Hyvinvointi

Parisuhde voi selvitä uskottomuudesta – Väestöliiton psykologi kertoo, miten

Joka kolmas suomalainen on parisuhteessaan uskoton. Tästä huolimatta suhtautuminen pettämiseen on hyvin ehdotonta. Tilanne voi kuitenkin muuttua, kun uskottomuus osuu omalle kohdalle.

Pettäminen on ehdoton ei. Jos kumppani pettää, suhde loppuu siihen paikkaan. Hyvin moni ajattelee näin – kunnes uskottomuus astuu omaan suhteeseen.

”Hyvin moni ajattelee ennalta haluavansa lopettaa suhteen tultuaan petetyksi. Todellisuudessa tilanne ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä pettämiseen liittyy monimutkaisia syitä ja tunteita”, Väestöliiton psykologi Anna Salmi sanoo.

Tutkimusten mukaan yleisimmät syyt pettämiselle ovat tyydyttävämmän seksin etsiminen, omasta suhteesta puuttuva läheisyys, arvostuksen tai huomion kaipuu, rakkauden tai intiimiyden loppu omassa suhteessa, ihastuminen ja elämyshakuisuus, jossa etsitään aina vain voimakkaampia tunnekokemuksia.

Joskus pettämiseen voi liittyä myös oma kriisi: esimerkiksi ikääntymiseen tai kuolemanpelkoon liittyvät tunteet voivat ajaa hakemaan lohdutusta vieraasta pedistä.

”Kun olen jutellut työssäni pariskuntien kanssa, on käynyt selväksi, että jokaiseen uskottomuuteen liittyy oma tarinansa, jonka syyt voivat ulottua hyvin pitkälle.”

Kannattaako tunnustaa, jos pettää?

”Olen joutunut surukseni toteamaan, että tämä ei ollut Juhalle, ainakaan hänen omien sanojensa ja reaktioidensa mukaan, mitenkään kauhean iso juttu. En ollut hänelle niin korvaamaton kuin kuvittelin. Välillämme on ilmeisesti koko ajan ollut jonkinlaista etäisyyttä. Kommunikaatiomme on ollut vaikeaa. Asioista ei ole puhuttu ajoissa. Suhteeseen on syntynyt tilaa kolmansille osapuolille. Ilmeisesti hänenkään tarpeensa eivät olleet tyydyttyneitä, kuten eivät minunkaan.”

Jokainen päättää itse, kertooko uskottomuudesta kumppanille. Pettäjän täytyykin miettiä omalla kohdallaan, mitä tunnustaminen tai tunnustamatta jättäminen aiheuttaa omalle suhteelle. Salaisuuden kantaminen on kuitenkin taakka.

Ensimmäinen kysymys on, pystyykö pettäjä itse elämään syyllisyyden kanssa, jos ei tunnusta. Syyllisyyden taakka on monelle raskas kannettavaksi.

”Yksi asiakkaani totesi, että syyllisyys kalvoi niin syvästi, että tuntui melkein kuin vuotaisi sisuskaluistaan verta.”

Voi myös käydä niin, että pettäjä ei tunne uskottomuudesta lainkaan syyllisyyttä. Petosta voi vähätellä omassa mielessään tai selittää pettämistä sillä, että oma suhde on huono tai puoliso kamala.

”Tällöin voi ajatella, että oma toiminta on oikeutettua.”

Tunnustamisen seurauksia kannattaa pohtia monelta kantilta.

”Jos ei tunnusta, syntyykö omaan parisuhteeseen salaisuuden johdosta etäisyyttä, joka ajaa osapuolet yhä kauemmas toisistaan? Toisaalta, jos tunnustaa, kestääkö kumppani sen?”

Tunnustamisessa on se hyvä puoli, että jos suhde kestää pettämisen seuraukset, se jatkuu puhtaalta pöydältä rehellisenä. Tunnustaminen voi käynnistää prosessin, jossa pariskunnan molemmat osapuolet löytävät entistä aidomman tavan olla yhdessä.

Anteeksiantoon on pitkä tie

”Enää en ajattele, että pettäjät olisivat täysiä paskoja ja moraalittomia. Teko on mielestäni väärin, mutta näen, että pettämisessä voi olla hyvin paljon inhimillisyyttä ja jotakin, joka kumpuaa parisuhteen varhaisesta vaiheesta ja dynamiikasta, myös henkilön omasta yksilökehityksestä. Se voi myös aiheuttaa tarpeellisen kriisin parisuhteelle. Pettäminen voi pakottaa puolisot kommunikoimaan aiempaa paremmin keskenään, jos suhdetta aiotaan jatkaa.”

Kun pettäminen tulee ilmi, murenee petetyn maailma hänen ympärillään. Se ihminen, johon on luottanut kaikista eniten, ei osoittaudukaan luottamuksen arvoiseksi. Pettäminen satuttaa petettyä hyvin monella tasolla: uskottomuus loukkaa itsetuntoa ja nakertaa jopa perusturvallisuuden tunnetta.

”Anteeksiantaminen on pitkä prosessi, joka lähtee käyntiin siinä vaiheessa, kun pettäjä ottaa vastuun teostaan. Pelkkä anteeksipyyntö ei kuitenkaan korjaa tilannetta”, Anna Salmi huomauttaa.

uskottomuus loukkaa monella tasolla

Pettäjän tulee tehdä petetylle selväksi, että hän ymmärtää, miten pahasti uskottomuus on toista loukannut.

”Pettäjän täytyy pystyä näyttämään, että myös hän kärsii kumppaninsa kärsiessä. Loukatun osapuolen täytyy saada nähdä, että tämä ei ollut mikään pikkujuttu.”

Anteeksiantoprosessissa on löydettävä syyt, jotka johtivat uskottomuuteen. Usein uskottomuus on seurausta pitkään jatkuneesta epätyydyttävästä tilanteesta, josta parisuhteen toinen osapuoli ei välttämättä ole edes tietoinen.

Syyt pettämisen takana voivat olla hyvin monimutkaisia. Jos pari haluaa jatkaa suhdetta, heidän on yhdessä selvitettävä, miten tähän on tultu.

”Liittyvätkö syyt esimerkiksi pettäjän omaan kriisiin tai parisuhteen historiaan tai tyydyttävyyteen? Jos pariskunta haluaa jatkaa yhdessä, molempien on kannettava vastuu suhteesta.”

Ammattilainen auttaa toipumaan

”Aloin ymmärtää, miten tärkeä mieheni minulle on ja miten paljon haluan saada asiat kuntoon. Pystyin suhtautumaan mieheeni ja avioliittooni jollain lailla uusin silmin. En osaa oikein sanoa, mikä tämän muutoksen lopulta sai aikaan. Minulla ei aiemmin ollut tätä halua selvittää asioita ja taistella vaikeiden asioiden yli suhteessani, vaan annoin periksi ja pakenin suhteeseen Peten kanssa.”

Uskottomuus yksiavioisessa suhteessa on yleensä niin iso kriisi, että siitä on vaikea jatkaa eteenpäin omin voimin. Lähes aina kannattaisikin hakea ammattiapua, jotta tilanne ei kriisiytyisi entisestään.

”Trauma luo traumaa. Voimakkaat tunteet voivat ajaa käyttäytymään tavalla, joka haavoittaa suhdetta lisää. Petetty voi pettää kumppaniaan kostoksi tai sortua väkivaltaan, ja tällaisesta tilanteesta onkin jo paljon vaikeampi jatkaa yhdessä.”

Pettäminen aiheuttaa suhteeseen kriisin, jossa luottamuksen puute ja hätä on voimakas ja tällöin ammattilainen rauhoittaa tilanteen ja luo turvallisen keskusteluilmapiirin.

”Parit, joiden kanssa olen työskennellyt, ovat joskus surreet sitä, miksi heidän on täytynyt mennä tällaisen mankelin läpi löytääkseen yhteyden. On kuitenkin mahdollista, että suhde jopa vahvistuu, kun anteeksiantoprosessi käydään läpi.”

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Sanna Raita-ahon ja Tuija Sorjasen kirjasta Toisen kanssa – tarinoita kolmiodraamoista, Into 2017.

Lue lisää parisuhteista:

Rakas, miksi petit? Kolme tarinaa uskottomuudesta Avioero: ”Jätetylle ero voi olla valtava shokki” Mitä tehdä, kun seksi ei huvita? Parisuhdesopimus – kuinka paljon seksiä kuuluu suhteeseen? Uskottomuus – lähteä vai jäädä?

Kommentoi

Kommentoi juttua: Parisuhde voi selvitä uskottomuudesta – Väestöliiton psykologi kertoo, miten

Sinun täytyy kommentoidaksesi.