sari_essayah

Sari Essayah: ”Suhteessamme kummallakin on omaa elämää”

Rion olympialaisista on odotettavissa ainakin yksi merkittävä suoritus, kun Sari Essayah nimetään Kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi. Sarilla on toinenkin syy juhlia Riossa: hän viettää siellä hopeahäitään.

Sämpylät hikoilevat muovipussissa kristillisdemokraattien johtajan Sari Essayahin, 49, työhuoneen pöydällä papereiden seassa. Lounaisiin ei ole aina aikaa.

Sohvalla ei ole näköjään köllötelty: sillä lepää lisää papereita ja hiusten muotoiluraudat, joilla voi itse kääntää suortuviaan, jos vain ehtii laittaa töpselin seinään. Tänään ei ehdi, vaikka illalla on Kesärannassa pääministerin vastaanotto oppositiopuolueiden edustajille.

Eduskunnan käytävällä Essayah pysäytetään tuon tuosta: ”Ehtisitkö… Kuule, mitä mieltä olet…”

Sari Essayah nappaa postilokerosta uuden paperinipun kainaloonsa.

”Alkuaikoina kansanedustajana raahasin kaikki pinot kotiin ja aloitin niiden lukemisen jo junassa. Kollegat vähän naureskelivat virkainnolleni, mutta olen kiitollinen itselleni, että tein silloin hyvän pohjatyön. Asioihin piti päästä nopeasti sisälle, enkä voinut tukeutua keneenkään muuhun.”

Lisää perehdyttävää tulee, kun Sari aloittaa elokuussa Kansainvälisen olympiakomitean jäsenenä.

Kutsuttaisiinko tällaista asennetta sinnikkyydeksi tai pitkäjänteisyydeksi? Essayahin ura ja kestävyys näyttävät venyvän kuin kilpakävelijän maailmanmestariaskel. Jos toinen jalka onkin ilmassa, toinen pitää maatuntuman.

Ympäri perunapeltoa

Kotitalosta Lapinlahdelta oli matkaa kirkonkylään kahdeksan kilometriä. Talvisin Sari hiihti ympäri perunapeltoa ja leikki olevansa joko Helena Takalo tai Hilkka Riihivuori.

Takaa tulivat lujaa venäläiset Galina Kulakova ja Raisa Smetanina. Sari suksi vuoroin helenana, hilkkana, galinana ja raisana. Venäläiset kirivät, mutta Helena jaksoi hiihtää kaikkein kovimmin eikä Hilkkakaan jäänyt paljon jälkeen.

sari_essayah_2

Maailmanmestaruus ja Euroopan mestaruus ovat entiselle kilpakävelijälle tärkeitä, mutta vielä enemmän merkitsevät varhaisemmat kokemukset. ”Lapsuuden muistot ovat olleet huippuhetkiäni urheilussa.”

Vuosikymmeniä myöhemmin Sari ohjattiin gaalaillallisilla istumaan samaan pöytään Hilkka Riihivuoren kanssa.

”Menin sanattomaksi ihailusta. Hän purskahti nauramaan, kun kerroin lapsuuden kuvitelmani.”

Kerran Lapinlahden urheiluseuran juhannuskisoissa oli vieraana Lasse Virén. Lapsille oli luvattu, että Lasse kirjoittaa nimikirjoituksia niin kauan, että jokainen saa omansa.

Sarilla on nuhjuinen lappu edelleen tallessa. Äiti oli kerran siivotessaan ehtinyt heittää rypistyneen paperinpalan roskiin, josta Sari pelasti sen. Eipä hän arvannut silloin istuvansa vielä joskus Virénin kanssa yhtä aikaa eduskunnassa.

Urheilusta ei hössötetty

Pienessä kirkonkylässä ei ollut mahdollisuuksia valita harrastuksia. Ensimmäisellä neljällä luokalla oli 16 oppilasta. Onneksi oli urheiluseura, jonka harjoituksiin osallistui kymmeniä lapsia.

Sari sai urheilla rauhassa. Äiti ei kuskannut harjoituksiin, eikä kukaan kysynyt kotona, monenneksiko Sari sijoittui.

”Elämänpiiri oli silloin niin erilainen kuin nykyisin. Ei puhettakaan, että lapsille olisi ostettu omat piikkarit. Seuralla oli piikkaripussi. Jos kerkesi pussille ensimmäisenä, sai ihan kohtuulliset piikkarit. Muille jäi jämiä ja paripuolia.”

Kerran äiti tuli urheiluseuran keittiötalkoista katsomaan hiihtokisaa. Sari sattui juuri silloin kaatumaan ladulla. Se tuntui äidistä pahalta, ja siihen saivat kisakatsomiset jäädä – marokkolainen isä ei kuulunut Sarin elämään.

Kun Sari oli harrastanut pari vuotta, tuli ajankohtaiseksi hankkia seuran verryttelyasu.

”Päätettiin, että vanhat verkkarit olivat vielä aivan hyvät. Ostimme vain takin.”

Tätä Sari muisteli taannoin, kun hänen tyttärensä toi kotiin lapun, jolla tilattiin tyttöporukan jalkapallojoukkueen peliasu sekä verryttely- ja tuulipuku.

”Koetin selittää, että tiedätkö, minä olen lapsena saanut yhden verkkatakin. Siihen mieheni sanoi, että älä enää puhu niistä päreajoista.”

Innostava kokemus

Seuraavana päivänä Sarin työpöydällä nököttää yhä sama muovipussi eväineen koskemattomana. Muotoilurautojen kärjet osoittavat eiliseen suuntaan.

Vaikuttaminen, yhteisten asioiden hoitaminen, alkoi jo ala-asteella. Sari oli luokan ja sittemmin oppilaskunnan puheenjohtaja.

Kun Lapinlahdelle alettiin rakentaa uusia nuorisotiloja, hänet houkuteltiin ehdokkaaksi kuntavaaleihin lupauksella päästä nuoriso- ja raittiuslautakuntaan.

sari_essayah_6

Sari Essayah voitti naisten 10 kilometrin kävelyn Stuttgartin MM-kisoissa 1993. Kuva Jussi Nousiainen/ Lehtikuva

”Se oli innostava kokemus. Näin, miten pienellä rahalla saa paljon aikaiseksi. Niihin aikoihin ei kunnissakaan vain leikattu ja mietitty, mistä pitäisi karsia.”

Sari lähti Vaasan kauppakorkeaan opiskelemaan laskentatoimea ja rahoitusta. Urheiluleireillä kului niin paljon aikaa, että politiikka sai jäädä. Hän ei halunnut olla valtuutettu, joka aukoo esityslistan kirjekuorta vasta matkalla kokoukseen.

Vuonna 1996, urheilu-uran lopettamisen aikoihin, kristillinen liitto alkoi kysellä häntä ehdokkaakseen.

Mutta Sari oli tullut uskoon.

”Olin tomerasti sitä mieltä, että politiikka ei taida sopia vakaumukseeni, koska politiikassa vain riidellään ja väitellään. Mutta kun Atlantan olympialaiset olivat ohi, lähdin ehdolle ja palasin tuttuun lautakuntatyöhön.”

Uskoon opiskeluaikana

Äidin puolelta suku oli vahvasti helluntailainen, mutta Sarin koti oli peruskristillinen. Koska kylälle oli pitkä matka eikä autoa ollut, kirkossa ei käyty kovin usein.

Mummo opetti iltarukouksen. Sari kävi pyhäkoulua kuten kaikki kylän lapset ja oli rippikoulun jälkeen mukana isosten toiminnassa.

Usko pysyi kuitenkin ulkokohtaisena.

”Jeesus jäi sinne nuorisotilaan. Oleminen oli sellaista hengailua kavereiden kanssa.”

Kerran yksi kaveri kysyi, oliko Sari uskossa. Sari kiemurteli: ”Kyllä mä uskon, että Jumala on olemassa, mutta emmä silleen…”

sari_essayah_3

Puoliso Robert Knapp koppasi vaimon syliinsä, kun Sari palasi Suomeen Stuttgartin MM-kisoista kultamitali kaulassa. Kuva Heikki Saukkomaa/ Lehtikuva

Yliopistolla samalle vuosikurssille tuli uskovainen tyttö, jonka kanssa Sari alkoi käydä opiskelijailloissa. Sarilla oli mennyt hyvin koulussa, ja urheilussa pärjäsi, kun jaksoi harjoitella. Mutta uskovan elämässä tärkeysjärjestys oli toinen. Suorittaminen ei pätenyt, eikä ihmisarvo ollut kiinni tuloksista.

”Tapasin nuoria, jotka olivat työttömiä ja joilla oli vaikeaa ihmissuhteissa ja kotona. Kuitenkin heillä oli elämässä uskon vahvuus, joka kantoi heitä. Minulla oli opiskelupaikka, olin päässyt maajoukkueeseen ja ostanut ensimmäisillä kesätienesteilläni auton. Silti tunsin sisimpäni tyhjäksi verrattuna siihen iloon, joka toisilla oli. Halusin elämääni samanlaisen varman pohjan.”

Prosessi kesti runsaan vuoden.

Harjoitusleiriltä Espanjasta löytyi puoliso, Robert Knapp, joka on urheillut SM-tasolla uinnissa ja triathlonissa. Myös hän on uskossa.

Arki: erossa olemista

Pari meni naimisiin vuonna 1991 ja teki yhden päivän häämatkan Puijon torniin. Sitten Sari lähti kilpailumatkalle Tokioon.

”Roopelta kysyttiin, miltä tuntuu olla ukkomiehenä. Hän totesi, ettei tässä vielä ole kummoistakaan kokemusta, kun vaimo häipyi kolmeksi viikoksi.”

Avioliiton arki – erossa oleminen – tuli heti tutuksi.

Kun ensimmäinen tytär Noora syntyi vuonna 1998, Sari kävi töissä tilintarkastajana Kuopiossa.

”Se oli sellaista, että apua, minun pitää keretä tuohon bussiin, jotta olen ajoissa lautakunnan kokouksessa! Kotona odotti normaali perhearki ja pyöritys.”

Vuonna 2000 perhe muutti Paimioon, jossa Sari meni töihin Turun Puhelimelle. Hän odotti toista lastaan. Palikoita oli ilmassa liikaa, ja politiikka saisi jäädä. Vuonna 2003 hän lähti kuitenkin ehdolle eduskuntavaaleihin. Lapset Noora ja Nea kulkivat mukana tilaisuuksissa.

”Ei muuta kuin hyvä vaippa housuihin ja sitten torille seisomaan toppapuvussa.”

Istuttuaan reilun vuoden eduskunnassa Sari valittiin ryhmän puheenjohtajaksi. Kausi oli tiukkaa työtä, mutta vuoden 2007 vaaleissa odotti iso pettymys. Äänimäärä ei riittänyt paikan uusimiseen.

Sari palasi hetkeksi laskentapäällikön tehtäviin, kunnes aloitti työn puoluesihteerinä.

Äiskän syyllisyys

Harmittava putoaminen eduskunnasta muuttui lopulta iloksi. EU-vaalit olivat jo häämöttämässä. Vaaliliitto perussuomalaisten kanssa toi kaksi paikkaa, ja Sari Essayah ja Timo Soini nousivat Euroopan parlamenttiin.

sari_essayah_1

Nykyisessä elämäntilanteessa urheiluon Sari Essayahille pelkkä harrastus. ”Jos kerkeän kaksi kertaa viikossa kuntoilemaan, lenkille ja salille, niin hyvä.”

Sari, Roope ja tyttäret muuttivat Brysseliin viideksi vuodeksi. Järjestely toimi. Jos perhe olisi jäänyt Paimioon, Sari olisi nähnyt läheisiään vain vilaukselta viikonloppuisin.

Sari kutsuu Brysselin vuosia perhe-elämänsä highlightiksi, kohokohdaksi. Koska tavanomaisia turvaverkkoja ei ollut, perhe hitsautui tiiviisti yhteen. Roope epäili ensin, viihtyisikö hän koti-isänä, mutta on jälkikäteen todennut eläneensä Brysselissä elämänsä parhaita vuosia.

Sari lensi usein perjantaina Suomeen hoitamaan välttämättömiä tilaisuuksia ja palasi kotiin lauantaina iltapäivällä. Näin hän sai olla perheen kanssa arki-iltojen lisäksi lauantai-illan ja koko sunnuntain.

Vaikka Sari sai seuraavissa eurovaaleissa vuonna 2014 Suomen viidenneksi suurimman äärimäärän, se ei riittänyt paikan uusimiseen. Edessä oli paluu Lapinlahdelle.

Sarista tuntuu pahalta, miten paljon vaalit vaikuttavat perheeseen. Etenkin lähtö Brysselistä aiheutti syyllisyyttä.

”Lapset joutuivat jättämään koulunsa, harrastuksensa ja kaverinsa, olemaan ikään kuin politiikan heittopusseja: tullaan perässä, kun äiskän työpaikka vaihtuu, yritetään taas sopeutua.”

Suomessa aviomies sai paikan diakoniatyön parista, eikä kumpikaan tyttäristä tunnu saaneen rokotusta politiikkaa vastaan. Molemmat vaikuttavat oppilaskunnassa.

”Kun esikoisemme oli kuusivuotias, hän pohti kaverinsa kanssa, kuka on kuuluisa. Kaveri sanoi, että prinsessa Ruusunen on aika kuuluisa. Meidän Noora totesi, että Paavo Lipponen on kuuluisa. Mietin, pitäisikö tästä olla hyvillään vai pahoillaan.”

Hopeahäät Riossa

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina Sari Essayah on lähtenyt kotoaan Lapinlahdelta kello neljä ehtiäkseen kuuden koneelle Kuopiosta Helsinkiin. Lentojen aikataulut eivät helli kansanedustajaa, sillä sopiva paluuvuoro lähtee vasta kello 23.30.

sari_essayah_5

Kesälomalla Sarin kalenterissa saattaa olla jopa viisi peräkkäistä päivää ilman työvelvoitteita. Silloin hän nyppii kotipuutarhassa pihakiveysten välejä, maalaa varastoa tai kasaa halkopinoa.

Jäsenyys Kansainvälisessä olympiakomiteassa tietää lisää matkapäiviä. Se ei hirvitä reissaamiseen tottunutta Essayahia.

”Olen aina ollut hyvä ajankäytössä ja asioiden järjestelyssä. Jos jostain joudun tinkimään, niin omasta unestani.”

KOK:ssa on enintään 115 paikkaa ja hiukan yli 200 jäsenmaata. Isoilla mailla on paikkoja useampiakin. Naiset ovat joukossa vähemmistönä. Komiteaa on haukuttu vanhanaikaiseksi herrakerhoksi.

Pönötyksen sijasta Sari Essayahia kiinnostavat urheiluliikkeen yhteiskunnallisen olemassaolon oikeutus ja urheilua uhkaavat ongelmat: doping, rahanpesu ja rahapelaaminen, kaupallisuus ja kansainvälinen rikollisuus.

”Vaikka olisi kuinka naiivia ajatella näin, niin tässäkin ajassa urheilu on iso rauhan kieli, joka yhdistää eri kulttuureja ja kansoja. Toivoisin, ettei urheilusta tulisi poliittisten mielipiteiden ilmaisupaikka.”

Kun Sari lähtee Rioon, aviomies Roope ei tällä kerralla jää kotiin. Hän on mukana, sillä matkalla on syytä juhlia. Pari on ollut naimisissa 25 vuotta ja viettää Riossa hopeahäitään.

”Olemme kasvaneet suhteeseen, jossa kummallakin on omaa elämää. Mutta sitten kun olemme yhdessä, olemme yhdessä tiiviisti.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 16/16

Lue lisää:

Sari Essayahin 5 olympiamuistoa

Rio – viisi vinkkiä matkailijalle

Naisvoimistelijat – liikunnan ilo periytyy äidiltä tyttärelle

Keskustelu

Kommentoi juttua: Sari Essayah: ”Suhteessamme kummallakin on omaa elämää”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X