Terveys

Paleltaako koko ajan? Lääkäri listaa syyt, mistä vilutus voi johtua

Hyytääkö kylmä luissa ja ytimissä, vaikka villasukat ovat jalassa ja villapaita päällä? Kysyimme lääkäriltä, mistä jatkuva palelu saattaa kertoa.

Paleltaako sinua helposti, vaikka päälläsi olisi lämpimästi vaatteita? Tassutteletko kesälläkin tossut jalassa? Jatkuva palelu vaivaa monia läpi vuoden. Mistä on kyse?

”Palelulle voi olla ihan hirveästi erilaisia syitä”, lääkäri Emilia Lagus Terveystalosta kertoo.

Lue myös: Kylmät kädet ja jalat: Mistä johtuu ja milloin on syytä huolestua sormien ja varpaiden palelusta?

Mistä jatkuva palelu voi johtua? 6 eri selitystä

1. Syy voi löytyä sukupuolesta

Jo pelkkä sukupuoli voi vaikuttaa siihen, kuinka helposti ihminen palelee. Emilia Laguksen mukaan kylmyys vaivaa usein naisia helpommin kuin miehiä.

”Maailma on luotu miehiä varten. Esimerkiksi sisätilojen lämpötilat on laskettu miesten aineenvaihdunnan mukaan. Tämän vuoksi iso osa naisista palelee sisätiloissa aina”, hän kertoo.

Paleluun vaikuttaa myös lihasmassan ja rasvan määrä kehossa sekä eri sukupuolien hormonaaliset erot. Kuukautiskierron eri vaiheet voivat aiheuttaa vilunväristyksiä, ja vaihdevuosiin kuuluvat niin kuumat kuin kylmätkin aallot.

2. Kovin hoikkaa paleltaa helpommin

Myös muut ihmisten yksilölliset erot vaikuttavat siihen, kuinka helposti kananliha hiipii iholle. Lihaksikasta urheilijaa kehon lihasmassa lämmittää. Kovin hoikkaa ihmistä paleltaa usein helpommin.

”Esimerkiksi anoreksiassa palelu on valitettavan yleistä”, Lagus sanoo.

3. Vuosin vieriessä kylmä voi hyytää yhä enemmän

Myös iällä on vaikutusta – vanhukset palelevat usein nuoria helpommin. Lisäksi ihmisten kylmänsietokyky vaihtelee. Toinen sietää talven kovimmatkin pakkaset mukisematta, kun taas toinen värisee kylmyydestä jo kesähelteiden mentyä.

”Jos joku on palellut koko ikänsä, se voi hyvin vain olla hänelle tyypillistä.”

4. Ehkä et ole vielä karaistunut?

Toki merkitystä on myös sillä, mihin lämpötilaan on tottunut. Sen huomaa esimerkiksi lomamatkoilla. Kun ilma on äkillisesti tavallista kylmempi tai kuumempi, elimistöllä kestää aikansa tottua uusiin olosuhteisiin.

”Uudessa tilassa lämpötilaan tottuu noin viikossa. Pukeutuminen on silloin tietysti hirveän tärkeää”, Lagus sanoo.

5. Elämäntavat voivat heikentää kykyä sietää kylmää

Sekä väsymys että stressi voivat aiheuttaa vilunväreitä. Tupakoijilla ääreisverenkierto on usein heikentynyt, mikä näkyy sormien ja varpaiden paleluna.

”Säännöllisellä urheilulla, ruokailulla, nukkumisella ja stressillä on kaikilla vaikutusta paleluun”, Lagus sanoo.

6. Joskus palelu saattaa olla merkki sairaudesta

Jotkin kilpirauhasongelmat voivat oireilla palelemisella. Myös esimerkiksi raudanpuute ja anemia voivat paleluttaa. Jos sormet muuttuvat kylmässä vitivalkoisiksi, syy saattaa olla Raynaud’n ilmiössä eli valkosormisuudessa.

Lisäksi jotkin lääkkeet voivat aiheuttaa vilunväreitä. Esimerkiksi beetasalpaajien syöjillä voi olla heikentynyt ääreisverenkierto.

Lue myös Seura.fi: Lihomista, palelua, väsymystä ja alavireisyyttä – arkiset oireet voivat kieliä kilpirauhasen vajaatoiminnasta

Milloin jatkuvasta palelusta on syytä huolestua?

Jos palelu on ohimenevää, siitä ei tarvitse huolestua. Se voi johtua esimerkiksi tavallisesta flunssasta tai muusta infektiotaudista. Monesti tilanne paranee jo kerrospukeutumisella ja lämpimillä sukilla.

Jos palelu häiritsee jatkuvasti arkielämää, lääkärikäynti on paikallaan.

”Jos on itse huolestunut, on hyvä syy ottaa yhteyttä lääkäriin. Vaikka syytä huoleen ei olisikaan, lääkärikäynnin jälkeen voi ainakin lopettaa turhan huolehtimisen. Jos jatkuvasti paleltaa eikä siihen löydy nopeaa selitystä, lääkäri mielellään tutkii tilannetta”, Lagus sanoo.

Erityisen suositeltavaa lääkärireissu on silloin, jos palelu on paikallista.

”Itse olisin huolissani äkillisistä muutoksista. Jos yksi raaja menee yhtäkkiä kylmäksi, syy voi olla verenkierrossa.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Paleltaako koko ajan? Lääkäri listaa syyt, mistä vilutus voi johtua

Seija

Päätä särkee ja paleltaa koko ajan

Airisalin2@gmail

Viluttaa koko ajan, väsyttää on vetämätön olo, kuumetta ei ole, kaikkien muiden oireiden ohella itse epäilisin kilpirauhasen vajaa toimintaa, miten saisin lääkärit ottamaan sen vakavasti tutkittavaksi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.