Käsiala pieneni ja ryhti muuttui etukenoksi, mutta Outi viis veisasi oudoista oireistaan vuosia – lopulta diagnoosiksi paljastui Parkinsonin tauti
Outi Aittola, 69, ei välittänyt Parkinsonin taudin oireistaan vuosiin. Diagnoosin jälkeen ensin tuli helpotus, sitten järkytys ja viimein sopeutuminen.
Outi Aittola kuvailee itseään tahtoihmiseksi. Vuosikausia jatkuneet Parkinsonin taudin oireet eivät häntä kiinnostaneet.
”Sain Parkinson-diagnoosin vuonna 2013, mutta olin oireillut 1990-luvun puolivälistä asti. Käsialani oli muuttunut yhä pienemmäksi, ja olin alkanut kumartua eteenpäin.
Olin kuin suomalainen mies, enkä mennyt lääkäriin ennen kuin tarpeeksi hätistettiin. Eräs tuttu oli sanonut miehelleni lenkillä, että puolisollasi on joku neurologinen sairaus, kun hän katsoo koko ajan alaspäin. Mitä se mistään mitään tietää, minä ajattelin.
Kerran tuntematon nuori kaveri käveli vastaan ja kysyi minulta: ”Minne olet menossa, kun olet niin etukenossa?” Nyt osaisin jo vastata, että Parkinson-kokoukseen.
Lääkkeen sivuvaikutuksena hallitsematonta rahankäyttöä – ”Olin kuullut ongelmasta, mutta kuitenkin niin kävi”
En ollut kuullutkaan Parkinsonin taudista, minua eivät sairaudet kiinnostaneet. Vuonna 2013 menin viimein lääkäriin ja sain Parkinson-diagnoosin.
Kerroin helpottuneena odotushuoneessa odottavalle miesystävälleni, että se on joku Parkinson. Lääkäri olisi selittänyt minulle kaiken, mutta lupasin googlettaa.
Kotona sitten googletin ja silloin kyllä pelästyin. Parkinson-liiton nettisivujen keskustelupalstalta sain ensikosketuksen tähän sairauteen.
Lue myös: Puutuvatko kädet tai jalat? Puutumisen taustalla voi olla vakava sairaus
Opin, että Parkinson-lääkkeen yksi mahdollinen haittavaikutus liittyy kyvyttömyyteen vastustaa impulssia tai houkutusta tehdä jotakin mahdollisesti vahingollista. Minulla se ilmeni hallitsemattomana rahankäyttönä. Olin kuullut ongelmasta, mutta kuitenkin niin kävi. Onneksi tämä vaikea asia on nyt hallinnassa.
Olin kuullut myös, että ihminen voi jäykistyä ihan yhtäkkiä. Siksi aloin pelätä kadun ylittämistä liikennevaloista. Kiersin liikennevalot kaukaa, ja lopulta miesystäväni kysyi minulta, kuinka kauan aion jatkaa tällaista. Silloin päätin reipastua ja lakkasin pelkäämästä.
Asuin kolmannessa kerroksessa ja yhtäkkiä minua pelotti lähteä portaita alaspäin. Katsoin kotioveani ja ajattelin, että kohta käy niin, että jään kokonaan kotiin. Ei käy! Päätin, että nyt mennään, ja se oli kyllä erittäin viisas päätös.
Tein päätöksen ihan itse, enkä koskaan muita kuuntelekaan. Olen tahtoihminen, ja siitä on kyllä usein apua.
Sitten aloin kaatuilla kotona. Vaikka kumarruin kohti tiskiallasta, etten kaatuisi, seuraavassa hetkessä makasin lattialla. Onneksi lääkkeen vaihto lopetti kaatuilut kokonaan.
Vertaistukea yhdistyksestä – ”Olen saanut monta uutta ystävää”
Olen tyytyväinen Parkinson-yhdistyksen kerhotoimintaan. On keilaamista, pallopeliä, tuolijoogaa ja tanssiakin. On myös vertaistukiryhmiä, joissa voi purkaa tuntojaan. Olen saanut kerhoista monta uutta ystävää. Aluksi heidän oireensa pelottivat, mutta en enää ajattele esimerkiksi sitä, joudunko pyörätuoliin.
Täytän tänä vuonna 70. Käyn vielä töissä. Aloitin työt vuonna 2016. Olen vammaisen avustaja sovittuina päivinä, lähinnä siivoan ja käyn kaupassa tai vien hänet johonkin tilaisuuteen. Työ on minulle hyötyliikuntaa.
Matkustin viime vuonna Kanadaan hoitamaan pientä mäyräkoiraa. Menin aamuyöllä lentokentälle, missä ei ollut yhtään virkailijaa, vain laitteita. Onneksi ystävällinen nainen tarjosi apuaan. Kävi hyvä tuuri, olimme yhdessä koko matkan, kävelin hänen perässään seuraavaan koneeseenkin. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
Paluumatkallakin viereeni sattui ystävällisiä ihmisiä. Ikä ja huono ryhti tekevät sen, että saan hyvää palvelua.
Inhoan yli kaiken kauppojen kassaa. Ei se ole kassasta eikä ihmisistä kiinni, mutta stressaa, kun en tiedä, miten sormet toimivat. Hienomotoriikkani on huonontunut. Kädet ovat huonommassa kunnossa kuin jalat.
Tautia ei voi hidastaa eikä parantaa, mutta lääkkeet helpottavat oireiden näkyvyyttä. Olen enemmän huolissani tunnepuolesta kuin fyysisistä vaivoista. Nyt olen oppinut käsittelemään tunteita, sitä voisin opetella lisääkin, että hyväksyisin heti uuden tilanteen.
Minä en anna periksi, vaikka aina ei jaksa. On huonompia ja parempia aikoja. Mutta aina kun astun ovesta ulos, piristyn.”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Käsiala pieneni ja ryhti muuttui etukenoksi, mutta Outi viis veisasi oudoista oireistaan vuosia – lopulta diagnoosiksi paljastui Parkinsonin tauti
Minullakin on parkinsson, olen 78 vuotta, tautini todettiin viime vuonna. Sain lääkityksen, siitä on ollut paljon apua. Käyn 3 kertaa viikossa kuntoilemassa ja aamuisin teen 1/2 tunnin jupan kuntopyöräilyineen. Kuitenkin olen jäykistynyt entisestäni. Oireet ovat samanlaisia kuin Outilla. Etukumara on jonkun verran vaivannut, en ole kuitenkaan nenälleni kaatunut.
Minulla on myös Parkinsonin tauti,sain diagmoosin 11 vuiotta sitten 41 vuotiaana. Koska sairaus on etenevä olen nykyään muiden avusta riippuvainen ja rollaattorin kanssa kulkeva rouva. On todellakin vaikeaa sanoa milloin sairaus etenee, facebookin Elämää Parkinsonin kanssa vertaistukiryhmässä on parkkispotilaita laidasta laitaan, on niitä joiden diagnoosista om 15 vuotta, mutta edelleen käyvät täissä ja on minuakin nuorempia joiden työkyky on mennyt lähes. saman tie, olemme huomanneet että meillä jokaisella on oma Parkinson, , oireet ovat hyvin yksilöllisiä, jonkun vaivana on kova vapina, joku, kuten minä, selviää ilman vapinoita, mutta jokin muu oire vaivaa, Yhteistä meille kaikille on se että olemme huomanneet miten pirulisesta sairaudesta onkyse. Kaikki kunnia artikkelin parkkisrouvalle, mutta kylläpä tuli taas turhan ruusuinen kuva sairastamisesta. Etenevä on kohdallani vaikeuttanut minun ja läheisteni elämää toden teolla. Viime talvi meni lähes kokonaan kodin vankina, kun liikkumaan pystyin vain rollaattorin kanssa ja rolle ei liiku lumessa. Apuja saa, kun hakee,mutta kun tarvitaan lääkärintodistuksia ja lääkäriin pääsy vie kuukausia, niin mielenterveys on koetuksella,niin sairaalla kuin omaisillakin ennen kuin tarvittavat avut on myönnettty. Mieheni joutuu huoöehtimaan KAIKESTA yksin, työnsä lisäksi, ruokaa pystyn laittamaan, mutta tarvitsen hänen apua siinnäkin. Uuteen elämäntilanteeseen oppiminen vie aikansa, nyt olemme jo tottuneet elämään ” vikojeni” kanssa, kunnes taas sairauteni etenee ja olemme taas uuden edessä. Mutta niillä korteilla pelataan mitä elämänpelissä on käteen saatu…
Mulla todettiin parkisson tauti 2013 olin normaalis lääkärin tarkastukses,lääkäri katteli hetken,ja sanoi jotta mitä poika sun käsi vispaa mä vastasin jotta se on vispannu jo monta vuotta!lääkäri rupes kirioottamahan lähetettä neurolookille,sitte tuli muut……,.päivän päästä kutsu vastahan otolle,neurolooki totes saman jotta parkisson! Kiriootti sitte lääkkeet!mä käyn 3kertaa viikos punttisalis meitä on 7-8 ukkelin porukka kesk ikä 66vtuokset ei häpee yhtää niin sanottujen (terveiden tuloks)oon 71v täläänen tapaus!
Äitini sai Parkinsonin tauti diagnoosin 71- vuotiaan. Äitini taudissa ei ole esiintynyt paljoakaan vapinaa. Hän on palvelutalossa ja sai viime syksynä Alzheimer-diagnoosin liitännäissairautena. Taudin perityvyys askarruttaa. Tosin itselläni on isäni puolelta perityt geneettiset piirteet vallitsevina. Meillä on äitini kanssa ollut merkittävästi erilainen tauti historia, mikä ei tietenkään poissulje Parkinsonin tautiin sairastumistani tai veljeni sairastumista Parkinsonin tautiin.