MarjattaNykanen1

Polio jätti jälkensä Marjatta Nykäsen elämään: ”Minua riivasi jätetyksi tulemisen pelko”

Marjatta Nykänen parantui viisivuotiaana sairastamastaan poliosta. Tauti jätti silti pysyvät jäljet hänen elämäänsä. Lähtemättömän vaikutuksen teki myös häntä hoitanut arkkiatri Arvo Ylppö.

Marjatta Nykäsen, 74, ensimmäiset muistikuvat lapsuudesta riipaisevat. Niissä hän makaa rautaisessa pinnasängyssä kodissaan Elimäellä tammikuussa vuonna 1946. Nopeasti kohonnut kuume hipoo hengenvaaraa. Kotiin hälytetty kunnanlääkäri tarttuu kiinni viisivuotiaan tytön vasemman jalan isovarpaaseen ja nostaa jalan pystyyn vatsan päälle. Hän kehottaa tyttöä pitämään jalan ylhäällä päästäessään otteensa irti.

”Jalkani tuli alas velttona”, Marjatta muistaa.

Halvaantumisen oireita oli oikeassakin jalassa. Kunnanlääkäri passitti Marjatan kiireesti Helsinkiin Lastenklinikalle, missä hänet tutki sairaalan ylilääkäri Arvo Ylppö.

”Tytöllä on polio”, hän totesi Marjatan äidille ja selvensi, että tautia kutsutaan yleisimmin lapsihalvaukseksi.

Alkoi vajaan puolen vuoden ajanjakso, jonka vaikutukset tuntuvat yhä Marjatan elämässä.

Rakastava pikku-ukkeli

Ennen tutkimusta Arvo Ylppö nosti halvaantuneen Marjatan syliinsä ja tarjosi makeisia.

”Hänellä oli aina kulhossa pikkuisia munia, ranskalaisten pastillien tapaisia karkkeja.”

Ylpöllä oli yllään lääkärin valkoinen takki. Marjatasta hän ei ollut lainkaan pelottava, kuten monet muut lääkärit. Tuuheat, hapsottavat kulmakarvat näyttivät hassuilta.

”Hän oli lämmin ja rakastava. Hän laski leikkiä ja nauroi. Hän osasi jutella lapselle kuten tälle pitää. Aikuisena oivalsin, että hän oli aivan uskomaton pikku-ukkeli.”

Marjatta_Nykanen3

Arvo Ylppö kävi katsomassa poliosta parantunutta potilastaan Elimäellä kaksi kertaa.

Ylpöllä oli virka-asunto Lastenklinikan yhteydessä. Tutkimusten jälkeen hän vei Marjatan ja tämän äidin kotiinsa, missä taloudenhoitaja tarjoili kahvia olohuoneen pyöreän pöydän äärellä.

”Kahvi oli kuumaa. Ylppö jäähdytteli äidin kahvia kaatelemalla sitä edestakaisin kupista lautaselle.”

Siihen päättyvät Marjatan mukavat muistot. Ylpön kodista hänet kannettiin sairaalan pitkän käytävän päähän, viimeiseen potilashuoneeseen. Karussa huoneessa oli yksi rautainen pinnasänky, vaikka sinne olisi mahtunut niitä kolmekin. Siinä Marjatta vietti seuraavat viisi kuukautta yksin muista eristettynä.

Hylätty ja yksin

Marjatan luona kävivät Ylpön lisäksi vain sairaanhoitaja ja fysioterapeutti, joka hieroi  halvaantuneita jalkoja.

”Hänellä oli taskukello, jolla sain pelailla hieronnan ajan.”

Välillä huoneeseen kannettiin peltinen amme, jossa oli violetin väristä vettä. Marjatta nostettiin siihen istumaan.

”En tiedä, mikä veden värjäsi. Lääkkeitä en muista saaneeni, eikä sellaisia varmaan ollutkaan. Polioonhan ei vielä ollut keksitty rokotetta.”

Marjatan isällä oli Elimäellä kauppa, jonka vuoksi hän pääsi vain harvoin tytärtään katsomaan. Äiti sen sijaan matkusti häkäpönttöbussilla Helsinkiin kerran viikossa vilkuttelemaan huoneen ikkunan taakse.

Marjatta muistaa beesin värisen lierihatun, joka oli äidin päässä hieman kallellaan.

”Äiti meni välillä kyykkyyn ja katosi näkyvistäni. Hän kai yritti leikkiä kanssani piilosta. Minä pelkäsin hänen taas lähteneen ja puhkesin itkemään.”

Elettiin yhä pula-aikaa.

”Kerran sairaalaan tuotiin Amerikasta lähetetty lahjapaketti. Siinä oli sinisiä, leuan alta solmittavia lentäjänlakkeja, joita jaettiin sairaalassa oleville lapsille. Juuri ennen kuin oli minun vuoroni, ne loppuivat. Sain villapipon. Se oli hirveä järkytys. Tunsin itseni hylätyksi.”

Arvo Ylppö oli varoittanut Marjatan äitiä sairauden vakavuudesta. Vain yksi tuhannesta parani.

”Hän lupasi, että pääsen kotiin, kun kykenen kävelemään varpaillani. Aloin treenata heti, kun jalkani vähänkin toimivat.”

Toukokuun lopulla koitti odotettu päivä. Marjatalla oli yllään valkoinen pusero ja sininen vekkihame, kun hän astui ulos potilashuoneestaan.

”Äiti, isä ja Ylppö seisoivat pitkän käytävän päässä. Muistan ikuisesti, kuinka lähdin juoksemaan käytävää pitkin isän syliin.”

Ylppöä hyvästellessään Marjatta ei arvannut palaavansa sairaalaan vielä monta kertaa.

Kykenemätön emännäksi

Marjatan parantuminen oli niin suuri ihme, että Arvo Ylppö piipahti kahtena seuraavana vuonna sitä ihastelemassa hänen kotonaan Elimäellä.

Heiveröinen tyttö sairastui kuitenkin usein muihin tauteihin. Yhdeksänvuotiaana hänelle nousi ensimmäinen keuhkokuume.

”Keuhkooni pisti niin kipeästi, että kävelin koulusta kotiin kaksinkerroin.”

Hän joutui kuukaudeksi Lastenklinikalle. Sama toistui kahtena seuraavana vuonna.

”Olihan se itkun paikka aina kun tiesin, että taas mennään. Sitä helpotti se, että Ylppö oli vastassa. Hän otti syliin ja vei välillä käymään kotonaankin.”

Kolmannen kerran jälkeen Ylppö totesi, ettei keuhkokuume saa enää uusia. Vaarana oli sairastua keuhkotuberkuloosiin.

”Ajattelin, että sitten varmaan kuolen.”

Ylppö ohjeisti myös, että liian laihan tytön oli annettava syödä, mitä ikinä haluaa. Marjatta kiipesi usein keittiötason päälle ottamaan kaapista sokeria.

Neljännen luokan jälkeen Marjatta oli yhä liian hauras siirtyäkseen oppikouluun, jonne oli maalta pitkä matka.

”Viidennen luokan jälkeen opettajat sanoivat vanhemmilleni, ettei minusta ole maatalon emännän raskaisiin töihin. Muuta Elimäellä ei olisi tarjolla, joten minun täytyisi päästä opiskelemaan.”

Marjatan isä myi sukutilalleen rakentamansa kaupparakennuksen, osti Kouvolasta tontin, rakensi talon ja avasi uuden kaupan. Marjatta sai jatkaa opintojaan kaupungin tyttölyseossa.

Hyvitystä huolista

Marjatta on sisaruskolmikon keskimmäinen. Seitsemän vuotta vanhempi ja puolitoista vuotta nuorempi sisko asuvat kävelymatkan päässä Kouvolan keskustassa.

Sisarista vanhin kuoli neljävuotiaana kurkkumätään vuosia ennen muiden syntymää.

”Sen vuoksi vanhemmilleni oli todella rankkaa, kun sairastuin. Näin heidän tuskansa ja tunsin siitä syyllisyyttä. Parantumisen jälkeen minusta tuli ns. kiltti tyttö. Yritin olla aiheuttamatta heille enää mitään muuta huolta.”

Päästyään ylioppilaaksi Marjatta jatkoi opintojaan Helsingissä. Hän valmistui opettajaksi ja teki uran erityistarpeita omaavien lasten koulun rehtorina.

Marjatta_Nykanen4

Marjatta Nykänen ja Arvo Ylppö tapasivat viimeisen kerran 1984 Porissa sattumalta. 156 senttiä pitkä Marjatta näyttää Ylpön rinnalla pitkältä.

”Polio vaikutti ammatinvalintaan vahvasti. Koin, että minun täytyy jo­tenkin korvata parantumiseni.”

Opiskellessaan hän soitti vanhem­milleen jokaisen tentin jälkeen ja kertoi saamansa numeron. Hän yritti siten va­kuuttaa heille tekevänsä kovasti töitä.

Marjatta tietää nyt sairastaneensa kiltin tytön syndroomaa. Se sääteli vuo­sikymmeniä hänen ihmissuhteitaan ja toimintojaan.

”Minua riivasi jätetyksi tulemisen pelko.”

Penkkirivin reunassa

Nuorena Marjatta pelkäsi muiden suuttuvan, jos hän on eri mieltä kuin ryhmän muut jäsenet.

”Työssä meni pitkään ennen kuin rohkenin ilmaista ajatukseni.”

Aloittaessaan rehtorina Marjatan oli pakko ilmaista myös eriävät mielipiteensä.

”Silloin tajusin, että myös omat ajatukseni olivat varteenotettavia.”

Miellyttämisen halu vaikutti niin ikään nuoren naisen ihmissuhteissa.

Polion vuoksi sairaalassa eristettynä vietetty aika aiheutti Marjatalle myös klaustrofobian, ahtaan paikan kammon. Ensimmäisen kerran hän havahtui siihen joutuessaan keuhkokuumeen vuoksi röntgeniin.

”Siihen aikaan piti mennä kaappiin, jonka ovet suljettiin. Se oli ihan hirveää.”

Hissillä kulkeminen oli pitkään painajainen.

”Jossain vaiheessa nousin linja-autoon aina viimeisenä, jotta pääsin varmasti oven viereen seisomaan.”

Oireet ovat helpottuneet iän myötä.

”Hyvin pitkään huolehdin siitä, että teatterissa saan istumapaikan rivin reunasta.”

Yhä kiitollinen

Marjatta tapasi Arvo Ylpön viimeisen kerran vuonna 1984 sattumalta Porin Reposaaressa. Kohtaaminen ilahdutti kumpaakin.

”Ylppö kutsui kokoon paikalla olleet lastenlääkärit ja käski minun nostaa hameen helmaa, että he näkivät terveet jalkani.”

Ylppö oli paikalla osallistuakseen Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuosikokoukseen. Hän vannotti myös Marjattaa liittymään järjestöön.

”Ja niin tein.”

Marjatta on aktiivinen toimija monessa. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1996 hän on toiminut Kansallisen Senioriliiton varapuheenjohtajana ja Naisten Valmiusliiton pääsihteerinä. Palattuaan vuonna 2005 Kouvolaan hänestä tuli sekä kaupunginvaltuutettu että kaupunginhallituksen jäsen. Hän osallistuu niin ikään seurakunnan toimintaan.

Marjatta_Nykanen2

Kuusivuotias Marjatta poliosta jo täysin toipuneena. Lempipuuhaa oli jo silloin leikkiä opettajaa naapurin lapsille.

Poliosta toipuminen on usein mielessä.

”Muistan sen joka kerta, kun joku tulee vastaan pyörätuolissa. Siinä voisin istua minä. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että paranin.”

Rakastettu Ylppö

Lastentautiopin professori, arkkiatri Arvo Ylppö oli tunnetuin suomalainen lääkäri sekä kansainvälisesti kuuluisa vastasyntyneiden ja keskosten tutkija. Hän oli perustamassa Mannerheimin Lastensuojeluliittoa ja häntä pidetään suomalaisen neuvolajärjestelmän isänä.

Arvo Ylppö syntyi 27.10.1887 Akaassa 12-lapsiseen maanviljelijäperheeseen. Hän opiskeli lääketiedettä ensin Helsingissä ja sitten Saksassa. Lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi hän väitteli Suomessa 1913.

Lääkärintyötä hän jatkoi lähes 90 vuoden ikään asti yksityisvastaanotolla. Arvo Ylppö kuoli 104-vuotiaana 28.1.1992 Helsingissä.

ALYS_merkki

Juhlavuoden keräys: Lea ja Arvo Ylppö -säätiö perustettiin 30 vuotta sitten keräämään varoja lasten neurologisten sairauksien tutkimukseen. 30-vuotisen taipaleen kunniaksi pidetään tänä vuonna juhlavuoden keräys.

 

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 2/2016

 

Lue lisää koskettavia tarinoita:
Lapsen vakava sairastuminen muutti perheen arjen
Hetkestä onnen löytävä Päivi, 49: ”Maailmassa ei voi olla liikaa välittämistä”
Narkolepsia oli helpotus ja järkytys Mirkalle

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Polio jätti jälkensä Marjatta Nykäsen elämään: ”Minua riivasi jätetyksi tulemisen pelko”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X