Terveys

Marjan, 59, kohdunkaulan syöpä löydettiin vasta, kun se oli jo levinnyt, vaikka hän on aina osallistunut papaseulontoihin

Tieto kohdunkaulan syövästä oli Marja Laitiselle, 59, järkytys. Kuolemaa hän on kuitenkin lakannut pelkäämästä. Marja menehtyi huhtikuussa 2021 kaksi kuukautta jutun julkaisemisen jälkeen.

Suomessa todetaan vuosittain noin 160 kohdunkaulan syöpää. Määrä on 1960-luvulta vähentynyt viidennekseen kansallisen seulontaohjelman ansiosta. Kohdunkaulan syövän syntyyn liittyy lähes aina papillooma- eli HPV-viruksen aiheuttama pitkittynyt infektio. Sen kehittyminen syöväksi vie useita vuosia.

Suurin osa syövän esiasteista löytyy kohdunkaulalta otettavan solunäytteen avulla ja voidaan hoitaa ennen kuin syöpä pääsee kehittymään. Marja Laitisen, 59, kohdalla kävi toisin.

Kun Marjalla todettiin kohdunkaulan syöpä vajaat kolme vuotta sitten, syöpä oli ehtinyt levitä jo ympäröiviin kudoksiin.

Oudot vuodot saivat hakeutumaan lääkäriin

”Minulla oli pitkään olo, ettei kaikki ollut aivan kunnossa. Olin jatkuvasti väsynyt ja hieman kuumeinen. Missään ei kuitenkaan tuntunut kipua. Niinpä laitoin huonon olon stressin ja iän piikkiin.

Vasta kun aloin saada kummallisia vuotoja, varasin ajan gynekologille. Hän otti näytteitä ja lähetti ne tutkittaviksi, mutta ei sanonut mitään. Pian sen jälkeen menin työterveyslääkärille. Myös hän teki gynekologisen tutkimuksen ja sanoi heti, että jotain oli pahasti vialla. Hän lähetti minut gynekologiseen päivystykseen.

Vajaat kolme vuotta sitten vappuaattona sain virallisen diagnoosin. Minulla oli kohdunkaulan syöpä, joka oli niin pahassa paikassa, ettei sitä voinut leikata. Se oli myös ehtinyt levitä ympärillä oleviin kudoksiin.

Diagnoosi iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin aina osallistunut papakoeseulontoihin, eikä niissä ollut koskaan löydetty mitään huolestuttavaa.

Lääkärini selitti, että joskus syöpämuutokset voivat kasvaa limakalvojen sisällä, ja ne pystytään huomaamaan vasta sitten, kun ne rikkovat limakalvot. Kukaan ei kuitenkaan osannut kertoa tarkalleen, miten syöpämuutokset olivat niin pitkään jääneet huomaamatta.

Minulla oli epätodellinen olo. Jo heti sairaalasta soitin kummallekin pojalleni ja kerroin uutiset suoraan ja kaunistelematta.

Mieheni Pasin kanssa olimme aivan shokissa. Välillä olimme hiljaa ja välillä itkimme yhdessä. Minä istuin takapihalla ja itkin, Pasi teki puutöitä ja itki.

Surin myös sitä, etten todennäköisesti ­ehdi nähdä omia lapsenlapsiani. Samalla kysyin itseltäni, että tässäkö tämä kaikki nyt jo oli. Kävin läpi tavaroitani ja mietin, kenelle haluan mitäkin jättää.

Lue myös: Parantaako kohdunpoisto elämänlaatua? Näin asiantuntija vastaa

Kohtaamiset sairaalassa pysäyttivät

Hoitojen alkaminen oli helpotus. Olin jo niin kipeä, että oli ihanaa päästä kotoa välillä sairaalaan. Siellä tuli turvallinen olo, että olen hyvissä käsissä.

Hoitoputkessa oli helppo mennä. Minulle kerrottiin tarkkaan, missä ja mihin aikaan eri paikoissa piti olla. Kuuden viikon ajan sain joka arkipäivä kemoterapiaa ja kerran viikossa sytostaattihoitoa. Arvoni muuttuivat kuitenkin niin huonoiksi, että minut otettiin kokonaan sairaalaan.

Sairaalassa sain huonekaverikseni samanikäisen rouvan, jolla oli jo loppuvaiheeseen edennyt haimasyöpä. Sitä ennen hänellä oli todettu myös monia muita syöpiä.

Olimme huoneessa kahdestaan ja juttelimme kaikenlaisista asioista. Puhuimme lapsista, ja jaoin pelkoni, etten ehdi nähdä omia lapsenlapsiani. Emme itkeneet, me vain puhuimme.

Kohtaamisemme oli pysäyttävä. Mieleeni jäi, miten ­syvä rauha huonetoverissani oli. Hän oli jo hyväksynyt kohtalonsa. Se sai minutkin ajattelemaan, että otan vastaan sen, mitä elämä eteeni tuo.

Hoidot saivat minut 2,5 vuodessa niin huonoon kuntoon, etteivät jalkani enää kantaneet kunnolla. En saanut myöskään nukuttua, ja joka paikkaa särki. Siksi olen viime kesäkuusta lähtien ollut hoitotauolla.

Olen kotona ja käyn neljästä viiteen kertaan viikossa kävelemässä ulkona. Voimat ovat jonkin verran palautuneet, mutta tarvitsen edelleen paljon lepoa.

Lue lisää: Mitä gynekologiselle laskeumalle eli kohdunlaskeumalle voi tehdä? Lue asiantuntijan neuvot

Arjen pienet ilot merkitsevät eniten

Kuolemaa olen lakannut pelkäämästä. Mieleni on jo ehtinyt tottua ajatukseen. Toisaalta minussa on herännyt myös toivo. Olen sinnitellyt hyvin tähän asti ja hoitojen ansiosta olen jo saanut lisäaikaa. On hyvin mahdollista, että elämää on jäljellä vielä paljon enemmän kuin aluksi kuvittelin.

Vaikka kohdunkaulan syöpä on gynekologinen syöpä, en koe, että se olisi muuttanut naiseuttani. Koen itseni samanlaiseksi naiseksi kuin aikaisemminkin.

Arjen pienet ilot ovat tulleet entistä tärkeämmiksi. Nautin läheisten seurasta sekä hyvästä ruoasta, musiikista ja televisio-ohjelmista. Onni voi olla vaikka sitä, että miehen tyttärenpoika Niko tulee käymään. Olen antanut hänelle lempinimen Sörsselssön, koska hänelle aina tapahtuu kaikenlaista. Se saa minut hyvälle tuulelle. ”

Lue myös Anna.fi: Saitko postia gynekologilta? Näin tulkitset papakokeen ja HPV-testin tuloksia oikein

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 2/2021.

Juttua on muutettu 18.10.2021: Alkuun on lisätty tieto Marjan kuolemasta.