Sähköstä sairastunut Hanna Nurminen

Sähköherkkyys: Hanna Nurminen selvisi läheisten tuella

Saaren kartanon taiteilijaresidenssin toiminnanjohtaja Hanna Nurminen oli menettää työkykynsä sähköherkkyyden vuoksi.

Hanna Nurminen kasaa paperimappeja siisteihin pinoihin työpöydälleen Saaren kartanossa ja sanoo, että taiteilijoiden välille syntyvä yhteistyö on hänelle paras palkkio työstä. Se tekee hänet onnelliseksi.

Hanna Nurminen on Saaren kartanon taiteilijaresidenssin toiminnanjohtaja. Hän tuli isänsä Pekka Herlinin ja isoisänsä Heikki H. Herlinin perustamaan Koneen Säätiöön töihin 1980-luvulla. Pekka Herlinin kuoleman jälkeen vuonna 2003 Hanna valittiin hallituksen puheenjohtajaksi, ja muutaman vuoden päästä hän aloitti työnsä Saaren kartanossa.

Hän katsoo komeaa näkymää ikkunasta. Keltainen hirsikartano sijaitsee nyppylällä puiston keskellä. Talon takana avautuu Itämeri, mutta maisemaakin tärkeämpää Hannalle on se, ettei kaupungin sähkösaaste yllä tänne, sillä hän kärsii sähköherkkyydestä.

Kun henkeä alkoi ahdistaa

Eräänä päivänä reilut kymmenen vuotta sitten Hannan tietokoneen näyttö meni rikki. Tilalle tuotiin vanha näyttö varastosta. Työpöydällä oli monenlaista muutakin sähkölaitetta skannerista ja tulostimesta kännykkään. Hanna huomasi, kuinka kasvot alkoivat kuumottaa ja punoittaa varastosta tuodun näytön läheisyydessä. Henkeä ahdisti ja olo tuntui kaikin puolin tukalalta.

Hanna Nurminen ajatteli ensin, että oireet menisivät ohi, kun entinen näyttö tuotaisiin takaisin. Niin ei kuitenkaan käynyt. Se sai hänet huolestumaan.

– Olin lukenut sähköherkkyydestä ja ajattelin, että sen täytyi olla sitä. Lääkärit eivät kuitenkaan ottaneet oireitani vakavasti. Kukaan ei esimerkiksi neuvonut vähentämään sähkölaitteiden käyttöä. Jos minulle olisi heti alussa sanottu, että vähennä altistusta, sairauteni ei ehkä olisi puhjennut näin vahvana. Keskustelua tarvitaan, jotta asioihin havahdutaan, Hanna sanoo.

Kolme ensimmäistä vuotta hän sinnitteli ja yritti totutella huonoon oloon. Punoituksen hän piilotti puuterin alle. Sitten häneen iski borrelioosi, jonka hoitoon hän sai kuukauden antibioottikuurin. Sen jälkeen oireet räjähtivät.

– Se oli todella pelottavaa. Tunsin itseni täysin kyvyttömäksi normaaliin elämään, Hanna muistelee.

Kasvit ja kukat ovat Hanna Nurmiselle tärkeitä.

Kasvit ja kukat ovat Hannalle tärkeitä. Ne tuovat palan luontoa lähelle.

Koneen Säätiö oli juuri ostanut Saaren kartanon, johon oli tarkoitus remontoida asuntoja taiteilijoille. Hetken aikaa oli epävarmaa, pystyisikö Hanna koskaan työskentelemään talossa, sillä oireet pahenivat, vaikka kartano sijaitsee keskellä maaseutua. Hannaa oksetti, hänen rintaansa ahdisti ja iho kihelmöi. Tuntui kuin olisi ollut muurahaispesässä.

– Muistan, kuinka kävelin Saaren kartanon pihalla ja voin pahoin. Ajattelin, että mikä kamala virhetikki tilan osto olikaan. Asiaa ei helpottanut se, että hoidon saamiseksi täytyi olla valmis taistelemaan.

Perheen tuki oli tärkeää, sillä sähköherkkyys vaikeuttaa monia arkisia asioita.

– Oma mieheni, maanviljelijänä työskentelevä Jaakko, ei ole koskaan epäillyt tai vähätellyt tuntemuksiani. Päinvastoin, hän on tehnyt parhaansa helpottaakseen oloani. Hän on pitänyt huolen siitä, että sähköt katkaistaan kotoa tarvittaessa yöksi ja touhunnut keittiössä, kun en ole itse voinut tulla lieden ja jääkaapin lähellekään.

Kun Hanna oli sairauden alkuvaiheessa masentunut ja lähes toimintakyvytön, mies auttoi häntä etsimään auton, jolla Hanna saattoi ajaa melkein ilman oireita.

Vuosimallin 96 Toyota Corollassa ei ole nykyautojen tavoin sähkölaitteita, joten sen rattiin Hannakin uskaltaa.

– Sopivan auton löytyminen oli minulle suuri asia. Sain takaisin osan entisestä liikkumavapaudestani, Hanna Nurminen kertoo.

Saaren kartanon remontissa Hannan sairaus otettiin huomioon. Työhuoneen kauniiden tapettien alla on hiilikuitusuojaus, joka estää sähkö- säteilyn pääsemisen huoneeseen. Työpöydällä Hannalla on tavallinen lankapuhelin ja siinä kaiutin. Kannettavaan tietokoneeseen verkkoyhteys tulee kaapelin kautta. WLAN-yhteyttä tai loisteputkia kartanossa ei ole ollenkaan.

Näiden toimien ansiosta Hanna Nurminen on voinut jatkaa työtään sairaudesta huolimatta.

– Sähköherkät saavat oireita muun muassa matkapuhelimista tai matkapuhelinasemista. WLAN-verkoista ja tietokoneista. Esimerkiksi älypuhelimet ovat pahempia säteilyn lähteitä kuin vanhanaikaiset kännykät. Me herkimmät reagoimme jopa kodin sähkölaitteille, Hanna sanoo.

Hanna Nurminen muistuttaa, että hän on etuoikeutetussa asemassa. Hänellä on taloudelliset mahdollisuudet muokata elämänsä sellaiseksi, että tulee sairautensa kanssa toimeen ja pysyy työkykyisenä.

– Läheskään kaikilla sairastuneilla siihen ei ole mahdollisuutta. Siksi olisi tärkeätä, että sähköherkät oikeutettaisiin esimerkiksi työtä helpottavien apuvälineiden hankintaan yhteiskunnan kustannuksella. Myös työnantaja voi tehdä paljon työkyvyn säilyttämiseksi.

Hyvästi teatteri

Koska Hanna tuntee sähkön kehossaan, hän välttelee junia, kauppakeskuksia, teattereita, kahviloita ja linja-autoja.

Viime kevääseen asti hän kulki parin viikon välein töihin Helsingin-toimistolle linja-autolla. Sitten matkoista alkoi tulla kanssamatkustajien älypuhelinten takia sellaista tuskaa, että oli parempi siirtyä omaan autoon.

– On kohtuutonta, että sähköherkät eivät voi käyttää julkisia liikennevälineitä ja monet muutkin palvelut ovat heidän ulottumattomissaan. Esteettömyyteen olisi kiinnitettävä huomiota samalla tavalla kuin vaikkapa näkö- tai liikuntavammaisten kohdalla tehdään. Esimerkiksi juniin ja busseihin tulisi rakentaa säteilyvapaita vyöhykkeitä.

Surullisinta Hannalle on ollut luopua teatterissa ja taidenäyttelyissä käymisestä. Häneltä ei löydy ymmärrystä ihmisille, jotka tulevat seuraamaan taide-esitystä, mutta tuhlaavat sitten aikansa Facebookissa pyörimiseen.

Näin kävi viimeksi muutama viikko sitten. Hanna oli seuraamassa tutun taiteilijan performanssia pienessä intiimissä tilassa, ja olo tuntui hyvältä. Kunnes joku avasi puhelimensa.

– Se on epäkohteliasta niin taiteilijaa kuin muuta yleisöäkin kohtaan. Vaikka olisin terve, en ymmärtäisi tällaista käytöstä.

Hanna Nurminen järjestää tapaamiset ja kokoukset Saaren kartanon tiloihin aina silloin kun pystyy. Siellä hän tuntee olevansa turvassa. Omissa tiloissa järjestettävissä seminaareissa ja kokouksissa Hanna voi rauhassa vaatia ihmisiä sulkemaan matkapuhelimensa.

– Helpostihan sellaista pidetään niuhottamisena. Mutta minulle kukaan ei ole ainakaan suoraan sanonut vastaan. Enkä jaksa välittää siitä, pitääkö joku minua tämän vuoksi hulluna, Hanna sanoo.

Lapsuuskodin perintö

Hanna Nurmisen kiinnostus kulttuuriin juontaa juurensa lapsuudenkodista. Viisilapsinen perhe asui Herlinien sukutilalla Kirkkonummella. Nurmisen isän isoisä perusti hissien valmistukseen keskittyneen Koneen, jota nykyään johtaa Nurmisen veli, Antti.

Nurmisen äiti Kirsti valmistui maisteriksi pääaineenaan kirjallisuustiede, ja äidinisä oli tunnettu ja arvostettu kansatieteilijä Kustaa Vilkuna. Myös Nurminen itse opiskeli yliopistossa suomen kieltä.

– Kotona kaikki lukivat paljon. Klassikot olivat meillä suuressa arvossa. Itse muistan ahmineeni lapsena Runotyttö- ja Anna-kirjoja.

Isovanhemmat molempien vanhempien puolelta olivat paljon läsnä lasten elämässä. Heistä tuli Nurmiselle tärkeitä.

– Isovanhemmat opettivat meille omalla esimerkillään suvaitsevaisuutta ja ääri-ilmiöiden vierastamista sekä yhteiskunnallista vastuuntuntoa. Kaikki neljä isovanhempaani elivät pitkälle aikuisikääni. Muistot heistä saavat minut edelleen hyvälle mielelle.

Yritysmaailmaan lähtemistä Hanna ei suunnitellut koskaan. Vaikka perheyritys menestyi, hän sanoutui jo varhain irti sen toimintaan osallistumisesta.

– Se on raskasta ja vaativaa työtä. En ole katunut päätöstäni.

Omasta perinnöstään Hanna Nurminen on luovuttanut suuren osan Koneen Säätiölle ja sitä kautta taiteen ja tieteen tukemiseen. Se on hänen tapansa toteuttaa isovanhemmilta opittua yhteiskuntavastuuta.

Hanna Nurminen Saaren kartanossa

Hanna Nurminen on Saaren kartanossa aina taiteilijoiden käytettävissä. Päivät koostuvat palavereista, suunnittelusta ja seminaareista.

Suojellaan edes lapsia

Viime aikoina Hanna on huomannut, että sietää sähköä jo hieman paremmin. Kotiin on hankittu televisio, josta Hanna voi katsoa elokuvia kunhan asettaa nojatuolinsa tarpeeksi kauas ruudusta. Kännykkää hän ei edelleenkään käytä, muuten kuin joskus harvoin lyhyen tekstiviestin lähettämiseen.

Ja ei, Facebookiin hän ei ole liittynyt, eikä liity.

– Toki seuraan Koneen säätiön ja Saaren kartanon omia sivuja, jotta tiedän missä mennään.

Säteilyttömäksi Hanna ei kuvittele maailman enää muuttuvan. Hän ei usko, että kukaan muukaan tosissaan alkaisi vaatia paluuta aikaan ennen älypuhelimia ja tietokoneita, mutta teollisuuden pitäisi hänestä silti kantaa vastuunsa.

– Paine kehittää tekniikkaa vähemmän haitalliseksi lisääntyy, kun sähkösäteilyn vaarat oivalletaan ja niistä aletaan keskustella avoimemmin. Uskon, että näin tapahtuu lähitulevaisuudessa. Merkkejä on jo havaittavissa.

– Muualla Euroopassa säteilyn vaaroihin on jo havahduttu. Ranska kielsi langattomat verkot alakouluista samaan aikaan kun Suomessa huudellaan jokaiselle oppilaalle jaettavien tablettien perään.

Hanna muistuttaa, että Suomessakin säteilyturvakeskus suosittaa rajoittamaan lasten turhaa altistusta matkapuhelinsäteilylle.

–  Minusta on korkea aika ottaa riskit vakavasti ja lisätä ihmisten tietoisuutta.

Työ on Hannalle rakasta ja tärkeää, mutta hän pyrkii pitämään päivät lyhyinä, vaikka ne ovatkin täynnä mielenkiintoisia tapaamisia. Tänäänkin hän tapasi turkulaisen runoilijan Jonimatti Joutsijärven, joka on asunut puoli vuotta Saaren kartanon taiteilijaresidenssissä. He keskustelivat Joutsijärven uusimman kirjan Ohjattua kerhotoimintaa niille joiden sydämessä läikkyy julkistamistilaisuudesta.

Hanna Nurmisesta on hienoa nähdä, kuinka kartanossa työskentelevät taiteilijat löytävät toisensa, kuten äänirunoilija Dirk Huelstrunk ja tanssija Milla Koistinen. He inspiroituivat toistensa työstä niin, että loivat yhteisen teoksen, jota ovat esittäneet eri puolilla Eurooppaa.

Työpäivän jälkeen kävelylenkki kotitilan metsissä Merimaskussa riittää nollaamaan pään.

– Olen kasvanut maalla. Minulle tämä ympäristö sopii monella tavalla paremmin kuin hektinen kaupunkielämä. Täällä minulla on erittäin hyvä olla.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Sähköherkkyys: Hanna Nurminen selvisi läheisten tuella

Vastaa käyttäjälle Jean Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X