Suhteet Tilaajille

Pirkon muistisairas mies muutti hoitokotiin – miten sopeutua elämänmuutokseen 60 vuoden avioliiton jälkeen?

Kun sairaus erottaa puolisot toisistaan, mielessä on monia tunteita. Hämmennys, ikävä, syyllisyys, helpottuneisuus. Asiantuntija neuvoo, miten tilanteesta selviää. 

”Miehelläni todettiin kolme vuotta sitten nopeasti etenevä muistisairaus, joka paheni niin, että häntä piti lopulta vahtia koko ajan. Se oli raskasta, koska omakin terveyteni alkoi reistailla.

Onneksi mieheni sai paikan hoitokodissa nopeasti. Hän tuntuu viihtyvän siellä, mutta onhan tämä yksin jääminen outoa. Ehdimme olla 60 vuotta onnellisesti naimisissa. Käyn katsomassa miestäni lähes päivittäin ja otan häntä välillä kotiinkin viikonlopuiksi.

Mikä auttaisi tähän suureen elämänmuutokseen sopeutumisessa? Entä voinko jotenkin varautua siihen, että jonain päivänä puolisoni ei enää tunne minua?” kysyy Pirkko, 85.

Psykoterapeutti ja muistiasiantuntija neuvoo:

”Pirkon tilanteessa on täysin luonnollista olla hämmentynyt ja kokea monia ristiriitaisia tunteita. Parhaiten hän selviää niiden kanssa, kun hän antaa niiden tulla vapaasti eikä pyri tukahduttamaan niitä. Sen sijaan hänen kannattaa keskittyä kaikkeen hyvään, mitä heillä puolison kanssa on vielä jäljellä”, kertoo pari- ja perhepsykoterapeutti, muistiasiantuntija Sanna Aavaluoma.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.