Suhteet Tilaajille

Riitelettekö tekin rahasta? Katrin mies tienaa enemmän ja nokittelee asiasta joka käänteessä 

Rahasta riiteleminen on parisuhteissa todella yleistä. Pariterapeutti neuvoo, millä keinoin tulehtuneen tilanteen saisi ratkaistua.

”Olemme tavallinen pariskunta, jonka lähes viikoittainen riidanaihe on puolisoni suurempi varallisuus. Asia tulee esille aina, kun jotain ollaan hankkimassa esimerkiksi kotiin. Kun olemme jossain vierailulla, puolisoni ei malta olla mainitsematta, miten minulla on ollut työttömyyttä elämässäni ja olen se ”vähempiosainen”. Samalla hän mielestäni pönkittää omaa egoaan noilla viittauksilla.

Miten voisin keskusteluissa edetä aikuisten ihmisten tapaan? Vai onko puolisollani aina oikeus väheksyä minua vain siitä syystä, että minä tuon talouteen vähemmän rahaa kuin hän? Asia on minua alkanut kalvaa jo öisinkin, sillä tuota nokittelua on käyty jo useamman vuoden. Voiko näistä asioita keskustella esimerkiksi pariterapiassa?” kysyy Katri, 44.

Paripsykoterapeutti Minna Jaakkola Väestöliitosta kertoo, että kumppaneiden eri suuruiset tulot tai toisen suurempi varallisuus on aivan yleistä. Sillä ei pitäisi olla estettä yhteisen elämän perustamiseen tai yhdessäoloon.

”Tasapuolisuuden kokemus nousee parisuhdetyytyväisyyttä mitattaessa yhdeksi tärkeimmiksi asioiksi. Raha-asioissa tasapuolisuus tarkoittaa sitä, että rahasta ja sen käytöstä keskustellaan avoimesti yhdessä kumppanin kanssa.”

Puhukaa suoraan, älkää olettako asioita

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.