Suhteet

Pettämisen merkit näkyvät miehen kasvoista, australialaistutkimus väittää

Voiko pettämisen merkit lukea kumppanin kasvoilta? Ainakin australialaistutkimuksessa tutkittavat onnistuivat tunnistamaan pettäjät valokuvista kasvojen perusteella.

Pettämisen merkit ovat esillä näkyvämmin kuin uskoisitkaan. Miehen kasvojenpiirteistä voi nimittäin päätellä, mikäli hänellä on taipumus pettää kumppaniaan. Tämän sai selville tutkijaryhmä Länsi-Australian yliopistossa. Tutkimuksesta on raportoinut muun muassa The Guardian.

Tutkimuksessa ihmisiä pyydettiin arvioimaan, ketkä valokuvissa esiintyneet henkilöt näyttivät siltä, että voisivat olla uskottomia kumppanilleen. Valokuvien henkilöt olivat aiemmin kertoneet tutkijoille oman taustansa pettäjinä ja varattujen ihmisten iskijöinä. Tutkijoiden ällistykseksi osallistujat epäilivät pettäjiksi todennäköisimmin juuri niitä miehiä, jotka olivat kertoneet pettäneensä kumppaniaan jossakin vaiheessa elämäänsä.

Tutkimuksen tulokset ovat kuitenkin pienimuotoisia ja tutkijat painottavat, ettei pelkkien kasvojenpiirteiden perusteella pitäisi tehdä tulkintaa siitä, onko miehellä taipumusta käydä vieraissa.

”Meidän pitäisi muistaa, että tällainen käyttäytyminen [uskottomuus] on erittäin kompleksista ja siihen vaikuttavat monet erilaiset tekijät, muun muassa sosiaaliset ja kulttuuriset asiat, persoonallisuus, genetiikka ja elämänkokemus”, evoluutiopsykologian tohtori Kristen Knowles Queen Margaret Universitysta kommentoi The Guardianille. Hän ei ollut mukana tekemässä tutkimusta.

Lue myös: Kun pettäminen paljastuu – pettäjä, näin voit pelastaa liittosi

Pettämisen merkit: miltä näyttävät pettäjän kasvot?

Miltä sitten näyttää mies, jolla on pettämisen merkit kasvoissaan? Tutkijat totesivat, että pettäjinä pidettiin todennäköisimmin miehiä, joiden kasvoissa oli paljon erityisen maskuliinisia piirteitä. Näihin kuuluvat vahvat kulmakaaret, vahva leuka ja ohuet huulet.

Miehet, joilla oli maskuliiniset kasvot, kertoivat myös pettäneensä useammin kuin miehet, joiden kasvoissa ei ollut yhtä paljoa erityisen maskuliinisia piirteitä.

Tutkijat toteavat, että potentiaalisen pettäjän tunnistaminen kasvojen perusteella on voinut olla evolutiivisesti hyödyllistä muun muassa naisille, jotka ovat osanneet välttää pariutumista miesten kanssa, jotka saattavat jättää heidät kasvattamaan lapset yksin. Toisaalta toiset miehet ovat voineet tunnistaa kasvoista mahdollisen kilpailijan, joka saattaa vietellä heidän kumppaninsa.

Samankaltaisia tutkimustuloksia on saatu aikaisemminkin. Silloin naiset onnistuivat osoittamaan miesten pidätyskuvista, ketkä heistä ovat olleet uskottomia. Tässäkin tutkimuksessa uskottomuuden ja maskuliinisten kasvonpiirteiden välillä huomattiin olevan yhteys.

Lue myös: Kun puoliso pettää – uskottomuus koskee, mutta siitä voi selvitä

miltä näyttää pettäjä, pettämisen merkit

Näin tutkimus toteutettiin

Tutkimuksessa tutkittaville näytettiin värivalokuvia valkoihoisista aikuisista, joiden kasvoilla on neutraali ilme. Suurin osa valokuvattujen hiuksista, korvista ja kaulasta oli peitetty. Valokuvia oli yhteensä 189.

293 miestä ja 472 naista arvioivat naisista otettuja valokuvia, 299 miestä ja 452 naista puolestaan miesten kuvia. Tarkoituksena oli antaa arvosana yhden ja kymmenen välillä sen mukaan kuinka todennäköisenä osallistuja piti sitä, että kuvan henkilö pettäisi kumppaniaan.

Kuvissa esiintyviä henkilöitä oli aiemmin pyydetty kertomaan, mikäli he olivat olleet uskottomia kumppanilleen tai olivat yrittäneet iskeä kumppania joltakulta toiselta. Kuvat oli myös arvioitu jo aiemmin hyvännäköisyyden, epäluotettavuuden, feminiinisyyden ja maskuliinisuuden näkökulmasta.

Sekä tutkimukseen osallistuneet naiset että miehet antoivat korkeampia uskottomuusarvosanoja niille kuvissa esiintyville henkilöille, jotka olivat oikeasti pettäneet kumppaniaan tai yrittäneet iskeä jonkun toisen kumppanin.

Vaikka tutkimuksessa tarkasteltiin myös naisten kasvoja, tutkimukseen osallistuneet eivät pystyneet tunnistamaan heitä pettäjiksi kasvojen perusteella. Tutkijat arvioivat, että tämä saattaa johtua esimerkiksi siitä, että naiset peittävät miehiä useammin meikillä kasvonsa, ja tämä saattaa häivyttää käytöksen ja kasvojen piirteiden välisiä yhteyksiä.

Lähteet: The Guardian, Royal Society Open Science

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pettämisen merkit näkyvät miehen kasvoista, australialaistutkimus väittää

Mirkku

Miehekkään näköisillä miehillä on paremmat mahdollisuudet naismarkkinoilla, sehän on selvä. Ja kun on vientiä, niin helppo on langeta kiusaukseen.

Vastaa käyttäjälle MirkkuPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.