Influenssa kaataa nyt kansaa sängynpohjalle – Katso kartalta, missäpäin Suomea epidemia jyllää!

Tänä talvena kausi-influenssatapauksia on ollut eniten Helsingin ja Uudenmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireissä. Tarkista kartalta, mikä on tilanne juuri sinun sairaanhoitopiirissäsi!

Influenssa kiertää nyt Suomea todenteolla. Kausi-influenssaepidemia on käynnissä parhaillaan, ja influenssatapauksia on ollut kaikissa Suomen sairaanhoitopiireissä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että epidemia olisi jo laantumaan päin, mutta vielä on mahdollista, että toinen influenssaepidemia puhkeaa myöhemmin keväällä.

”Näyttää siltä, että influenssan epidemiahuippu on saavutettu tältä talvelta, mutta voi olla liian aikaista sanoa varmuudella. B-viruksia ei ole nähty kuin hyvin vähän. Usein B-epidemia tulee A-virusepidemian jälkeen. Aika näyttää, miten tällä kaudella”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokoteasiantuntija, ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo.

Vaikka influenssarokote kannattaa yleensä ottaa jo marras–joulukuun aikana, rokotteen ottaminen ei vieläkään ole liian myöhäistä.

”Rokotteen ottaminen voi olla vielä hyödyllistä, juurikin siksi että A(H3N2)-viruksia kiertää edelleen ja B-viruksia saattaa vielä tulla lisää”, Nohynek täsmentää.

Rokotesuojan muodostumisessa kestää noin kaksi viikkoa.

Influenssa 2019: Missä päin Suomea epidemia kiertää?

Kokosimme kartalle, missäpäin Suomea influenssaa on esiintynyt tänä talvena!

A-viruksen aiheuttamia influenssatapauksia on ollut eniten Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Seuraavaksi eniten norovirusta on ollut Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ja kolmanneksi eniten Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Vähiten tapauksia on ollut Itä-Savon ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiireissä. A-influenssatapauksia on raportoitu THL:lle 13.3.2019 mennessä yhteensä 11 166.

B-viruksen aiheuttamia influenssatapauksia on ilmoitettu Terveyden ja hyvinvoinnnin laitokselle kokonaisuudessaan vain muutamia yksittäistapauksia talven aikana. Monissa sairaanhoitopiireissä tapauksia ei ole ilmoitettu lainkaan.

Tarkista oman sairaanhoitopiirisi influenssatilanne alla olevalta kartalta. Näet tilanteen klikkaamalla omaa sairaanhoitopiiriäsi. 

Tiedot perustuvat THL:n tartuntarekisteriin, josta voit käydä tarkistamassa ajankohtaisen influenssatilanteen. Tiedot päivittyvät joka päivä.

Ketkä ovat sairastuneet tänä talvena?

Influenssaan on tänäkin talvena sairastunut kaikenikäisiä. Alla olevista kaaviosta voit tarkistaa, kuinka moni pikkulapsi, lapsi, aikuinen ja seniori on sairastunut A-influenssaan ja B-influenssaan 1.10.2018–13.3.2019 välisenä aikana. Tiedot perustuvat THL:n tartuntatautirekisteriin.

influenssa 2019, influenssa A

influenssa 2019, influenssa B

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan alle 7-vuotiailla rokotteen suojateho on ollut oikein hyvä, jopa 67 %. Kuitenkin esimerkiksi ikä-ihmisillä eli 65 vuotta täyttäneillä teho on ollut vain kohtuullinen 34 %.

Rokotteen suojateho saadaan vertaamalla influenssaan sairastuneiden rokotettujen määrää rokottamattomiin. On hyvä huomioida, että THL ei saa tietoonsa läheskään kaikkia influenssatapauksia.

”Rokotteen suojateho riippuu useasta seikasta, muun muassa rokotettavan iästä, terveydentilasta ja lääkityksestä. Esimerkiksi immuniteettia heikentävät lääkkeet ja sairaudet voivat vaikuttaa sairastuvuuteen. Myös aiempi rokotesuoja ja luonnon taudin aiheuttama suoja sekä kiertävien virusten ja rokotevirusten vastaavuus vaikuttavat suojatehoon. Lisäksi vaikuttaa se, milloin henkilö on rokotettu suhteessa siihen, milloin rokotettu kohtaa viruksen”, Hanna Nohynek listaa.

Lue myös: Pelkäätkö noroa? Norovirus jyllää koko Suomessa – tarkista sairaanhoitopiirisi tilanne kartasta!

Lähteet: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Influenssa kaataa nyt kansaa sängynpohjalle – Katso kartalta, missäpäin Suomea epidemia jyllää!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X