B-vitamiinit

Moni syö B-vitamiineja turhaan purkista – tutkija kertoo, milloin lisästä voi olla hyötyä

Liiallinen purkkivitamiinien shoppailu on turhaa, sanoo tutkija. Keskivertoihminen saa todennäköisesti riittävästi B-vitamiinia jo pelkästä ravinnosta. 

B-vitamiinit tukevat ihmisen elimistön normaalia toimintaa monella tavalla. Ne tukevat vastustuskykyä, muistia ja oppimista. Ne myös ehkäisevät väsymystä ja uupumista, edistävät normaalia aineenvaihduntaa ja auttavat esimerkiksi hiuksia ja kynsiä kasvamaan vahvoina. Siksi monen lääkekaapista saattaakin löytyä B-vitamiineja tabletteina.

Lääkäri ja dosentti Harri Hemilä Helsingin yliopistolta kertoo, että purkkishoppailu on turhaa. Keskivertoihminen saa B-vitamiineja yleensä riittävästi, jos syö monipuolisesti.

Lue myös: D-vitamiini on elintärkeä, mutta luultavasti kärsit sen puutteesta – näin selvität oman tarpeesi

B-vitamiinit löytyvät ravinnosta

Ensimmäinen B-vitamiini löydettiin jo 1900-luvun alussa, kun tutkijat yrittivät löytää hoitoa beriberiin. Beriberi on B1-vitamiinin puutossairaus, joka aiheuttaa monenlaisia hermoston ja lihasten oireita.

Vuosien varrella B-vitamiinien perhe on kasvanut. Nykyään vesiliukoisiin B-vitamiineihin lasketaan kahdeksan vitamiinia.

  • Tiamiini eli B1-vitamiini
  • Riboflaviini eli B2-vitamiini
  • Niasiini eli B3-vitamiini
  • Pantoteenihappo eli B5-vitamiini
  • Pyridoksiini eli B6-vitamiinit
  • Biotiini eli B7-vitamiini
  • Foolihappo eli B9-vitamiini
  • Kobalamiini eli B12-vitamiini

Kaikkia B-vitamiineja löytyy ruoasta, kuten viljasta, pavuista, pähkinöistä ja kasviksista. Hemilä suhtautuu ruoka-ainelistauksiin kuitenkin varauksella.

”Koen, että B-vitamiineihin liittyvät ruoka-ohjeet ovat melko turhia. En käskisi ketään syömään enemmän jotain tiettyä ruokaa siksi, että siitä saisi muita ruokia enemmän B-vitamiinia. Käytännössä B-vitamiineja saa kaikista ruoista”, hän sanoo.

B12-vitamiinia löytyy lähinnä vain eläinperäisestä ruoasta, kuten lihasta, kananmunasta, maitotuotteista ja kalasta. Siksi esimerkiksi Vegaaniliitto suosittelee vegaaniruokavaliota noudattaville B12-vitamiinilisää.

B-vitamiinin puutos on harvinainen vaiva

B-vitamiinien puutos ei ole Suomessa yleistä. Hemilän mukaan tutkimuksissa ei ole löydetty näyttöä sille, että keskivertoihminen hyötyisi B-vitamiinilisistä.

”Toki joillain voi olla imeytymisongelmia tai tasot voivat muuten olla alhaiset. Alkoholin suurkuluttajilla saattaa esiintyä puutosta tiamiinista eli B1-vitamiinista. Tavallisen Matti Meikäläisen ei kuitenkaan tarvitse murehtia B-vitamiinien riittävästä saannista.”

Jos omista vitamiinitasoistaan on kaikesta huolimatta huolissaan, Hemilä ei näe suoranaista estettä purkkivitamiinien popsimiselle.

Mahdolliset puutostilat kannattaa selvittää lääkärin vastaanotolla. Esimerkiksi B12-vitamiinin puutos on tutkimuksissa yhdistetty anemiaan ja ikäihmisillä muistiongelmiin. Joidenkin tutkimusten mukaan alhaiset B-vitamiinitasot voivat olla yhteydessä esimerkiksi masennukseen.

Legendan mukaan B-vitamiini auttaa myös krapulaan. Mitä siihen sanoo Hemilä?

”Ei ole näyttöä siitä, että B-vitamiini helpottaisi krapulaa. Muutenkin fiksuinta olisi, että joisi niin vähän, ettei krapulaa tule.”

Lue myös Annan juttu: Kuivat limakalvot, väsymystä, kiillottomat hiukset? Elimistösi tarvitsee näitä vitamiineja

B-vitamiinin yliannostus – voiko liiallisesta popsimisesta olla haittaa?

Vanhan sanonnan mukaan vesiliukoiset vitamiinit on turvallisia ja rasvaliukoiset vaarallisia. Voiko vesiliukoisia B-vitamiineja syödä siis mielin määrin, jos ne eivät varastoidu elimistöön?

Hemilän mukaan sanonnassa on paljon perää, mutta todellisuus on monimutkaisempi. Hemilä kertoo tapauksista, joissa suuria määriä B6-vitamiinia nauttineet ovat saaneet hermovaurioita.

”Ongelmia voi tulla, jos mennään tolkuttoman isoihin annoksiin. En kuitenkaan näe, että apteekin perustabletteja kannattaisi pelätä. Fiksu ihminen ei syö kourallista päivittäin, jos ohjeena on yksi tabletti.”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Moni syö B-vitamiineja turhaan purkista – tutkija kertoo, milloin lisästä voi olla hyötyä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X