Puhe muuttuu epäselväksi, lihaksissa tuntuu nykäisyjä – tällaiset ovat ALS-taudin ensioireet

Harvinaisessa ALS-taudissa keho lakkaa toimimasta pala palalta. Ensioireet ilmestyvät niin hiipien, ettei niitä välttämättä osaa yhdistää harvinaiseen tautiin.

Amyotrofinen lateraaliskleroosi eli ALS on hermoperäinen lihastauti, jossa tahdonalaisia lihaksia käskyttävät liikehermot tuhoutuvat. Kun lihakset heikkenevät taudin edetessä, sairastunut menettää kykynsä liikkua ja puhua. Lopulta myös hengityslihakset halvaantuvat.

Muusikko Pave Maijanen menehtyi tammikuussa 2021 ALS-tautiin 70-vuotiaana. Hän sai diagnoosin syksyllä 2018, ja tauti eteni nopeasti. Maijanen kertoi julkisuudessa, että hänen oireensa alkoivat kummallisilla lihaskrampeilla. Hän huomasi, että ”potku alkoi hiipua”, vaikka muuten tauti ei näkynyt ulospäin.

Minna Kaplas kertoo tuoreessa Kotilieden haastattelussa, millaista on elää ALS:n kanssa. Hän on menettänyt ALS-lihasrappeumasairaudelle veljensä, isänsä, setänsä ja serkkunsa. Viime syksynä hän sai diagnoosin itse. Sairauden ensimmäisiä oireita oli se, että tuttuun työmatkaan kului yhtäkkiä yhä enemmän ja enemmän aikaa. Lue Minnan haastattelu tästä.

ALS:n ensioireet tulevat niin hiipien, että niitä ei välttämättä osaa yhdistää harvinaiseen tautiin, kertoo neurologian erikoislääkäri Hannu Laaksovirta. Laaksovirta on tutkinut ALS-tautia yli 20 vuotta.

Millainen tauti ALS on, kuka siihen sairastuu ja millaisia oireita se aiheuttaa ensimetreillään? Kysyimme Laaksovirralta.

Lue myös: ALS-tauti muutti Peten ja Tiinan parisuhteen: ”Onneksi emme koskaan eläneet sitku-elämää”

ALS:n ensioireet – 3 yleisintä oiretta, joilla tauti alkaa

1. Yläraajan heikkeneminen

Tavallisesti ALS alkaa toisesta käsivarresta. Käsivarsi heikkenee ja muuttuu kömpelöksi. Lihasnykäyksiä eli elohiiriä voi ilmetä.

”Jo silloin pitäisi mennä lääkäriin. Taustalla voi olla muitakin ongelmia, kuten aivoverenkiertohäiriö, joka voi olla hengenvaarallinen”, Laaksovirta muistuttaa.

Lihakset voivat väristä erityisesti rasituksen. Useimmat raajojen heikkousoireet johtuvat kuitenkin muusta kuin ALS:sta.

2. Alaraajan heikkeneminen

Toiseksi yleisin ensioire on jalan heikkeneminen. Heikkous on tavallisesti ensin toispuoleista, mutta oire seuraa pian myös toiselle puolelle.

3. Puhe muuttuu epäselväksi

ALS:n oireet voivat alkaa myös nielusta. Puhe muuttuu epäselväksi ja hitaaksi, r-äänne katoaa. Ongelmia alkaa ilmetä myös nielemisessä ja hengittäminen käy raskaaksi.

Miten ALS-tauti etenee?

Tauti saa alkunsa yleensä yhdestä paikasta, mutta lopulta leviää kaikille alueille kehossa. Vaikka tauti voi edetä nopeastikin, sen etenemiseen ei liity kovia kipuja.

Kipuja voi ilmetä silloin, kun keho joutuu olemaan paikoillaan pitkiä aikoja tai kädet roikkuvat ikävässä asennossa. Kipuja voidaan hoitaa hyvällä fysioterapialla ja särkylääkkeillä.

Lihastoiminnan rappeuttava tauti johtaa kuolemaan keskimäärin 3–4 vuodessa, mutta haitari on alle vuodesta 30 vuoteen. Kun tauti alkaa hengityslihaksista, se voi tappaa alle vuodessa. Tietyssä geenivirheessä tauti voi kestää 30 vuotta.

Taudin etenemistä potilas ei kuitenkaan voi itselleen määritellä, vaan se vaatii lisätutkimuksia ja mahdollisia geenitestejä.

”Muutamia hieman elinikää pidentäviä lääkkeitä olemassa, ja uusia on kehitysputkessa.”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Puhe muuttuu epäselväksi, lihaksissa tuntuu nykäisyjä – tällaiset ovat ALS-taudin ensioireet

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X