Asiantuntija kertoo, mikä on suomalaisten parisuhteiden isoin pulma – ja listaa 9 tapaa, joilla teet suhteestasi entistä paremman

Asiantuntija listasi yhdeksän asiaa, joiden avulla yhteyttä kumppaniin voi parantaa ja pitää yllä.

Puhutko puolisosi kanssa arjestasi? Tiedätkö, mitä puolisollesi kuuluu? Muistatko osoittaa hänelle kiintymystäsi päivittäin sanoin, kosketuksella tai läsnäololla? Kun parisuhde alkaa rakoilla ja parisuhdekriisi uhkaa, katse kannattaa kääntää tunneyhteyteen ja kommunikaatioon.

”Isoin pulma parisuhteissa on yhteyden menettäminen. Ihmiset eivät ole pitäneet huolta siitä, että olisivat puhuneet keskenään sekä arjen asioista että omista ajatuksistaan”, pari- ja perheterapian kouluttajapsykoterapeutti Marjo Panttila kertoo.

Panttila on työssään huomannut, että ihmiset hakeutuvat pariterapiaan, kun tunne- ja keskusteluyhteys puolisoon on katkennut tai heikentynyt.

Jos yhteyden puolisoon huomaa heikkenevän, aina ei tarvitse mennä terapeutin juttusille. Kurssin suunnan voi yrittää korjata ensin itse.

Marjo Panttila auttoi listaamaan yhdeksän asiaa, joiden avulla yhteyttä kumppaniin voi parantaa ja pitää yllä.

Vinkeistä on hyötyä, vaikka suhteessa ei olisi suurempia ongelmia. Parisuhdetta tai yhteyttä puolisoon ei nimittäin voi huoltaa liikaa.

”Jos parisuhteessa on vahva kumppanuus, sitä kannattaa hoitaa. Se on arvokas asia elämässä”, Panttila painottaa.

Parisuhde paremmaksi – 9 vinkkiä

1. Ole utelias kumppanisi arjesta

Yhteyttä omaan puolisoon voi hoitaa monella tavalla. Yksi hyvä tapa on pitää huolta siitä, että arjen vuorovaikutus pelaa.

Marjo Panttila neuvoo pareja puhumaan arkisista asioista:

Mitä tänään syödään?

Miten lapset kasvatetaan?

Millaista töissä oli tänään?

Millaisista asioista sinä pidät?

Toiselta voi kysyä myös: mitä sinulle kuuluu tänään?

Kysymykset osoittavat kiinnostusta toisen elämästä.

”Uteliaisuus omaa kumppaniaan kohtaan on asia, joka kannattaa säilyttää parisuhteessa”, Panttila toteaa.

2. Ilmaise tunteitasi

Yhden asian Panttila haluaisi sanoa kaikille pareille.

”Tunneyhteys ei pysy yllä, jos se on vain sinun päässäsi. Sen pitää tulla näkyväksi suhteessa.”

Tunneilmaisu ei ole ainoastaan sitä, että tunteistaan puhuu. Se on myös yhteisten asioiden jakamista, esimerkiksi yhdessä harrastamista tai toisen rinnalla olemista. Läsnäoloa.

Tunteita voi ilmaista myös kehollisesti seksin, hellyyden, kosketuksen ja muun kehollisen läsnäolon kautta. Joskus kaksistaan sohvalla loikoilu riittää.

Lue myös: Tiesitkö, että on olemassa 5 erilaista rakkauden kieltä? Näppärä testi kertoo, mitä niistä sinä puhut

3. Laita kännykkä pois

Panttila on huomannut, että pariskuntien vuorovaikutuksen tielle tulee monesti puhelin.

Jos näin on, ratkaisu on yksinkertainen: silloin, kun vietetään aikaa kumppanin kanssa, puhelin laitetaan syrjään.

Näin se ei tule yhteyden väliin.

4. Puhu kumppanin kanssa tulevaisuudesta

Vuorovaikutusta vahvistaa myös se, että puhuu puolison kanssa haaveistaan ja yhteisestä tulevaisuudesta.

”Pitkässä parisuhteessa molemmat puolisot muuttuvat, ja ajatukset elämästä tai unelmista saattavat muuttua. Unelmista puhuminen auttaa tuntemaan toista paremmin ja luo pohjaa suhteelle. Unelmista puhuminen on todella mielekästä, sillä unelmat herättävät usein vahvoja tunteita”, Panttila toteaa.

5. Älä toista vanhempiesi virheitä

Jokainen saa lapsuudenkodistaan mallin siihen, miten parisuhteessa toista kohdellaan. Nämä vuorovaikuttamisen tavat siirtyvät myös omaan parisuhteeseen.

”Jos äidin ja isän parisuhde on ollut todella haastava – vanhemmat ei ole puhuneet keskenään tai kotona on riidelty paljon – se on malli, joka parisuhteesta syntyy. Tällaisessa perheessä kasvanut toimii helposti itse samalla tavalla vastaavassa tilanteessa, vaikka olisi ajatellut, että noin minä en ainakaan toimi.”

Jos huomaa toistavansa vanhempiensa parisuhteen käyttäytymismalleja, omaa vuorovaikutustapaa voi korjata.

Asian tiedostaminen on ensimmäinen askel kohti muutosta.

”Tilanteen korjautuminen vaatii myös sitä, että asialle tekee jotakin. Että siitä puhuu jonkun kanssa, tunnistaa tunteitaan ja aktiivisesti muuttaa omaa toimintaa toisenlaiseksi – ja pyytää apua kumppanilta.”

Omaa käytöstään voi avata puolisolle esimerkiksi kertomalla, että tietyissä tilanteissa toimii jollakin tavalla, koska on oppinut tavan lapsuudenkodistaan. Puolisolle kannattaa kertoa myös se, että tapa ei ole se, jolla haluaisi toimia.

6. Ole puolisosta erillinen yksilö

Yhteyden säilyttämisen kannalta on tärkeää, että molemmat puolisot voivat olla toisistaan erillisiä yksilöitä. Puolisoilla pitää olla omia harrastuksia ja omaa elämää. Omaa aikaa saa tarvita ja kaivata.

”Voi itse asiassa olla parempi yhteyden säilyttämisen kannalta, että on puolisosta erillinen ja yhdessä puolison kanssa olemassa oleva yksikkö”, Panttila painottaa.

Parisuhteen alkuvaiheessa symbioosi toiseen voi olla vahva. Kun se alkaa purkautua, sen pitäisi antaa purkautua.

Riippuvaisuus toisesta, toisen kontrolloiminen tai jatkuva tietoisuus toisen ajatuksista ja tekemisistä voivat heikentää suhdetta.

Lue myös: Kun 16 vuoden liitto päättyi, mies listasi, mitkä 20 asiaa tekisi nyt toisin parisuhteessa: ”Opin liian myöhään”

7. Ole empaattinen

Empatia on parisuhteessa tärkeää. Empatia toista kohtaan avaa lukkoja ja luo luottamusta.

”Ajattelen, että aito halu ymmärtää toista on empatiaa. Empatia on sitä, että haluaa liittyä puolison maailmaan. Se maailma voi olla itselle jotenkin vieras ja siellä voi olla tunteita, joita on tosi vaikea tavoittaa.”

Jos empatia ei ole itselle luontevaa, sitä voi oppia.

Panttilan mukaan tärkeintä on aito halu kuunnella ja ymmärtää toista.

”Keskustelun pitäisi olla sellaista, että ei kiirehdi puhumaan itse omia juttujaan toisen päälle. Jos ei saa kiinni jostakin, mitä toinen selittää, kannattaa esittää lisäkysymyksiä. ’Auta minua ymmärtämään’, on hyvä pyyntö.”

8. Huomioi kumppani joka päivä jollakin tavalla

Toisen huomioiminen ei tapahdu itsestään. Se vaatii vaivaa ja tietoista toimintaa.

”Vaikka arki olisi täyttä ja kiireistä, pienetkin huomionosoitukset tai kosketukset voivat pitää yhteyttä yllä.”

9. Huonoina aikoina muistele parempia aikoja

Suhteet muuttuvat jatkuvasti. Muutokset ja monenlaiset vaiheet kuuluvat pitkään parisuhteeseen. Niin kuin elämään ylipäätään.

”Elämässä on hyvä opetella sietämään ja hyväksymään surua ja masentaviakin jaksoja. Usein ne ovat vain vaiheita. Oikeastaan niitä tarvitaan, jotta muutoksia voi tulla”, Panttila sanoo.

Parisuhteen takkuillessa kannattaa yrittää muistaa ne ajat, jolloin asiat olivat paremmin.

”On inhimillistä haluta välillä etäisyyttä, jotta on taas valmis läheisyyteen – kunhan etäisyys ei kasva liian syväksi.”

Lue myös Annan juttu: Älä vaadi asioita puolisoltasi, sanoo sanojen supervoimasta kirjan kirjoittanut Martti Vaalahti ja kertoo 6 keinoa vahvistaa ihmissuhteita

Avainsanat

Keskustelu

Kaikkien nouden ohjeen takana on kyllästyminen ja pettymys vallitsevaan tilanteeseen ja ihmiseenkin.
Ei tarvitse vääntää rautalangasta kun helpiun tie ulos Sammiosta löytyy oman Ulko-oven kautta.
Lähtö jommalle kummalle ja uudet Tuulet odottaa.
Elämäänsä ei kenenkään tarvitse,
eikä pidä hukata toisen kanssa elämisen taiteiluun ja vääntämiseen saman Katon alla.
Tekijöitä muutokselle pitää vaan hakea ihan itsestään.

Mielestäni autan puolisoa kaikin käytettävissäni olevin keinoin. Silti ei koskaan tule kiitosta vaan kaikki mikä on pielessä on minun syytäni,rahapula,tavarat hukassa jne. Jos meillä on vieraita minä en saa suunvuoroa,jos yritän johonkin väliin sanoa jotain hän kivahtaa että älä puhu toisten päälle.Puhelimessa hän vähättelee ja pilkkaa minua kavereilleen,usein vaikka kuuntelen vieressä.Häpe
än silmät päästäni sitä mitä muut minusta ajattelee.

10 vuotta sitten piti lopettaa kokonaan seksi koska siitä tulee vain nainen sairaaksi. Kotoa muualle lähteminen on riski saada sairaus. Kun yksin kävelee – saa lenkkeillä niinkuin haluaa.
Joka päivä mies tekee jotain todella väärin – tai ei tee mitään.
Vieraiden kutsuminen on niin suuritöistä ja ihmiset niin typeriä ettei kannata. Vieraisille ei kannata lähteä kun ei käy iltaisin kahvi, päivisin on pakollinen lenkki ja aamuisin on nukuttava pitkään. Mies puhuu niin typeriä ettei ilkeä pilata sen seurassa omaa mainettaan – mutta se on kotonakin jokatapauksessa typerä.

Kommentoi juttua: Asiantuntija kertoo, mikä on suomalaisten parisuhteiden isoin pulma – ja listaa 9 tapaa, joilla teet suhteestasi entistä paremman

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X