Diego Viinikainen

Pakko-oireinen häiriö piinasi Diegoa, 26, pitkään – sitten hän oivalsi yhden asian itsestään ja oppi elämään oireiden kanssa hyvää arkea

OCD eli pakko-oireinen häiriö ahdisti Diego Viinikaista, 26, ennen jatkuvasti. Uuden terapeutin ansiosta hän on oppinut tulemaan oireiden kanssa hyvin toimeen.

Pakko-oireinenhäiriö eli OCD alkoi oireilla, kun Diego Viinikainen, 26, oli teini-ikäinen. Tämä on tyypillistä, sillä OCD puhkeaa yleensä joko teini-ikäiselle tai nuorelle aikuiselle. Näin Diego kertoo kokemuksistaan:

”Kun olin 14-vuo­tias, aloin pohtia paljon, mikä oli oikein ja väärin. Jos koin tehneeni jotain väärää, siitä seurasi valtava syyllisyys ja ahdistus. Jos olin puhunut pahaa sisaristani, halusin jälkeenpäin tunnustaa asian vanhemmilleni. Jos olin auttanut isää auton renkaiden vaihdossa ja mielestäni tehnyt jotain väärin, tunsin tarvetta tunnustaa senkin.

Vähitellen tunnustamisesta tuli jokailtainen rutiini, joka minun oli pakko tehdä. Vanhempani pitivät ­sitä outona ja sanoivat, ettei minun tarvitse kertoa heille kaikkea. Vastasin, ­että minun oli pakko tehdä niin, sillä muuten en pystyisi elämään ahdistukseni kanssa.

Ajan myötä pakkoajatukset ja -toiminnot lisääntyivät. Ulkona liik­kuessa saatoin pelätä, että astuisin koirankakkaan tai käteni osuisi roskikseen ja minuun tarttuisi siitä bakteereita. Kotona pesin jatkuvasti käsiä ja vietin pitkiä aikoja suihkussa.

Rukoilin paljon. Koin usein tehneeni jotakin väärin ja pyysin tekojani anteeksi, jotta mitään pahaa ei tapahtuisi. Aluksi pyysin anteeksi muutamia kertoja, mutta vähitellen määrä kasvoi kymmeniin ja satoihin. Lopulta rukoiluun meni niin paljon aikaa, että saatoin nukahtaa ennen kuin olin päässyt litanian loppuun.”

Lue myös: Vähemmän aurinkoa, enemmän pakko-oireita? Asuttamamme leveysasteet eivät ole parhaat mahdolliset mielenterveydelle

Diegolla todettiin OCD virallisesti lukion jälkeen

”Pakkoajatukset ja -toiminnot tuntuivat tietysti raskailta. Ajattelin, ­että olen hullu ja sekoamassa. Menin juttelemaan koulupsykologin kanssa, mikä helpotti oloani. Jatkoin käymistä hänen luonaan lukion loppuun asti.

Abivuoden keväänä psykologi totesi, että minulla saattaa olla sairaus nimeltä OCD eli pakko-oireinen häiriö. En ollut edes kuullut siitä, mutta tuntui helpottavalta saada oireilleni jokin nimi.

Lukion jälkeen pääsin tutkimuksiin nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Siellä minulla todettiin OCD. Siinä vaiheessa asia ei tullut enää mitenkään yllätyksenä.

Lukion jälkeen menin yliopistoon. Samaan aikaan aloitin myös säännöllisen psykoterapian. Siitä huolimatta opintojen ensimmäiset vuodet olivat elämäni vaikeinta aikaa.

Pakkoajatusten ja -toimintojen määrä kasvoi elämässäni. Minulle ­tuli muun muassa erilaisia väkivaltaisia pakkoajatuksia tuttuja ihmisiä ja lemmikkejä kohtaan. Säikähdin niitä valtavasti. Pelkäsin, että vahingoittaisin jotakuta minulle tärkeää ihmistä tai eläintä.

Psykoterapeutin kanssa pääsin onneksi puhumaan mielessäni liikkuvista asioista. Sain myös käytännön apua OCD:n kanssa elämiseen.

Psykoterapeutti antoi minulle erilaisia harjoituksia, joiden tarkoituksena oli, että altistuisin kohtaamaan ahdistavia tilanteita.

Tehtävät vaihtelivat: minun piti esimerkiksi puolittaa iltarukousteni määrä tai viettää enemmän aikaa sellaisten ihmisten seurassa, joille pelkäsin tekeväni jotakin pahaa. Harjoitukset auttoivat minua selviämään arjessa paremmin.”

Diego Viinikainen

Lapsena Diego Viinikaisen ahdistusta helpotti erilaisten arkisten asioiden rituaalinomainen tunnustaminen vanhemmille. Kuva: Petri Blomqvist

Sisäisen lapsen löytäminen rauhoitti oireita

”Viime kesänä aloitin psykoterapian uuden, OCD:hen erikoistuneen terapeutin kanssa. Olen saanut paljon uusia oivalluksia ja ymmärtänyt, että OCD:stä voi toipua. Se ei tarkoita, että sairaudesta pääsisi kokonaan eroon, vaan sitä, että oireiden kanssa voi oppia elämään hyvää elämää.

Suurin oivallus on, että OCD-oireiluni johtuu siitä, että sisäinen lapseni on epävarma. Epävarmuus taas on monien asioiden summa. Se kum­puaa muun muassa siitä, että minut on adoptoitu. Myöhemmin koin paljon pelkoa, koska läheiselläni oli vakava sairaus.

Kun löysin sisäisen lapseni, opin rauhoittamaan sitä. Välillä ­tuen ja tsemppaan itseäni ääneen.

Jos mietin, toiminko jossakin tilanteessa oikein, sanon sisäiselle lapselleni, että ainakin yritän tehdä niin. Lisäksi sanon, että olen itselleni tärkeä ja pidän itsestäni kaikesta huolimatta. Pyrin osoittamaan myötätuntoa itseäni kohtaan pienillä ­teoilla. Joskus se voi olla vaikka sitä, että keitän kupin kaakaota.

Viimeinen vuosi on ollut elämäni parasta aikaa. Valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja olen uskaltanut tehdä asioita, joita OCD aikaisemmin elämässäni esti. Muutin esimerkiksi pois lapsuuden kotikaupungistani. Nykyään työskentelen lapsiperheiden asiantuntijana ja vietän rauhallista ja mukavaa elämää.”

Lue myös Anna.fi: Miten päästä eroon pakkoajatuksista ja -toiminnoista? Pakko-oireinen häiriö vaikeuttaa elämää, mutta sitä osataan hoitaa aiempaa paremmin

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 11/2022.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Pakko-oireinen häiriö piinasi Diegoa, 26, pitkään – sitten hän oivalsi yhden asian itsestään ja oppi elämään oireiden kanssa hyvää arkea

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X