Terveys

Anna-Reetan oireet pistettiin masennuksen piikkiin – taustalla olikin Asperger

Anna-Reeta voi Asperger-diagnoosin saatuaan vihdoin ymmärtää, miksi monet asiat olivat hänelle lapsena niin vaikeita. Nykyisessä työssään hän on kääntänyt aspergerin voitoksi.

Anna-Reeta, 26, olisi tarvinnut lapsena ymmärrystä siitä, että vaikka hän on erilainen, hän on silti ihan yhtä hyvä kuin muutkin.

Hän leikki siiliä: haravoi takapihan lehdet keoksi ja ryömi keon sisään. Siellä hänen oli hyvä olla.

”Minua olisi pitänyt tukea etenkin sosiaalisissa asioissa. Olin kiusattu koko kouluajan.”

Masennus pistettiin kuitenkin aina jonkin muun asian piikkiin. 8-vuotiaana vanhempien avioeron, 11-vuotiaana Ouluun muuton, 14-vuotiaana teini-iän ja 17-vuotiaana ammattikoulun piikkiin.

Lue myös: Sirkun oudot oireet olivatkin Alzheimerin tautia

Google kertoi, että aspergerit ovat insinöörejä

Anna-Reeta valmistui lähihoitajaksi kesäkuussa 2012 ja aloitti työt vanhainkodissa.

”Reilun vuoden kuluttua pääni sanoi sopimuksensa irti ja jouduin pakkohoitoon. Kyseessä oli vaikean äitisuhteen käsittelyn ja työuupumuksen yhdistelmä.”

Lue myös: Työuupumus uhkaa tietotyöläistä – tunnistatko sinä oireet?

Anna-Reeta ohjattiin psykologin testeihin ja hän sai diagnoosin Aspergerin oireyhtymästä vuonna 2014.

Anna-Reeta nauttii kesästä
Anna-Reeta on oppinut hyödyntämään asperger-piirteitään työssään.

”Työterveyslääkäri sanoi, ettei aspergeri voi olla lähihoitaja. Google kertoi, että aspergerit ovat insinöörejä, joten lähdin opiskelemaan insinööriksi.”

Ammattikorkeakoulu oli haaste as-ihmiselle: iso laitos ja valtavasti aistikuormitusta. Tenteissä oli vain kyllä/ei-vaihtoehtoja, mikä voi olla vaikeaa autismikirjon ihmisille.

”Ehdotin suullisia tenttejä, jotta voisin tehdä tarkentavia kysymyksiä. Ope piti sitä vitsinä.”

Maaliskuussa 2016 Anna-Reeta ajautui mielenterveysongelmiin ja insinööriopinnot jäivät kesken. Päiväpsykiatrisella tutkimusjaksolla selvisi, että kyseessä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Asperger-diagnoosi vahvistui ja lisäksi hän sai ADHD-diagnoosin.

Ohjaaja tekee kalenteriratsioita

Nykyään hän pitää kokemusluentoja koulujen opettajille ja henkilökunnalle. Kokemusluennot on yksi Anna-Reetan ekkoista eli erityiskiinnostuksen kohteista.

”Haluan auttaa ihmisiä. Vaikutan Suomen Autismikirjon Yhdistyksen hallituksessa. Lisäksi pidän Punaisen Ristin Reddie Kids -kerhoa lapsille, vierailen koirani Dianan kanssa erityislasten perheissä sekä vanhusten ja kehitysvammaisten laitoksissa. Tykkään myös hoitaa kavereiden lapsia.”

Anna-Reeta on impulsiivinen ja innostuva, mutta ADHD ja asperger tekevät ajan hahmottamisesta vaikeaa.

”Jos kalenteri tulee ylitäyteen, kaksisuuntainen voi aktivoitua. Ohjaaja käy kerran viikossa tekemässä kalenteriratsian, ettei ohjelmaa kerry liikaa.”

Anna-Reeta kertoo suoraan ihmisille, että hänellä on Aspergerin oireyhtymä. Hän selittää mielellään, mitä se tarkoittaa.

”Minä esimerkiksi töksäyttelen asioita. Ja kun suunniteltu aikataulu ei pidä, tulen pahantuuliseksi. En tunnista enkä osaa käyttää sanatonta viestintää. Minun pitää kysyä, miltä tuntuu.”

”Ruokien suhteen olen rajoittunut. Palasia sisältävä jugurtti ällöttää – tuntuu, että taju lähtee. Sekoitukset kuten salaatti tai mysli ovat kauhistuksia.”

”Olen aistiyliherkkä. Jos luentopaikassa on kirkkaat valot, vähennän aistikuormitusta riisumalla kengät ja sukat, inhoan nimittäin niitä.”

”As-ihmiset ovat oikeudenmukaisia eivätkä pokkuroi”

Anna-Reetta on kääntänyt aspergerin voitoksi nykyisessä työssään kehitysvammaisten palvelukodissa. Siellä on autistisia ihmisiä, joiden kanssa hän viettää mielellään vaikka kymmenen tuntia autismikuplassa.

”Autismikupla tarkoittaa, että autistinen ihminen voi kokea elävänsä ikään kuin kuplassa, jolloin hänen maailmansa ja muu maailma ovat erillään toisistaan. Käytännössä ihminen ei koe tulevansa ymmärretyksi tai kohdatuksi oikein.”

”Entisessä työpaikassani vanhainkodissa ekkoilin muistisairauksia. Pomo tykkäsi, kun tiesin niistä kaiken.”

Koulussa Anna-Reetta oli hyvä teoria-aineissa, koska hänellä on erittäin hyvä auditiivinen muisti, eli hän oppii kuuntelemalla.

Vaikka Aspergerissa on paljon haasteita, siinä on Anna-Reetan mielestä myös paljon hyvää.

”As-ihmiset ovat oikeudenmukaisia eivätkä pokkuroi. Jokainen on meille samalla viivalla. Meillä on hyvä oppimiskyky, erityisiä mielenkiinnon kohteita ja loputon kiinnostus asioihin.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna-Reetan oireet pistettiin masennuksen piikkiin – taustalla olikin Asperger

Late

Kaikilla asseilla ei ole hyvä oppimiskyky. Tiedän useampiakin, joilla on oppimisvaikeuksia ainakin jollain osa-alueella.

Tahtolapsen äiti

Ymmärtääkseni oppimisessa voi olla eroja eri aineissa sen mukana mistä on kiinnostunut. Asperger- ihmiset ovat ymmärtääkseni älykkyydestä keskitasoa tai sen yli. Nythän Asperger on poistumassa luokittelusta, en tiedä sitten onko osittain kyse siitä että lievemmin autistiset, älykkäät ihmiset useammin oppivat kompensoimaan näitä haasteita niin että on helpommin tullut tämä lievempi Asperger-diagnoosi.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.