”Kuulin jo lapsena päässäni mekkalaa” – skitsofreniaa sairastava Mervi kertoo, millaista on elää harhojen kanssa

Pään sisällä kuuluneet ilkeät puheet eristivät skitsofreniaa sairastavan Mervi Juuren vuosiksi sohvannurkkaan. Nykyään Mervi kuulee onneksi myös ystävällisiä ääniä.

Sinä et pysty mihinkään! Olet ruma! Inhottava! Äänet huusivat Mervi Juuren sisällä kauheita ­asioita. Hän käpertyi sohvalle makuulle, itki ja huusi mielessään: menkää pois!

Lue myös: Jannen asberger todettiin aikuisena, diagnoosi helpotti elämää

Äänet eivät totelleet. Ne nöyryyttivät ja piinasivat. Mervi oli psykoosissa.

Mervi, 48, sairastui skitsofreniaan 1990-luvun alussa. Sairaus vei omanarvontunnon, ja äänet eristivät hänet kotiinsa vuosikausiksi.

“Ne rökittivät minut.”

Kaikki muuttui, kun Mervi sai lopulta oikeanlaista hoitoa. Hän alkoi myös tietoisesti hakeutua ihmisten pariin: järjestöihin, vertaistukiryhmiin ja uskonnollisiin piireihin.

Hiljalleen Mervin pään sisälle alkoi ilmestyä ilkeiden ääniä rinnalle toisenlaisia ääniä: hyväntahtoisia. Eräs iloinen höpöttävä ääni saattoi esimerkiksi kannustaa: ”Hyvä Mervi! Yes, yes! Pystyt siihen.” Silloin Mervi tietää, ­että hän voi hyvin.

Mervi on kiltti skitsofreenikko. Hän ei ole koskaan ollut aggressiivinen ­eikä käytä alkoholia tai muita päihteitä. Hän myös muistaa syödä lääkkeensä.

Mervin lääkärin mukaan kaikki äänet ovat harhoja. Mervi itse uskoo kuulevansa myös todellisia ääniä. Ne tulevat Jumalalta.

Tavallinen ja hyvä lapsuus

Mervi oli toivottu lapsi. Ainokainen. Isä ja äiti kävivät töissä, hoitivat kotia ja katsoivat iltaisin televisiota. Sellaisena tavallisena arkena Mervi muistaa lapsuutensa 1970-luvulla.

Kolmannella luokalla hän innostui osallistumaan koulun kuoroon. Lapset lauloivat luokassa, ja opettaja kierteli huoneessa. Askeleet pysähtyivät Mervin kohdalle. Opettaja pyysi Merviä jäämään tunnin jälkeen juttelemaan. Selvisi, että hän halusi kuulla Mervin laulavan yksin.

”Opettaja kehui, ettei ollut koskaan kuullut niin kaunista laulua. Hänestä lauloin kuin enkeli.”

Kehuista rohkaistuneena Mervi esiintyi koulun juhlissa. Hän haaveili ammattilaulajan urasta ja opiskeli musiikkiopistossa.

Mervi halusi käydä myös seurakunnan pyhäkoulussa, ja vanhemmat suostuivat. He eivät olleet uskonnollisia, mutta eivät vakaumuksellisia ateistejakaan. Mervi muistaa isän joskus kiusoitelleen: mitä hihhulointia se Mervi nyt harrastaa?

Mutta Merville tuonpuoleisuus, ­hyvä ja paha sekä erilaiset henkiolennot ovat olleet aina todellisia.

Lue myös: Katariina Souri kiinnostui luonnonuskonnoista: ”Metsässä kytkeydyn noitien energiaan”

Skitsofrenian ennakko-oireet tulivat jo lapsuudessa

Iloiset leikit jäivät vähemmälle, kun Mervi ala-asteen lopulla huomasi olevansa usein loputtoman väsynyt.

”En jaksanut käydä koulua pitkiä päiviä.”

Opettajat suhtautuivat nuivasti, ja toiset lapset ihmettelivät, mutta eivät sentään suoraan kiusanneet.

Mervi havaitsi, että hänen mielessään, jossain taustalla, esiintyi heikkoa mekkalaa. Ei vielä selkeitä ääniä, mutta jotakin outoa ja häiritsevää.

”Kuulin hiljaista puheensorinaa tai lasin kilinää.”

Välillä Mervi voi fyysisesti pahoin. Kyse oli skitsofrenian ennakko-oireista, mutta kukaan aikuisista ei ymmärtänyt tilannetta. Nyt aikuisena Mervi kokee, että hän jäi lapsena useaksi vuodeksi yksin.

Koska sairaus ilmoitteli itsestään vain ajoittain, Mervi pystyi menestymään koulussa. Hän haki ja pääsi Kallion ilmaisutaidon lukioon. ­Ylioppilastodistuksen arvosanat olivat suhteellisen hyviä, ja äidinkielestä, uskonnollisesta aiheesta, Mervi kirjoitti laudaturin.

Mervi Juuri opiskeli kosmetologiksi.

Siinä missä huonosti voiva skitsofreenikko ei jaksa välittää ulkonäöstään, Mervi tykkää laittautua. Hän on opiskellut kosmetologiksi.

Mervi alkoi kuulla kammottavia ääniä ja näkyjä

Täysi-ikäisenä Mervi halusi juhlia. Hän laukkasi ystäviensä kanssa ulkona ja harrasti irtosuhteita.

“Saatoin käydä ravintolassa ja seuraavana päivänä pidin pyhäkoulua. Identiteettini oli aivan hukassa.”

Ennen pitkää yöjalassa juokseminen alkoi tuntua tyhjältä, mutta Mervi päätti lähteä ravintolaan vielä kerran, kun ystävät pyysivät.

Sinä iltana hän tutustui nuoreen mieheen. He lähtivät jatkoille, ja Mervi käpertyi miehen kainaloon. Suukkojakin vaihdettiin. Miehen katseessa ja läheisyydessä oli jotakin sellaista, että Mervin koko keho pamppaili.

“Rakastuin. Se oli ihmeellisen yllättävää ja äkillistä.”

Kun nuori mies juhlien jälkeen torjui Mervin, käytös tuntui Mervistä julmalta. Hän jäi yksin bussipysäkille ja voi pahoin.

Kotona Mervi käpertyi sänkyyn ja kuuli päänsä sisältä kamalaa mekastusta. Siellä risteili useiden ihmisten ääniä: ääniä ravintolasta, ääniä tutusta seurakunnasta ja ääniä lukiosta.

“Äänet huusivat ja riitelivät keskenään, enkä saanut hiljennettyä niitä.”

Mervi ei uskaltanut poistua kotoaan pitkään aikaan. Äänet eivät jättäneet rauhaan edes yöllä. Pahimmat liittyivät väkivaltaan. Mervi saattoi esimerkiksi kuulla, kuinka lasta pahoinpideltiin ja tämä huusi apua.

“Lapsi lonksutti kalteria ja itki, ettei häntä lyötäisi enempää. Se oli hir­veää. En pystynyt auttamaan sitä päässäni apua huutavaa lasta mitenkään.”

Mervi näki myös näkyjä. Hän saattoi olla esimerkiksi avaruudessa, missä oli kylmää ja pimeää. Sitten Mervi huomasi jättimäisiä ampiaiskennoja, jonne demonit kuljettivat ihmisiä kypsymään kuin toukkia.

”Pelkäsin koko ajan, milloin on minun vuoroni.”

Yhdessä näyssä Mervi matkasi Tuonelaan. Siellä hän kohtasi ruskeisiin munkin kaapuihin pukeutuneita hahmoja. Ne eivät olleet mitään armon lähettiläitä, vaan hahmojen päiden tilalla oli pääkallot. Samanlaisia hahmoja hän näki myöhemmin Hugo Simbergin maalauksissa.

Ystävien oli vaikea ymmärtää, ­mikä Merviä vaivasi. Kun Mervi kertoi heille kuulumisiaan, he lakkasivat pitämästä yhteyttä.

Kerran Mervi soitti heistä yhdelle. Puhelun taustalta kuului porukan ääniä. Sitten ystävä nauroi ja katkaisi puhelun.

Lopulta Mervi yritti itsemurhaa. Hänet ehdittiin viedä sairaalaan, ja seuraavat kuukaudet Mervi vietti psykiatrisella osastolla. Se tuntui hänestä säilöntäpaikalta.

Diagnoosin Mervi kuitenkin sai: skitsofrenia.

Lue myös: Mistä masennus johtuu ja miten se näkyy? Kysyimme terapeutilta joka itse toipui masennuksesta

Mervi Juuri kaupungilla ihmisten keskellä.

Vaikka äänet eivät ole täysin lakanneet, Mervi ei enää halua antaa niiden hallita elämäänsä. Hän eli pitkään pelottavassa ja yksinäisessä maailmassa, jossa koko ajan tuntui, että ihmiset ovat ilkeitä, puhuvat hänestä pahaa ja syyttävät juuri häntä. ”Mielenterveyspotilasta ei saisi halveksia vaan häntä pitäisi kuunnella ja olla empaattinen.”

Terapiasta ja lääkehoidosta apua skitsofreniaan

Kotona vanha tietosanakirja tiesi kertoa, että skitsofreniasta kuntoutuu helpommin, jos muuttaa asumaan itsenäisesti. Niinpä Mervi päätti lähteä vanhempiensa luota omaan kotiin. Hän eli muutaman vuoden yksin ja oli yksinäinen.

”Istuin lähinnä sohvalla ja poltin pakonomaisesti tupakkaa.”

Kerran hän kuuli mekaanisen äänen, joka sanoi: ”Tämä on kutsu Raamatun opettajaksi.”

Mervi vastasi mielessään, että kyllä minä mielelläni opettaisin, mutta etkö näe, kuinka huonossa kunnossa olen. Ääni kuitenkin erosi muista äänistä, ja Mervi päätti ottaa kehotuksen vakavasti. Hän ilmoittautui Raamattukoulun kurssille ja perusti raamattupiirin.

Uskonnollisista piireistä Mervi sai uusia hyviä ystäviä.

“Tunsin, että minut hyväksyttiin joukkoon.”

Myös Mervin sairauden hoito otti harppauksen. 1990-luvun lopussa eräs ystävällinen psykologi tunnusti Merville lääkärien tietämättömyyden.

”Hän sanoi, että Mervi, sinua on hoidettu huonosti.”

Mervi pääsi oikeanlaiseen ­terapiaan ja sai lääkehoidon, joka auttoi. Hän ryhtyi käymään mielenterveyskuntoutujia auttavissa yhdistyksissä.

Monta vuotta Mervi ohjasi Mieli maasta -vertaistukiryhmää masentuneille ja Moniäänisten vertaistukiryhmää ääniä kuuleville. Vertaistuki antoi rohkeutta, ja pian Mervi kykeni suorittamaan vuoden kestäneen valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen Helsingin Diakoniaopistolla.

”Opin silloin, että minustakin on johonkin.”

Ääniä kuuleva mielenterveyskuntoutuja Mervi Juuri kuvattuna Vanhassa kirkossa. 

Mervi vetää nykyisin Raamattu-piiriä ja kirjoittaa blogia. Hiljattain hän kirjoitti blogiinsa, mitä Raamattu sanoo rakkaudesta: “Jumalan rakastaminen on kytköksissä lähimmäistensä rakastamiseen, jopa vihollistensa rakastamiseen. Rakkauteen ei kuulu mikään vääryys, eikä pahuus.”

Haave äitiydestä kariutui

Pitkäaikainen psyykkinen rasitus on vaikuttanut Mervin kehoon, ja fysiikka alkoi pettää ensimmäisen kerran 1990-luvulla: Merviltä löytyi paksusuolen syövän esiaste, joka leikattiin.

Lääkäri suositteli syöpäriskin vuoksi myös kohdunpoistoa. Se satuttaa yhä. Mervi olisi halunnut odottaa ja katsoa, olisiko toimenpide turha, mutta hänet puhuttiin ympäri.

“Nyt en voi koskaan saada lapsia.”

Lohtua tilanteeseensa Mervi löysi Jesajan kirjasta: ”Vähäksi silmänrä­päykseksi minä hylkäsin sinut, mutta minä kokoan sinut jälleen suurella laupeudella.

”Uskon, että Jumala rakastaa minua paljon”, Mervi sanoo.

Hän on löytänyt hengellisen ­kotinsa karismaattisista liikkeistä ja käy nykyisin River-seurakunnassa. Siellä lauletaan iloisia ja nykyaikaisia ylistyslauluja.

Jumala kehottaa synnittömyyteen, ja Mervi haluaisi olla hyvä ja kunnollinen nainen. Se tarkoittaa lempeyttä ja lähimmäisenrakkautta, mutta myös ammattia, työtä ja perhettä.

Seurakunnan ja yhdistysten kautta saadut ystävät ovat hänelle perhe.

”Joudun rakentamaan tulevaisuutta niistä palasista, joita minulla on.”

Tukihenkilöitä on tarvittu, sillä Mervi on sairasti muutama vuosi sitten myös munasarjasyövän. Sytostaattihoidot onneksi tehosivat, eikä Mervi tullut niistä pahoinvointiseksi.

”Koin oloni rauhalliseksi ja hakeuduin ihmisten pariin. Olen jo oppinut, ettei pidä jäädä makaamaan sängyn pohjalle.”

Iloinen yllätys

Puhelin soi Mervin syntymäpäivänä. Elettiin elokuuta, ja Mervi oli rohkaistunut keväällä hakemaan kosmetologikouluun. Hän sai peruutuspaikan.

Nyt hän on valmistunut ja suunnittelee oman yrityksen toimintaa. Hän haluaa tarjota ihmisille iloa ja tehdä hoitoja myös niille, joille kotoa lähteminen on hankalaa.

Pitkään Mervi pelkäsi, että ihmiset ovat samalla lailla vihaisia kuin hänen kuulemansa äänet. Nyt hän on ymmärtänyt, että hänen on helppo tulla toimeen toisten kanssa.

Hän on kouluttautunut mielenterveysalan kokemusasiantuntijaksi ja vierailee kertomassa tarinaansa toisille kuntoutujille, mielenterveysalan ammattilaisille ja opiskelijoille.

“Minusta on tullut yhteyden luoja. Koen, että ihmiselle on hyvin tärkeää saada yhteys toisiin ihmisiin.”

Herran haltuun

Äänet ovat Mervin mielessä toisinaan yhä, mutta vain hennosti taustalla. Ne eivät hallitse elämää. Nykyisin oma persoona jopa hymyilyttää Merviä.

“Harmi kyllä hyvät äänet eivät ohjaa minua, että valitsepa vaikka tämä asia tai suuntaa tuonne. Kaipaisin kyllä Pyhän Hengen johdatusta.”

Uskonto on Merville jotakin omaa, itse valittua. Se johdattaa häntä kohti hyvää elämää, johon kuuluu ystävällisyyttä, lempeyttä ja taitoa olla kuunteleva ja empaattinen lähimmäinen toiselle – ja myös itselleen.

Mervi on kurssittanut itsensä evankelistaksi ja maallikkosaarnaajaksi, ja hän on ohjannut omaa raamattupii­riään jo 20 vuotta.

”Uskonto antaa minulle voimaa, rauhaa ja rakkautta. Jumalan rakkauteen ei kuulu mikään vääryys ­eikä pahuus.”

Vaikeina hetkinä Mervi käpertyy yhä sohvannurkkaan, mutta ei kauhuissaan, kuten ennen. Nykyään hän keskittyy hyvyyteen.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: ”Kuulin jo lapsena päässäni mekkalaa” – skitsofreniaa sairastava Mervi kertoo, millaista on elää harhojen kanssa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X