Lintukirpun purema aiheuttaa kutiseva paukamia – miten lintujen loisen aiheuttamat näpyt vältetään ja hoidetaan?

Lintukirpun purema on loppukevään, alkukesän ja syksyn riesa. Purema ei ole vaarallinen, mutta kutina voi tuntua ikävältä. Lääkäri kertoo, miten tunnistat, hoidat ja ennaltaehkäiset puremia.

Nousiko vaatteiden alle rivistö noin sentin kokoisia punaisia palluroita? Kyseessä voi olla lintukirpun purema.

Lintukirppu, toiselta nimeltään kanankirppu, on noin kahden millimetrin kokoinen, nimensä mukaisesti lintujen loinen.

”Lintukirpun ei ole tarkoitus häiritä ihmisiä, koska ihminen on käytännössä väärä isäntä sille. Se ehkä maistelee ihmistä ja huomaa, että kohde on väärä ja jättää ihmisen rauhaan”, työterveyshuollon erikoislääkäri Toni Vänni Terveystalosta sanoo.

Lintukirppuun voi törmätä keväällä ja alkukesällä, kun linnunpesissä ja -pöntöissä talvehtineet kirput aktivoituvat. Kirput ovat liikkeellä myös syksyllä, kun linnut aloittavat talvimuuttonsa ja kirput etsivät itselleen jälleen uutta isäntää.

Ihmisen iholle lintukirppu päätyy tavallisesti puutarhatöitä tehdessä, luonnossa liikkuessa ja linnunpönttöjä putsatessa sekä ulkona kuivuvan pyykin ja lemmikkien mukana. Myös talon rakenteissa olevista linnunpesistä saattaa kulkeutua lintukirppuja koteihin, jossa ne viihtyvät listojen alla ja seinien raoissa.

”Kaupungissa lintukirpun puremat ovat harvinaisempia, ellei pulu ole tehnyt pesää parvekkeelle”, Vänni sanoo.

Lintukirpun purema vai luteen purema?

Lintukirpun purema esiintyy tyypillisesti jaloissa, käsissä, vatsan ja selän alueilla, sillä kirppu viihtyy vaatteiden alla. Tavallisesti puremista aiheutuu vajaan sentin kokoisia, kutisevia, punaisia palluroita, jotka muodostavat noin kolmen–neljän kappaleen rykelmän.

Puremarykelmä muistuttaa luteen puremia. Lintukirpun purema on mahdollista erottaa luteen puremasta muiden tuntomerkkien perusteella: Kirppu hyppää, kun sitä koskettaa. Lude taas jättää petivaatteisiin mustia, pistemäisiä ulostetahroja.

”Luteet ovat kohtuullisen harvinaisia Suomessa. Yleensä niitä tulee ulkomaanmatkojen tuliaisena”, Toni Vänni sanoo.

lintukirppu

Lintukirpun purema vaatii harvoin lääkärinhoitoa.

Lintukirpun purema vai jonkin muun hyönteisen jättämä jälki?

Etenkin kesäaikaan erilaisia kutisevia paukamia aiheuttaa yksi jos toinenkin öttiäinen. Opi tunnistamaan myös mäkäräisen, paarman, punkin ja luteen purema sekä hyttysen pisto.

Lintukirpun puremaa ei tarvitse pelätä – käsikauppalääkkeet auttavat kutiseviin paukamiin

Lintukirput eivät levitä tauteja, eikä lintukirpun purema ole vaarallinen. Tyypillinen oire ovat kutisevat paukamat, jotka voivat kestää parikin viikkoa. Herkistyneellä voi esiintyä nokkosrokkoa allergisen reaktion seurauksena.

Lintukirpun purema vaatii harvoin lääkärihoitoa, sillä yleensä kutinan saa rauhoitettua apteekista ilman reseptiä saatavilla käsikauppalääkkeillä, kuten suun kautta otettavalla antihistamiinilla ja puremaan levitettävällä hydrokortisonivoiteella. Voidetta Toni Vänni neuvoo levittämään kaksi–kolme kertaa päivässä noin viikon ajan tai pakkauksen ohjeiden mukaan.

Jos puremat alkavat märkiä, hydrokortisonivoide ei auta.

”Kun ihminen raapii puremia, voi tulla sekundaarinen bakteeri-infektio. Siihen hoitona tepsivät Sibicortin kaltaiset antiseptiset voiteet.”

Lääkärin puoleen tulee kääntyä, jos itsehoito ei auta, paukamat lisääntyvät ja ihmiselle tulee huonovointisuutta.

Suojaudu, kun puhdistat linnunpöntöt

Lintukirpun puremalta voi yrittää suojautua puhdistamalla linnunpöntöt. Jos sen tekee kuumimman kirppusesongin aikaan eli loppukeväällä, kannattaa suosia pitkiä, tiukkoja vaatteita ja käsineitä. Sama varustus on hyvä muistaa myös puutarhatöissä.

Linnunpönttöjen puhdistamisen voi jättää myös loppusyksyn tai alkutalven pakkasille, jolloin kirput eivät ole enää aktiivisesti liikenteessä, neuvoo linnustonsuojeluun erikoistunut BirdLife Suomi.

Koska kirput tarttuvat tehokkaasti lemmikin turkkiin, lemmikin turkki olisi hyvä käydä säännöllisesti läpi, eikä lemmikkiä saisi päästää sänkyyn, Toni Vänni sanoo.

Kirppu kuolee kuivassa huoneilmassa ilman isäntälintua nopeasti, joten kirppujen hallitsematonta leviämistä kotioloissa ei tarvitse pelätä.

Lue myös Seuran juttu: Lintukirppu puree, mutta jääkö se kiinni ihoon?

Keskustelu

Kommentoi juttua: Lintukirpun purema aiheuttaa kutiseva paukamia – miten lintujen loisen aiheuttamat näpyt vältetään ja hoidetaan?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X