Terveys

Näin veriryhmä voi vaikuttaa terveyteen – yksi veriryhmä sairastuu muita helpommin norovirukseen

Veriryhmällä on laajempi vaikutus terveyteen kuin aiemmin on tiedetty. Se saattaa kertoa suuremmasta alttiudesta sairastua tiettyihin sairauksiin, kuten esimerkiksi norovirukseen, syöpään tai muistisairauksiin.

Veriryhmän vaikutus terveyteen on ollut jo pitkään tutkimusaiheena. Japanissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että tietyillä veriryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, muistisairauksiin, syöpään sekä eri viruksiin ja infektioihin, kuten norovirukseen. Veriryhmät voivat myös suojata tietyiltä sairauksilta tai infektioilta.

Lue myös: SOS- ja ICE-tiedot puhelimessa voivat pelastaa henkesi – näin talletat ne

Yleislääkäri Toni Vännin mukaan tietyillä veriryhmillä on suurempi alttius sairastua tiettyihin sairauksiin.

”Tämä johtuu siitä, että punasolujen pintaproteiinit ja antigeenit veren plasmassa vaikuttavat eri tavalla bakteereihin ja virusinfektioihin, kuten norovirukseen, malariaan sekä sydämeen ja verisuonistoon liittyviin tekijöihin. Lisäksi niillä on vaikutusta veren hyytymistekijöihin, jonka vuoksi tietyt veriryhmät ovat muita alttiimpia sydän- ja verisuonisairauksille”, Terveystalossa työskentelevä Vänni sanoo.

Veriryhmät ovat veren punasolujen ominaisuuksiin ja plasman vasta-aineisiin perustuvia verityyppien ryhmittelyjä. Erilaisia veriryhmätekijöitä on kaikkiaan yli 300. ABO-järjestelmä on tunnetuin tapa veriryhmän määrittelyyn. Sen mukaan perusveriryhmiä on yhteensä kahdeksan: A+, A-, B+, B-, AB+, AB-, O+ ja O-. Suomalaisten yleisimmät veriryhmät ovat A+ ja O+. Suomessa harvinaisin veriryhmä on AB-.

Lue myös: Ferritiini eli rauta-arvo: Mitä alhainen ferritiinarvo tarkoittaa, ja miten se hoidetaan?

veriryhmän vaikutus terveyteen

Veriryhmän vaikutus terveyteen: O-veriryhmä voi sairastua muita helpommin norovirukseen

O-veriryhmä saattaa altistaa erilaisille infektioille, kuten norovirukselle, sekä mahahaavalle, verenvuodoille ja helikobakteerille. O-veriryhmä on muita veriryhmiä paremmin suojassa malarialta ja haimasyövältä sekä sydän- ja verisuonisairauksilta.

A-, B- ja AB-veriryhmillä veri on paksumpaa ja helpommin hyytyvää, siksi veriryhmään kuuluvilla on hieman suurentunut riski sairastua valtimo- ja laskimotukoksiin ja korkeampi riski saada sydänkohtaus. Lisäksi näihin veriryhmiin kuuluvat miehet saattavat kokea erektio-ongelmia O-ryhmää todennäköisemmin.

A-ryhmään kuuluvilla on muita suurempi riski sairastua vatsasyöpään, ja he kärsivät muita useammin korkeasta kolesterolista. B-veriryhmä puolestaan saattaa suojata kaikilta syöviltä A-veriryhmää paremmin. Myös B-ryhmän vastustuskyky hengitystieinfektioille on mahdollisesti parempi.

AB-veriryhmällä puolestaan on merkittävästi korkeampi riski sairastua muistisairauksiin.

”Verisuoniperäinen dementia liittyy veren hyytymistekijöihin. Herkemmin hyytyvällä AB-veriryhmällä se saattaa aiheuttaa pieniä tukoksia aivoverisuonistossa, mikroinfarkteja, joista kehittyy vähitellen vaskulaarinen dementia”, Vänni kertoo.

Riskit ovat vähäisiä, mutta oma veriryhmä kannattaa silti selvittää

Veriryhmiin liittyvät sairausriskit kuulostavat suurilta, mutta yksilötasolla veriryhmän vaikutus terveyteen on kuitenkin melko vähäinen.

”Veriryhmä voi vaikuttaa mahdolliseen altistumiseen tietyille sairauksille, mutta tilastollisesti riskit ovat hyvin pieniä. Malarian ja noroviruksen kohdalla riski sairastua on hieman suurempi. Muut tekijät vaikuttavat merkittävästi enemmän sairauksien syntyyn ja kehittymiseen kuin veriryhmät, esimerkiksi perimä eli geenit, elintavat, ikä ja elinpaikka.”

Vaikka riskit olisivat vähäiset, oman veriryhmän selvittäminen kannattaa.

”Omia elintapojaan voi muuttaa, jos saa tietää kuuluvansa riskiryhmään”, Vänni kehottaa.

Veriryhmän selvittäminen onnistuu helposti verikokeella. Oman veriryhmänsä saa selville myös verenluovutuksen yhteydessä.

Veriryhmämääritys ei perustu toistaiseksi mihinkään hoitosuosituksiin. Esimerkiksi kansallisia hoitosuosituksia tuottava Käypä hoito -suositus ei millään tavoin huomioi veriryhmiä terveysohjeistuksissaan. Myöskään syöpien seulonnassa ei oteta veriryhmiä huomioon.

”Perusterveydenhuollossa veriryhmää ei tällä hetkellä huomioida kuin erityistapauksissa, kuten raskauden aikana, ennen leikkauksia tai jos potilas tarvitsee onnettomuuden tai muusta syystä aiheutuneen voimakkaan verenvuodon vuoksi lisää punasoluja. Veriryhmä pitää olla aina tiedossa silloin, jos joutuu verensiirtoon. Mikäli veriryhmäsi sattuu olemaan O-, sinulle ei voida antaa A, AB tai B-verta. O-verta voidaan kuitenkin antaa pääsääntöisesti kaikille”, kertoo Vänni.

Lue myös: Anna.fi: Löytyisikö väsymyksen syy verikokeille? Nämä asiat sinun pitää tietää veriarvoista

Kommentoi

Kommentoi juttua: Näin veriryhmä voi vaikuttaa terveyteen – yksi veriryhmä sairastuu muita helpommin norovirukseen

O+, mikä se on?

Ihan mielenkiintoisia eroja. Voisiko toimittaja kuitenkin käydä tekstin vielä läpi ja selventää, milloin puhuu molemmista O-ryhmistä, ja milloin vain O-miinus-ryhmästä? Esimerkiksi viimeisen lauseen veri on nimenomaan O-, sillä O+ verta ei missään nimessä voi antaa A-, B-, AB- tai O- ryhmien ihmisille.

Jurtta

Rhesus-tekijöitä ei käsitellä tässä artikkelissa.

Sukulainen

Kannattaa tutustua sukuunsa ja kysellä mitä sairauksia siellä esiintyy. Siitä saa jo aika kattavan selvityksen, mihin itsellä on mahdollista sairastua. Sivuissa myös siirtyy eteenpäin elintavat, joten ne tiedostamalla voi siistiä omiaan.

mammamia

Kyllä perimällä on suurempi vaikutus kuin veriryhmällä, mihin ihminen sairastuu.

Riippumattomamma

Mihinkäs veriryhmä muuhun liittyy kuin perimään?

ian

Mites Arh + mihin sairauksiin viittaaa ?

mjm

Veriryhmät periytyvät. toki ei suoraan vaan vaikka sukupolvien yli. lisäksi jotki veriryhmät poissulkee. näill kkeinoin esim isyyksiä on yritetty ensin ratkoa.

Vastaa käyttäjälle JurttaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.