Suhteet

Pirjo, 55, uupui, kun mies ei osallistu lainkaan kotitöihin: "En haluaisi olla raivoava akka, mutta..."

Saako arjesta enää mukavaa, jos puolisot riitelevät kotitöistä ja ahkeroijalta menee jatkuvasti hermot? Psykologi ja psykoterapeutti Mikael Saarinen Psykoterapiakeskus Sentoksesta vastaa.

Kotitöiden jakaminen on on muodostunut ongelmaksi Pirjon ja hänen puolisonsa kesken. Pirjo kokee, ettei puolisoa kiinnosta hänen tunteensa.

Lue myös: Näistä kotitöistä kinastellaan kotona: Top 3

”Mitä tehdä, kun huomaan, etten enää jaksa hoitaa yksin lähes kaikkia kodin askareita? Koen, että pikkuhiljaa puolisostani on tullut entistä saamattomampi. Nalkutan, ja kun hän ei tee mitään, hermostun. En haluaisi olla raivoava vanha akka, mutta huomaan ­ärsyyntyväni jo ihan pienistäkin asioista, kuten sukista lattialla.”

Pirjo, 55

Pirjon ongelmassa ei ole kyse vain sukista lattialla tai hermojen hallinnasta. Jos parisuhteessa on isompia ongelmia, mistä tahansa arjen pienestä asiasta voi tulla elämää suurempi riidanaihe.

Pirjo itsekin huomaa, ettei tilanne muutu hermostumalla. Hänen kannattaa siis miettiä uutta lähestymistapaa. Ensin hänen on viisasta miettiä omia ajatuksiaan, tunteitaan ja tarpeitaan. Miksi sukat ­lattialla herättävät voimakkaita tunteita? Pirjo ei varmaankaan ole vain väsynyt. Onko hän suuttunut tai pettynyt? Miksi?

Kotitöiden jakaminen: näin otat ongelman puheeksi

Omien tunteiden säätely on yksi parisuhteen kulmakivistä. Jos kiihdymme liikaa itseä ärsyttävissä tilanteissa, tunteet vievät meidät mukanaan ja seurauksena on kehä: alamme kriittisiksi, toinen puolustautuu, loukkaannumme molemmat ja lopulta vetäydymme nuolemaan haavojamme ja ajattelemme kumppania kielteisesti.

Kun on itse käynyt läpi omia tunteitaan, on helpompi olla hermostumatta. On tär­keää valita keskustelulle oikea hetki. Pirjon ei kannata ottaa asiaa puheeksi silloin, kun hän on itse väsynyt, nälkäinen tai jo valmiiksi hermostunut. Pirjo voi esimerkiksi kuunnella ensin mieltä rauhoittavaa musiikkia tai tehdä rentoutusharjoituksen. Keskustelua voi myös kylmäharjoitella itsekseen. Jos toinen vastaa näin, mitä sanoisin?

Kun hetki tuntuu itselle otolliselta, toiselta kannattaa tiedustella, onko hänellä aikaa ja hyvä hetki jutella.

Lue myös: Anna: Oletko kuullut termin naisvalitus? Kyse ei ole nalkuttamisesta vaan parisuhteeseen liittyvien negatiivisten tunteiden purkamisesta

Hahmotelma ihanteesta

Mikä olisi ihanne, jolla kotitöiden jakaminen muuttuisi nykyistä tasapuolisemmaksi?  Mitä Pirjo toivoisi, jos hyvä haltija taikoisi tilanteen toivotunlaiseksi? Omaa ihannekuvaa kannattaa esitellä toiselle ja kysyä, millainen olisi hänen kuvittelemansa ihannetilanne. Omaa visiotaan voi myydä ja tuoda näin esille, mitä etuja siitä olisi puolisollekin. Kannattaa myös nostaa esiin, millaista osaamista puolisolla jo on ja perustella, miksi muutos ei olisi edes iso. Jos ja kun toinen edes yrittää, häntä kannattaa kiittää tuesta ja helliä.

Muistelkaa alkuaikoja

Arjen pulmien taustalla on yleensä syvempi loukkaantuminen. Ensiarvoista on luoda yhteys toiseen. Kun se jälleen löytyy, arjen asioita on helpompi ratkoa. Puolisot voivat muistella suhteensa alkuaikoja. Mikä heitä yhdistää? Kiinnostaako toinen yhä?

Pohjimmiltaan Pirjon ongelmassa voi ­olla kyse siitä, että Pirjo jää aika yksin, ilman puolison tukea ja arvostusta. Se herättää ahdistusta ja suuttumusta. Ehkä Pirjo kokee jo, ettei puoliso välitä hänestä lainkaan. Yhteyttä toiseen kannattaa tästä kokemuksesta huolimatta yrittää vielä rakentaa askel kerrallaan.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pirjo, 55, uupui, kun mies ei osallistu lainkaan kotitöihin: "En haluaisi olla raivoava akka, mutta..."

Jep jep

Anna sukkien olla lattialla. Jos ne eivät haittaa puolisoasi, on ihan oma valintasi, jos sinun on poimittava ne sieltä.

Jaana Mäkelä

Erikoista ajatella että ongelma on vain ”Pirjon” jos toinen osapuoli ei osallistu kodin töihin ja olettaa toisen tekevän kaiken lienee vika siinä toisessa päässä, ei niinkään Pirjossa.
Jos eletään yhteistä taloutta on molemmilla velvollisuus osallistua sekä kodin ylläpitoon kuin kustannuksiin ja ruokahuoltoonkin.
Huonon puolison voi laittaa vaihtoon sellaisessa on turha roikkua

Kokemusta on.

Olen täysin samaa mieltä. Sitten ymmärrän jos vaimo on kotona ja mies töissä mutta fiksu mies auttaa sittenkin . Niitä vaan tuntuu olevan aika vähän.

Kotini on linnani

Kaikki lähtee siitä mitä kotona on opittu, jos se on normaalia että tiputetaan kädestä lattialle vaikka sukat ja jätetään ne siihen lojumaan, eihän ne sieltä ilman nostamista lähde pesuun eikä mihinkään. Mutta se häiritseekö ne ketään onkin sitten luonnekysymys. Mutta kuitenkin ne sukat on nostettava jonkun sieltä ellet jätä niitä lojumaan ja osta uusia sukkia sitä mukaan että lattia peittyy sukista. Siis poistettava ne on enemmin tai myöhemmin. Nykyisin tämä siivousasia onkin aika vieraslaji joissakin talouksissa.

Emh

Voi, voi pienet on murheet jos sukat lattialla aiheuttaa uupumusta

Aijo

Eivät ole pienet murheet. Miehen välinpitämättömyys osoittaa, ettei hän kunnioita kotia eikä välitä tehdä osuuttaan sen hyväksi.

Papuliini

Mitäpä jos tuulettaisit itseäsi lomailemalla yksin ? Josko ukkosi hoksaisi ”palvelustesi” arvon, kun 2-3 viikkoa saisi selvitä omin nokkinensa ? – Jos äijä uhkaa hommata uuden kotiorjan, niin annapa yrittää. Nuorempi naispolvi osaa jo pitää puolensa eikä sorru kotityranniin. Keski-ikäinen äijä ei kovinkaan hyvin mene enää kaupaksi, kun omaishoitajan pesti alkaa jo häämöttää taustalla. – Ukkoni sai kuukaudessa järkeä päähänsä. Olin vapaaehtoisena kibbutsilla kesälomani. – Kotimaastakin löytyy leirikeskuksia yms, jotka muonittavat ja majoittavat avustajansa.- Tuli uusia ystäviä ja ajatuksia. Oli kivaa !

Marja

Pitäiskö kokeilla, vakavasti sairastuneena, edelleen kotiryöt pihatyöt kaatuu niskaan. Vaikka fyysisesti ei pysty😔

Pölypallero

Voi huoh! ” kehua ja helliä jos toinen yrittää??”
Kyse on siivouksesta. Harva siitä nauttii, mutta kuuluu arkeen. Jos ei toinen jaksa ja toinen ei halua on vain kaksi vaihtoehtoa. Sietää sotku tai palkata yhdessä siivooja.

Yhteinen koti

Ihmeellisiä ”neuvoja” täällä. Eihän yhteinen koti voi niin mennä, että toinen yhä enemmän jää köllöttelemään ja toinen käyttää aikansa ylläpitotöihin. Selkeä työlista ja sopiminen mikä kuuluu kenenkin vastuulle, varmasti ihan työelämästä tuttu juttu. Vastuu myös vapauttaa hoitamaan miten hoitaa, kunhan työ tulee hoidettua sovittuun aikatavoitteeseen mennessä. Esim. tiskikoneen tyhjennys voisi aina olla miehen homma. Imurointi kerran viikossa jne.

Saman kokenut

Jätä tekemättä kaikki kotityöt.

Peset vain omat vaatteesi. Et kanna ruokaa kotiin etkä vie roskia ulos. Älä siivoa.

Kun jääkaappi on tyhjä niin syö ennenkuin menet kotiin. Käsilaukussasi voit pitää jotain pientä iltapalaa.

Kyllä miehesi herää kun kämppä on sotkuinen, vaatteet likaisina ja jääkaappi tyhjä.

Kestä sotku niin miehesi ymmärtää että kodin puhtaus ei tule itsestään ja uskon että alkaa tekemään kotitöitä.

Näin minä tein ja nyt puoliso tekee kotitöitä.

Toiminnan nainen

Pirjo voisi kertoa miehelle, että he voivat jatkaa avioliittoa, mutta asumalla eri osoitteissa. Eli kumpikin saa asua ja elää omaa huushollia omalla tavallaan.

Ulla L.

Ei nalkuttaminen ole hyvä asia ja sitä ei toki pidä puolustella, asiat voi sanoa ystävällisemminkin. Mutta onko nalkuttava akka aina se paha tyyppi? Nalkutus voi tosiaan kieliä siitä, ettei tule kuulluksi, ettei kunnioiteta. Jos vaimo vain siivoaa huushollia, mies ei, eihän se oikein mene. Kaikille ei siisteys ole numero 1, mutta parisuhteessa täytyy tehdä kompromisseja – jos kerran toiselle kodin siisteys on tärkeää. Jos on boheemi sotkija, mies tai nainen, sitten on parempi asua omassa asunnossaan.

Kuukkeli

Ymmärrän hyvin Pirjoa.Itseänikin ottaa päähän ,kun mies ei juurikaan osallistu kotitöihin.Hän on yksityisyrittäjä ja työt vievät suurimman osan aikaa.Kotona syödään,(ei edes aina),peseydytään ja nukutaan.Toisaalta ymmärrän ,mutta kun työt esim . perjantaisin loppuu aiemmin,odottaisin ,että olisi edes kaupassa käyty(alkossa kyllä kerkee,jotta voi rentoutua) tai edes imuroitu.Mutta ei kaikki tekemättä.Toisaalta hän hoitaa autot ,lämmityksen,lumityöt,rempat yms. niin nämä on jakautunut jotenkin.Olen sanonut,että olisi joskus kiva tulla kotiin kun ois imuroitu tai ruokaa…Tänä kesänä olin kuukauden mökillä ,joutui itse käymään kaupassa ja ruokaa katsomaan (valmisruokaa).Laitoin ohjeen pyykkikoneen käytöstä..Kotiin tultua mökiltä,pyykkikori pursui likaisia vaatteita.Oli kuulemma viimeinen paita menossa päällä.Ei kuulemma kerenny pesemään.Hyvä ,että tulit kotiin ,saa vihdoin kotiruokaa ! Ja älä ikinä enää ole noin kauan luotani pois ,mulla oli kauheen kova ikävä sua ,en osannu nukkua kun et ollut vieressä..sanoi ukko.Ei vanha koira uusia temppuja opi sanotaan.

KHTV

Ei siinä auta itku markkinoilla.Pistä kokous perjantain töistä,kysy kuka haluaa tehdä mitäkin.(tietysti Olet kirjallisesti eritellyt ja ajankäytön huomioinut)Että silleen perhettä pitää myös johtaa.Sitten jotain hauskaa yhteistä.Elokuva.juttelua ym.Vaikea toteuttaa jos rakastava yhteihenki puuttuu .Tsemppiä

Vastaa käyttäjälle PapuliiniPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.