Terveys

Long covid vei Anna-Stina Nykäsen työkyvyn lähes vuodeksi: ”Kipeimmilläni elin jäätelöllä, jota tilasin Woltilla lähikaupasta kotiin”

Keväällä 2022 Anna-Stina Nykästä alkoi vaivata kuukausia kestänyt väsymys, joka ei kadonnut nukkumalla. Long covid -diagnoosi oli helpotus ja toi lopulta mukanaan myös hyvää.

Tukka laitettu, meikki kunnossa, olo suihkunraikas, päällä siistit vaatteet.

Anna-Stina Nykänen tiesi, että työterveyslääkäri kiinnittäisi huomiota siihen, vaikuttiko potilas huolehtivan itsestään. Itsensä puunaamiseen tiptop-kuntoon oli kuitenkin toinen, tärkeämpi syy: Anna-Stina oli menossa tapaamaan poikaansa Johannesta eikä halunnut, että tämä huolestuu äitinsä homssuisuudesta.

Elettiin viime kesän heinäkuuta. Anna-Stina oli varannut ajan lääkärille vanhojen vaivojen, selkäkipujen ja noidannuolen takia.

Lääkärin edessä Anna-Stina alkoi itkeä ja kertoi, että ei selkäkipu ole hänen pahin ongelmansa, vaan aivan järkyttävä väsymys.

”Vollasin, etten jaksa tehdä enkä antaa kenellekään yhtään mitään .”

Helsingin Sanomien pitkäaikainen ja lukijoiden rakastama toimittaja oli aina vaatinut itseltään paljon. Työ eli juttujen teon vaatima ajattelu ja tekstin hiominen olivat hänelle onnen lähde. Työssä onnistuminen tarkoitti merkityksellistä elämää.

Anna-Stinalle oli tavallista, että hän viimeisteli tärkeitä juttujaan toimituksessa koko määräaikaa edeltävän yön. Vasta viime vuosina hän oli antanut itselleen luvan lähteä kotiin viimeisellä bussilla kahden aikaan aamuyöstä.

Nyt taito kirjoittaa oli kadonnut, ja arjesta oli tullut outoa.

Olenko surrut tarpeeksi?

Helmikuuhun 2022 asti Anna-Stina oli säästynyt koronalta, mutta silloin tauti osui hänen kohdalleen.

Pelätty virus meni kuitenkin ohi yllättävän helposti ilman pahoja flunssaoireita, kuumetta tai yskää. Mutta rintaa puristi, hengitys sakkasi ja väsymys kaatoi hänet sänkyyn.

Parin viikon sairausloman jälkeen Anna-Stina palasi töihin, mutta vain muutamaksi viikoksi ennen ennalta sovitun virkavapaansa alkua. Sen aikana hänen oli määrä kirjoittaa kirja suomalaisesta kateudesta.

Läksiäisissään hän oli niin väsynyt, että pelkäsi kaatuvansa baaripöydän päälle, ilman että alkoholilla olisi ollut osuutta asiaan.

”Olin porukan hiljaisin, mikä ei ole ollenkaan tapaistani. Jälkeenpäin muutkin sanoivat huomanneensa, etten ollut oma itseni. Kukaan ei vain tajunnut, mistä se johtui.”

Kirjan kirjoittaminen ei sujunut kuten kahta edellistä teosta tehdessä. Anna-Stina soimasi itseään saamattomuudesta ja liikojen kuvittelemisesta. Hän arveli väsymyksensä liittyvän myös edellisvuosien traumaattisiin kokemuksiin.

Vuonna 2019 kuolivat peräkkäisinä päivinä Anna-Stinan isä ja ALS-tautia sairastanut sisko.

Saman vuoden elokuussa Anna-Stina oli palaamassa perhelomalta Aasiasta, kun hänen miehensä, toimittaja Heikki Haapavaara sai sairaus­koh­tauksen lentokoneessa ja kuoli Anna-Stinan ja Johannes-pojan silmien edessä.

Hautajaisten jälkeen Anna-Stina joutui luopumaan perheen Porvoon-kodista ja muutti asumaan yksin Helsingin Töölöön. Pesäkin tyhjeni, kun poika lähti armeijaan ja muutti sen jälkeen omilleen.

Anna-Stina ajatteli, että ehkä hän ei ollut surrut tarpeeksi, ja nyt elämä pakotti pysähtymään. Ehkä hän oli uppoutunut liikaa töihin. Lepäämällä väsymys menisi ohi, hän arveli.

Anna-Stina Nykänen kävelee portaita ylöspäin.
Anna-Stina Nykänen ajatteli aluksi, että väsymys johtui menneitten vuosien rankoista menetyksistä.  © Paula Kukkonen

Long covid sai arkiset askareet tuntumaan ylivoimaisilta

Kevään edetessä Anna-Stinan olo ­paheni pahenemistaan.

”Jo herätessä olin niin älyttömän väsynyt, etten jaksanut nousta, vaan makasin sängyssä puoleenpäivään asti. Sitten nousin ja menin istumaan nojatuoliin. Yhtäkkiä kello oli kuusi illalla. En tajunnut, mihin päivä oli mennyt.”

Arkiset askareet tuntuivat ylivoimaisilta. Imurointia saattoi miettiä, mutta sitä ei saanut aikaiseksi. Astianpesukoneen tyhjennys saattoi päättyä parin lautasen jälkeen, koska liikkuminen laukaisi niin valtavan uupumuksen, että oli pakko mennä istumaan. Pyykit saattoivat unohtua koneeseen kolmeksi päiväksi, ja sitten Anna-Stina pesi ne uudelleen.

Ahdistavinta oli silloin, kun Anna-Stina tajusi, että kohta tulee nälkä. Ruoan miettiminen, edes sen keksiminen, mitä tekisi mieli syödä, tuntui mahdottomalta, saati sitten sen saaminen kotiin.

”Kun olin kipeimmilläni, elin jäätelöllä, jota tilasin Woltilla lähikaupasta kotiin. Söin sitä suoraan purkista niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Se oli viileää, helposti nieltävää ja siitä sai paljon energiaa.”

Anna-Stina Nykänen istuu kahvilassa väsyneenä.
”Long covidissa ei pysty tsemppaamaan. Kun aivot kuormittuvat liikaa, ne jumiutuvat”, Anna-Stina kertoo. © Paula Kukkonen

Long covid vei muistot viime kesästä

Koronaepidemian myötä Anna-Stinalle tärkeä työyhteisö oli kadonnut. Virkavapaa eristi hänet niin omiin oloihinsa, ettei hän tajunnut huolestua toimintakuntonsa rapautumisesta. Hän ei myöskään ymmärtänyt hakea apua – kuka nyt hakee apua siihen, että vähän väsyttää?

Työ ei edistynyt, sillä hän oli kadottanut kyvyn saada asioita paperille loogiseen järjestykseen.

”Aivoni olivat kuin tietokone, jonka ruudulla pyörii vihreä ympyrä sen merkkinä, että koneen kuormitus on liian suuri. Samalla tavalla aivonikaan eivät edes lähteneet hakemaan tietoa, vaan pyörivät tyhjää.”

Anna-Stina uskoo, että työyhtei­sössä olisi selvinnyt nopeammin, ­ettei hän selviydy normaaleista tehtävistään määräajassa. Kotona tavoitteet olivat hänen itsensä asettamia, ja kun ne jäivät saavuttamatta, hän syytti siitä itsekurin puutetta.

”Itsesyytöksetkään eivät vaivanneet koko aikaa, koska leijuin päivät aivosumussa, kuin syväjäädytettynä ulkoavaruudessa. Välillä hätkähdin tietoiseksi ulkomaailmasta , kun piti hakea jotain, mutta unohdin jo matkalla, mitä olin tekemässä.”

Viime kesästä Anna-Stina ei muista juuri mitään. Veli raahasi häntä silloin tällöin uimaan. Se teki hyvää: ­uidessa olo ei pahentunut.

Pojan tullessa käymään Anna-Stina reipastui, siivosi ja pystyi jonkin aikaa tsemppaamaan.

Loppukesästä ihmiset alkoivat palata kaupunkiin ja Anna-Stina sai kutsuja tapaamisiin ja puutarhajuhliin. Niissä seurusteltuaan hän tunsi taas katoavansa päänsä sisällä ulko­avaruuteen.

Joskus hän ei osannut lähteä ajoissa kotiin, ja intensiiviset kohtaamiset aiheuttivat aina armottoman päänsäryn. Niiden jälkeen hänen piti levätä ainakin pari päivää.

Vieläkään Anna-Stinan hälytyskellot eivät soineet. Vasta selkäkivut pakottivat hänet lopulta lääkäriin.

Lue myös: Soimaatko usein itseäsi? Itsemyötätunto opettaa olemaan itselleen yhtä kiltti kuin ystävälleen

Lääkäri arvasi heti, että oireiden taustalla voi olla long covid

Työterveyslääkäri arvasi heti, mistä väsymyksen taustalla voisi olla kyse. Hän alkoi puhua koronavirusinfektion jälkitaudista long covidista.

Long covidin yleisimpiä oireita ovat uupumus, hengenahdistus ja kognitiivisten toimintojen häiriöt. Niiden uskotaan liittyvän tahdosta riippumattomaan hermostoon, jonka ”stressipuoli” eli sympaattinen hermosto on long covidissa jumittunut pysyvästi hälytystilaan.

Rauhoittava ja lepoa tuottava parasympaattinen hermosto sen sijaan taantuu. Siksi long covid -potilas on herätessäkin kuolemanväsynyt, sillä aivot eivät saa lepoa koskaan.

Aluksi Anna-Stina ei tajunnut, mistä lääkäri puhui. Vasta kun tämä mainitsi Jari Litmasen sairastaneen long covidia yli puolitoista vuotta, lamppu syttyi.

”Litmanen läpäisi ’avaruudessakin’ tajuntani. Kun myöhemmin luin hänestä tehtyjä juttuja, ymmärsin, että meillä oli täysin samoja oireita. Vaikka Litmasella on urheilutaustansa ansiosta hyvä palautumiskyky, hänkään ei saanut arjen rutiineja hoidettua.”

Anna-Stina nykänen kävelee puistossa.
Anna-Stinalle on sanottu, että hän paranee joko täysin tai ainakin melkein ennalleen. ”Suhtaudun tulevaisuuteen toiveikkaasti. On paljon asioita, joita aion tehdä.” © Paula Kukkonen

Ensin piti selvittää: long covid vai masennus?

Long covidia ei pystytä toteamaan testeillä, vaan sulkemalla pois muut mahdolliset sairaudet, kuten uniapnea tai masennus.

Kuorsaatko sinä, lääkäri kysyi ja sai Anna-Stinan purskahtamaan hillittömään itkuun.

”Mistä minä sen tietäisin, kun olen aina yksin”, hän vastasi.

”Olin tottunut ajattelemaan, ­että lohduttomuuden tunteeni liittyy psyykkisiin tekijöihin, yksinäisyyteen ja surullisuuteen. Totuus on kuitenkin, että mikään rakkaus ei olisi tätä tautia parantanut.”

Aiemmin masennuksen kokeneena Anna-Stina tiesi, ettei nyt ollut kysymys siitä.

”En ollut toivoton enkä kokenut olevani ihmisenä muita huonompi. Kolmas tärkeä ero masennukseen oli se, että pystyin yhä nauttimaan samoista asioista kuin ennenkin, esimerkiksi musiikista ja taiteista.”

Töihinpaluu siirtyi kuukausilla. Lääkäri passitti Anna-Stinan erilaisiin tutkimuksiin, jotka muiden sairauksien poissulkemisella vahvistivat long covid -epäilyt oikeiksi. Myöhemmin hän pääsi myös Suomen ainoan, Helsingissä toimivan long covid -polin asiakkaaksi.

”Diagnoosin saaminen on long covidissa tärkeää, koska silloin, tietää miten itseään voi hoitaa.”

Lue myös: Voiko jatkuva stressi pilata aivot? Lääkäri listaa pitkäkestoisen stressin haitat elimistölle

Fysioterapeutin ohjeet turhauttivat

Long covid -potilaita kehotetaan tekemään asioita, jotka aktivoivat parasympaattista hermostoa ja toisaalta edistävät sympaattisen puolen hallintaa. Toipumista edistävät leppoisa elämänasenne, rauhallinen liikunta ja töiden tauottaminen.

Viruksen lisäksi hermostoon vaikuttaa tapa, jolla ihminen tekee töitä, suhtautuu asioihin tai urheilee.

Anna-Stinalle ohjeet ovat merkinneet kokonaista ihmiskuvan ja elämäntavan muutosta.

”Oma tapani olla olemassa on aina ollut se, että elän täysillä ja teen asiat ja työni niin, että ylitän omat rajani koko ajan.”

Long covid -polin fysioterapeutti laittoi Anna-Stinan tekemään harjoituksia: kävelemään 7 minuuttia niin, ettei pulssi saanut juuri nousta.

Luontaisesti Anna-Stina kävelisi testitilanteessa niin nopeasti kuin pystyy. Nyt fysioterapeutti toppuutteli koko ajan ja kyseli, miltä tuntuu.

”Tuntui ihan mummolta, tyhmältä, turhalta ja ärsyttävältä.”

Mutta kävelyn jälkeen Anna-Stinan olo oli kuin hänen aivojaan olisi tuuletettu.

”Kun sen kokee kehollisesti, ei voi väittää vastaan. Se osoitti minulle, ­että sellainenkin rauhallinen maailma on olemassa.”

Anna-Stina hymyilee nahkatakki päällään. 
Anna-Stina on long covidin ansiosta joutunut opettekemaan tapoja, joilla hän saa jatkuvan ajatusten ­virran hiljenemään päässään. ”Se on vaikeaa, jos kaikki asiat inspiroivat ja saavat aivot surraamaan.” © Paula Kukkonen

Anna-Stina Nykänen menee pikkuhiljaa eteenpäin

Lokakuussa Anna-Stina uskaltautui teatteriin. Hyvinhän tämä menee, hän mietti, kunnes väliajalla iski tunne hapen loppumisesta. Yhtäkkiä hän ei enää uskonut, että hengitys toimisi automaattisesti. Tuli hätä. Uskaltaako puhaltaa ulos, jos ei jaksakaan enää hengittää sisään?

Tieto long covidista auttoi kuitenkin välttämään paniikin. Anna-Stina sulki silmänsä ja korvansa ja keskittyi vain hengittämään rauhallisesti. Pian kohtaus meni ohi, ja nykyisin teatterissa käynti sujuu joireitta.

Joulukuun alussa Anna-Stina palasi töihin kahdeksi päiväksi viikossa. Neuvottelussa esimiehen ja työterveyslääkärin kanssa sovittiin, että hänen juttujensa valmistumiselle ei toistaiseksi laiteta määräaikaa.

”Oli suuri oivallus tajuta, että juttuja syntyy, vaikken paahda niitä turkkalaisittain silmät päästä pullistuen.”

Töissä edettiin pikkuhiljaa, seuraavaksi kolmeen päivään viikossa. Huhtikuun alussa, yli vuosi koronaan sairastumisen jälkeen Anna-Stina alkoi tehdä täyttä työviikkoa.

”Olen oppinut taas nauttimaan kirjoittamisesta, mutta kaikkia entisiä hommiani en vielä pysty tekemään. Pelkkä ajatuskin rankkaa ­vuorovaikutusta ja ajatustyötä vaativista jutuista alkaa ahdistaa henkeä.”

Välillä tulee takapakkeja, kun aivojen kuormitus kasvaa nopeammin kuin Anna-Stina toipuu. Silloin turhauttaa. Eikö tämä mene ikinä ohi?

”Mutta tiedän, että olen menossa parempaan suuntaan. Long covid ei ole pysyvä tila, vaan siitä paranee.”

Lue myös Anna.fi: Pitkittyneet koronaoireet vaivaavat myös monia lievän taudin sairastaneita – tällaisia oireita ”long covidiin” liittyy

Lääkäri ehdotti long covid -oireisiin suutelua

Väsymyksestä huolimatta Anna-Stina haluaa tehdä asioita, jotka tuottavat hänelle iloa.

”Neljän seinän sisälle jääminen ei edistä toipumistani. Long covid -väsymys ei nukkumalla lopu. ”

Nyt Anna-Stina opettelee nauttimaan muustakin kuin äärirajoilla olemisesta. Siitä on hyötyä hänelle koko loppuelämäksi. Välillä hän on tässä jo onnistunutkin.

”Ajattelen silloin, että tällaistako ihmisillä on, kun he ovat vapaalla. ­Että ei ole mitään hätää tai stressiä eikä koko ajan tunnetta siitä, että ­joku homma on kesken.”

Lääkäriltä hän sai ihanan listan tavoista rauhoittaa itseään. Anna-Stinan suosikki listalla on suuteleminen, jonka rauhoittava vaikutus perustuu huulten moniin parasympaattisen hermoston pisteisiin.

”Olin ihan että mistä apteekista sitä saa? Tiedän, että siitä minulla on pula ja sitä minä haluan.”

Ennen kuin suutelukaveri löytyy, Anna-Stina tekee mielikuvaharjoituksia. Haaveillessakin mieli lepää.

Artikkeli on ilmestynyt Kotilieden numerossa 12/2023.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Long covid vei Anna-Stina Nykäsen työkyvyn lähes vuodeksi: ”Kipeimmilläni elin jäätelöllä, jota tilasin Woltilla lähikaupasta kotiin”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.