Terveys

Kun sydän pysähtyy, jokaisen pitäisi osata käyttää yhtä laitetta, joka voi pelastaa hengen – katso ohjeet videolta

Defibrillaattoria eli sydäniskuria käytetään tilanteessa, jossa ihmisen sydän on pysähtynyt. Tosipaikan tullen jokaisen pitäisi tietää, miten sydäniskuri toimii. Asiantuntija antaa selkeät toimintaohjeet.

Moni tietää, että sydämen pysähtyessä tärkein ensiavun keino on elvytys. Defibrillaattori eli sydäniskuri on kuitenkin edelleen monelle tuntematon laite.

Sydäniskuria tarvitaan elvytyksessä silloin, kun ihminen ei herää ja hän ei hengitä lainkaan tai hengittää epänormaalisti. Laite ohjaa sydänlihakseen sähköiskun, jonka tarkoituksena on poistaa sydämen haitallinen rytmihäiriö ja palauttaa sen normaali pumppaus eli verenkierto.

Tehokas elvytys voi ylläpitää autettavan verenkiertoa, mutta sydänpysähdyksen aiheuttamaan rytmihäiriön poistamiseksi auttaa ainoastaan defibrillaattori.

”Sitä ei juuri tapahdu, että elvytettävä virkoaisi pelkällä painelu-puhalluselvytyksellä. Mutta sitä on tapahtunut, että ihminen on vironnut sydäniskurin ensimmäisen tai toisen iskun jälkeen”, sanoo Suomen Punaisen Ristin Kristiina Myllyrinne.

Valtaosa sydänkohtauksen saaneista ihmisistä selviää hengissä, jos elvytys ja defibrillointi aloitetaan alle 10 minuuttia kohtauksesta. Lue, miten Myllyrinne opastaa tärkeän laitteen käyttöön.

Lue myös: Kuka vain voi joskus joutua elvyttämään – muistatko, miten elvytetään oikeaoppisesti?

defibrillaattori
Defibrillaattoreita löytyy muun muassa työpaikoilta, ostoskeskuksista ja muista julkisista rakennuksista. Defibrillaattorin voi myös hankkia itse kotiinsa, mutta ne maksavat Suomessa 1 200–2 500€ välillä.

Milloin defibrillaattoria tarvitaan ja mistä sellainen löytyy?

Jos näet henkilön maassa, koeta ensin herätellä häntä. Jos ihminen ei herää puhutteluun ja ravisteluun, soita 112. Laita puhelin kaiuttimelle, ja tarkista samalla, hengittääkö ihminen normaalisti. Aseta henkilö selälleen ja kokeile kämmenselällä suun ja sierainten kohdalta, tuntuuko ilmavirtausta.

Jos autettava ei hengitä tai hengittää epänormaalisti pitää yhden auttajan aloittaa elvytys ja toisen auttajan lähteä hakemaan defibrillaattori. Jos auttajia on vain yksi, pitää hänen jäädä elottoman luokse elvyttämään.

Jos tehtäväsi on hakea defibrillaattori, katso defi.fi-sivuston kartalta, missä lähin defibrillaattori sijaitsee. Jos olet esimerkiksi kauppakeskuksessa, voit kysy apua defibrillaattorin löytämiseen henkilökunnalta. Heidän joukostaan voi löytyä myös laitteen käyttöön koulutettu henkilö.

Muista, että mitä nopeammin saat defibrillaattorin käyttöösi, sitä paremmat mahdollisuudet autettavalla on selvitä. 

Lue myös: Mitä pitää tehdä, jos näkee kadulla makaavan ihmisen? Älä ainakaan kävele ohi, vaan toimi näiden asiantuntijan ohjeiden mukaan

Sydäniskuri tai defibrillaattori – näin sitä käytetään

  1. Kun olet löytänyt defibrillaattorin, ja saavut autettavan luo, toinen auttaja jatkaa edelleen elvyttämistä tauotta.
  2. Avaa laitteen suojapussi tai -kuori. Jos laite ei mene itsestään päälle, käynnistä se painamalla virtanappia.
  3. Laite pyytää kiinnittämään kaksi liimaelektrodia autettavan paljaalle rintakehälle. Poista elektrodit pakkauksistaan ja tarkista laitteen mukana tulevasta kuvasta, minne ne on tarkoitus asettaa. Nosta autettavan paita ylös tai pois kokonaan niin, että rintakehä on paljas. Kiinnitä liimaelektrodit paikoilleen.
  4. Laita sitten elektrodien pistoke koneen liittimeen ja kuuntele laitteen antamia ohjeita. Kun laite sanoo ”irti potilaasta”, tulee elvyttäminen lopettaa ja huolehtia, ettei kukaan koske autettavaan.
  5. Laite analysoi sähköiskun eli defibrillaation tarpeen. Jos sähköisku on tarpeen, laite pyytää painamaan tiettyä nappia sähköiskun antamiseksi. Sen jälkeen laite neuvoo jatkamaan hoitoa, jolloin jatketaan painelu-puhalluselvytystä. Elvyttämistä jatketaan 2 minuuttia kerrallaan, kunnes laite analysoi uudestaan sydämen rytmin. 
  6. Laite voi myös sanoa, ettei rytmi ole defibrilloitava. Silloin sähköiskua ei tule, jolloin jatketaan painelu-puhalluselvytystä.

Katso videolta, miten defibrillaattoria käytetään:

Muut lähteet: sydan.fisydanturva.fi ja punainenristi.fi

Juttua on korjattu 7.10 klo 20:42: Jutun molemmat kuvat on vaihdettu, koska aiemmissa kuvissa defibrillaattorin elektrodit olivat asetettu väärille paikoille.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kun sydän pysähtyy, jokaisen pitäisi osata käyttää yhtä laitetta, joka voi pelastaa hengen – katso ohjeet videolta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.