Terveys

Käsien vapina voi olla merkki sairaudesta – nämä oireet kannattaa ottaa vakavasti

Käsien vapina on useimmiten vaaratonta ja oire lisääntyy tavallisesti iän myötä. Tietyn vapinaoireen ilmaantuessa on kuitenkin syytä huolestua.

Käsien vapina on häiritsevä oire, joka voi aiheuttaa huolta. Yleensä syytä huoleen ei kuitenkaan ole. Keski-iässä ilmaantuva vapina on useimmiten vaaratonta. Monen kädet alkavat vapista, kun ikää kertyy mittariin enemmän.

Jos kädet alkavat vapista aina tietyssä tilanteessa, syy on yleensä vaaraton.  

”Esimerkiksi jännityksen tai ahdistuksen yhteydessä ilmaantuva vapina on melko yleinen ja monelle tuttu oire, joka menee ohitse, kun jännittävä tilanne laukeaa”, yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen Terveystalosta kertoo.

Joskus vapina on pikemminkin värinää. Kun on kylmä ja palelee, lihakset alkavat täristä, jotta elimistö lämpenisi. Samalla kädet voivat vapista.

”Lisäksi jotkin lääkkeet, kofeiinia sisältävät juomat, kuten kahvi ja energiajuomat, tupakointi ja esimerkiksi alkoholin vieroitusoireet saattavat saada kädet vapisemaan”, Halonen kertoo.

Lue myös: Puutuvatko kädet tai jalat? Puutumisen taustalla voi olla vakava sairaus

Katso, milloin käsien vapina on syy mennä lääkäriin

Toinen käsi alkaa vapista yhtäkkiä silloin, kun istuu sohvalla ihan rauhallisesti tv:tä katselemassa. Joskus vapina alkaa häiritä vasta nukkumaan mennessä.

”Jos käsien vapinaoire on toispuoleista, se häiritsee elämää tai tuntuu pahentuvan, on syytä varata aika lääkärin vastaanotolle”, Halonen kehottaa.

Joskus vapina voi olla merkki vakavasta sairaudesta.

”Kilpirauhasen liikatoiminta, Parkinsonin tauti ja MS-tauti aiheuttavat käsien vapinaa. Myös monet hermoston sairaudet ja toiminnanhäiriöt voivat aiheuttaa vapinaa.”

Tavallisin näistä on essentielli vapina, joka alkaa tavallisesti keski-iässä. Essentielli vapina tarkoittaa käsien, jalkojen, pään tai äänen vapinaa, joka ei johdu mistään muusta sairaudesta. Yleensä oireet pahenevat vähitellen. Essentielli vapina näkyy esimerkiksi silloin, kun kädet pitää ojentaa eteen tai käsiltä vaaditaan tarkkaa työtä.

Monet vapinaoireet liittyvät siihen, että pikkuaivojen toiminta on häiriintynyt. Esimerkiksi essentielli vapina on kuitenkin voimakkaasti perinnöllinen sairaus.

Hermoston rappeutuminen voi aiheuttaa vapinaa, joka näkyy yleensä silloin, kun käsiä liikutetaan. Aivojen sairaudet, kuten verenkiertohäiriöt ja kasvaimet, voivat aiheuttaa toispuoleista vapinaa.

”Kädet voivat vapista tällöin myös levossa, mutta tavallisesti vapina pahenee liikkeen aikana”, Halonen sanoo.

Lue myös: Käsiala pieneni ja ryhti muuttui etukenoksi, mutta Outi viis veisasi oudoista oireistaan vuosia – lopulta diagnoosiksi paljastui Parkinsonin tauti

Beetasalpaajasta voi olla apua 

Kun vapinan syy tiedetään, sitä voidaan hoitaa tehokkaasti. Hoito riippuu siitä, mikä käsiä vapisuttaa.

Jos vapina johtuu runsaasta kahvin juomisesta, kofeiinin välttäminen auttaa. Jos syynä on sairaus, oire voi helpottaa sairautta hoitamalla.

”Jos vapina johtuu matalasta verensokerista, tavallisesti oire korjaantuu verensokerin kohottua”, Halonen kertoo.

Vapinaoiretta voidaan lievittää myös lääkityksellä. Essentielliin käsien vapinaan auttaa beetasalpaaja, joka voi pitää vapinan kokonaan kurissa tai ainakin helpottaa oireilua. Vaikeissa tapauksissa apu voi löytyä epilepsialääkkeistä tai aivojen leikkaushoidosta.

Lue myös Seuran juttu: Mikä avuksi vapinaan? Vapinatyyppejä on erilaisia

Kommentoi

Kommentoi juttua: Käsien vapina voi olla merkki sairaudesta – nämä oireet kannattaa ottaa vakavasti

Sinun täytyy kommentoidaksesi.