Lemmikit

Kyyt heräilevät talven jälkeen – 5 eläinlääkärin vinkkiä koiranomistajalle!

Talvihorroksesta heräilevät kyykäärmeet voivat olla lemmikillesi tappavan vaarallisia. Kysyimme eläinlääkäri Erica Lindelliltä millaisia oireita kyynpurema aiheuttaa ja miten pitää toimia, jos epäilee koiransa tai kissansa joutuneen kyyn puremaksi.

Ensimmäiset kyyt ovat heräilleet talvihorroksestaan jo ainakin eteläisessä Suomessa. Eläinlääkäri Erica Lindell Pieneläinklinikka Vetericasta oli varautunut jo pääsiäisen aikaan siihen, että hänen vastaanotolleen olisi tullut kyyn puremia koiria. Takatalven vuoksi ryntäystä ei vielä tullut, mutta lämpenevän sään vuoksi purematapaukset lisääntyvät pikkuhiljaa.

”Talvihorroksesta heräilevät kyyt ovat vielä hitaita ja kankeita ja ne puolustautuvat siksi herkästi puremalla. Yleensä vapun aikaan on selkeä piikki – silloin tapaukset lisääntyvät” Lindell summaa.

Kyynpuremat voivat olla eläimille hengenvaarallisia ja siksi niihin pitää suhtautua vakavasti. Erica Lindell vastasi kysymyksiimme, jotka jokaisen lemmikinomistajan olisi syytä ottaa huomioon.

1. Minkälaisia oireita koiralle tai kissalle tulee, jos kyy puree?

Yleensä puremakohta turpoaa voimakkaasti, mutta ei ihan aina. Poikkeuksetta puremakohta on kuitenkin aina hyvin kipeä.

Pistosjäljet ovat senttimetrin päässä toisistaan, mutta ne eivät aina ole näkyvissä nopeasti ilmenevän kudosturvotuksen vuoksi.

Usein eläin menee myös todella voimattomaksi ja apaattiseksi.

Oireet ja niiden voimakkuus riippuvat eläimen koosta, iästä, puremakohdasta ja myrkyn määrästä.

2. Miten pitää toimia, jos huomaa lemmikkinsä joutuneen kyyn puremaksi?

Jos mahdollista, ota koira tai kissa syliin heti ja yritä pitää se mahdollisimman liikkumattomana, jotta käärmeen myrkky ei pääse leviämään raajoissa.

Ryhdy heti soittamaan läpi eläinlääkäreitä ja selvitä, kuka ehtii ottamaan lemmikkisi vastaan mahdollisimman nopeasti.

3. Voiko eläimelle antaa itse jotain lääkettä ensiavuksi?

Ei. Kyypakkaukset ja kortisonit pitää jättää antamatta ja odottaa pääsyä eläinlääkärin vastaanotolle.

4. Vaatiiko kyynpurema aina käynnin eläinlääkärillä?

Kyllä, se vaatii aina eläinlääkärin hoitoa ja useamman tunnin ajan suonensisäistä nesteytystä. Käärmeen myrkky voi vaurioittaa eläimen munuaisia, sydänlihasta ja muita sisäelimiä.

Vastaanotolla eläin saa myös kipulääkettä ja mahdollisesti vasta-ainetta myrkkyyn.

Muutaman viikon kuluttua puremasta eläin kannattaa tuoda vastaanotolle verikokeisiin, joissa kontrolloidaan muun muassa munuaisarvot.

5. Onko olemassa mitään keinoa, millä lemmikkiään voisi varjella  joutumasta kyyn kouriin?

Ei oikeastaan. Luonnossa liikkuessa maan tömistely on yleensä hyvä tapa karkottaa kyyt kauemmas, mutta kevätaikaan ne liikkuvat niin hitaasti, että eivät ehkä ehdi alta pois.

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kyyt heräilevät talven jälkeen – 5 eläinlääkärin vinkkiä koiranomistajalle!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.