisesta. Käytöstään on yrittänyt muuttaa usein tai joskus 67 prosenttia.

Lue myös: Et kai ole pomottava puoliso? Näin tunnistat käytöksesi ja muutat sitä

Tilanteita, jotka saavat lukijat pomottamaan puolisoitaan:

Puolison hitaus ja erilaiset toimintatavat

”En haluaisi pomottaa, mutta koska olen voimakas persoona ja mieheni miettii kaikkea liian kauan, minun on otettava ohjat käteeni ja pomotettava, muuten kaikki asiat jäävät vain miettimiseksi.”

”Teen suunnitelmia esimerkiksi viikonlopuksi tai seuraavalle viikolle, puoliso ei halua olla niin suunnitelmallinen. Pomottamisen sijaan puhuisin enemmänkin siitä, että olen useimmiten aloitteentekijänä, oli kyseessä sitten vaikka asunnon remontointi tai kirjahyllyn siivous. Joku voisi kokea senkin pomottamisena.”

”Jos haluan jotain tehtäväksi (ja pian) esimerkiksi siivoustyö. Huonolla tuulella ollessani pomotan hänet hoitamaan jotain yhteisiä asioita esimerkiksi lahjan hankkiminen hänen sukulaisilleen.”

Tekemättömät asiat

”Puolisoni kokemuksensa mukaan huomautan tiskipöydälle jäävistä aterioiden jälkeisistä astioista. Hän ei jostain syystä saa niitä tiskikoneeseen. Hänen mielestään myös pomotan pyynnöilläni vaikkapa kukkapenkin tekemisestä.”

”Kotitöiden tekemisessä, mieheni kestää minua enemmän sekaisuutta tai asioiden tekemistä ’myöhemmin’. Siitä tulee ehkä turhan usein sanottua.”

”Kun luvatut asiat eivät tapahdu, kun välinpitämättömyys siisteydestä ja kodin nuhraantumisesta suututtaa, kun oven lukko vuodesta toiseen ei toimi kunnolla, kun saan odottaa monta vuotta pyytämääni asiaa enkä kykene itse sitä tekemään…”

”Pomotan puolisoani kodin siisteyden ylläpitoon liittyvistä asioista, vaikka en haluaisi. Joskus vain harmittaa toisen suurpiirteisyys, joskus taas osaan katsoa asioita läpi sormien.”

Kun tietää itse paremmin

”Keittiössä, vaikka sovimme kuka tekee ruoan. Menen neuvomaan kuitenkin.”

”Kun lähdemme kaupungille, haluan hänen lähtevän sinne katu-uskottavana. Joskus vaihdatan lähtiessä hänen vaatteensa.”

”Kun asia on minulle tuttu ja koen olevani asiantuntija siinä ja hänelle ei, kerron hänelle. Ongelma vain on se, että toisinaan hän ei ota vastaan tietoa minulta vaan hakee sen joltain muulta, asia pitkistyy ja hän saa saman vastauksen myös muualta.”

”Tilanteeseen sopivasta pukeutumisesta, tavaroitten paikalleen laittamisesta, liikaa syömisestä… no johan noita löytyikin… huh huh.”

 Kotilieden lukijakyselyyn tuli vastauksia 179 kappaletta.

Lue myös: Oletko tietämättäsi parisuhteessa pomottajan kanssa? Näistä merkeistä tunnistat alistavan puolison

Tee pomottava puoliso -testi ja selvitä millainen pomottaja olet!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Näin suomalaiset pomottavat puolisoitaan – testaa, oletko itse samanlainen pirttihirmu!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.