Terveys

Ontelosyylät ilmaantuvat iholle rykelminä: näin pääset molluskoista eroon

Miten tavalliset syylät ja ontelosyylät eroavat toisistaan? Lääkäri kertoo ja paljastaa keskeisen eron hoidossa.

Ontelosyylät eli molluskat ilmaantuvat kehoon yleensä isoina rykelminä. Kiusallinen vaiva ei siitä huolimatta vaadi välttämättä hoitoa, sillä se paranee itsestään ajan myötä. Hoidon ansiosta ikävästä riesasta voi kuitenkin päästä hieman nopeammin eroon. Erikoislääkäri Toni Vänni kertoo, miten molluskoista pääsee eroon.

Lue myös: Voihan syylä! Lääkäri kertoo, miten pääset herkästi tarttuvista syylistä eroon

1. Mikä on ontelosyylä?

Ontelosyylä eli molluska on ontelosyyläviruksen aiheuttama hyvänlaatuinen ihomuutos. Syyliä voi olla kehossa samanaikaisesti kymmeniä, joskus jopa satoja. Syyliä voi löytää mistä päin kehoa tahansa, mutta tavallisimmin ne ilmestyvät käsiin, raajoihin ja vatsaan, joskus kasvoihinkin.

Ontelosyyliä esiintyy enemmän lapsilla, mutta niitä voi olla myös aikuisilla. Lapsilla ontelosyylät ovatkin varsin yleinen vaiva.

2. Miten ontelosyylä eroaa tavallisesta syylästä?

Ontelosyylän erottaminen tavallisesta syylästä on helppoa, sillä ne ovat varsin eri näköisiä. Ontelosyylät ovat pieniä palluroita, joissa on keskellä kuoppa. Näppylöitä on enemmän kuin tavallisia syyliä, ja ne ilmaantuvat kehoon tavallisesti rykelmissä.

Ontelosyylät saattavat joskus ärtyä ja punoittaa. Reaktio ei välttämättä ole merkki tulehduksesta, sillä syylät ärtyvät usein juuri siinä vaiheessa, kun ne alkavat parantua.

Ontelosyylät ovat yleinen vaiva, mutta niitä esiintyy jonkin verran vähemmän kuin tavallisia syyliä.

ontelosyylät käsivarressa
Ontelosyylät esiintyvät yleensä ryppäinä. Ne on helppo tunnistaa.

3. Mistä ontelosyylät johtuvat?

Ontelosyylän eli molluskan aiheuttaja on ontelosyylävirus. Ontelosyylätartuntaa ei käytännössä pysty millään tavoin ehkäisemään. HIV ja muut immuunipuutossairaudet tai immuniteettia heikentävä lääkitys saattavat lisätä ontelosyylien ilmaantumista. Jos aikuiselle ilmaantuu runsaasti ontelosyyliä, on syytä hakeutua lääkäriin, jossa voidaan poissulkea mahdolliset syylille altistavat sairaudet.

Ontelosyyliä tulee herkemmin atoopikoille. Molluskat ovat varsin tavallisia etenkin lapsilla, joilla on kuiva ja atooppinen iho. Huolellinen ihonhoito ja säännöllinen perusvoiteen käyttö saattavat helpottaa atoopikolla ontelosyylän aiheuttamaa ihoärsytystä.

4. Tarttuvatko molluskat?

Ontelosyylän eli molluskan sisällä on runsaasti viruksen infektoimaa solumassaa. Ne tarttuvatkin siksi yleensä helpommin kuin tavalliset syylät. Ontelosyylät tarttuvat todennäköisimmin kosketuksessa tai pinnoilta.

5. Miten ontelosyylien hoito eroaa syylien hoidosta?

Toisin kuin tavallisia syyliä, ontelosyyliä ei hoideta salisyylihappovalmisteilla. Ontelosyylien hoitoon ei ole olemassa kovinkaan tehokkaita valmisteita. Jos syylät tulehtuvat voimakkaasti, niitä voi hoitaa antibakteerisella voiteella.

Ontelosyylä ei yleensä vaadi lääkärissä käyntiä, mutta jos syylät mietityttävät niitä kannattaa käydä näyttämässä lääkärille tai terveydenhoitajalle. Lääkärissä ontelosyylä voidaan poistaa mekaanisesti pinseteillä tai jäädyttämällä se nestetypellä.

Ontelosyylät ovat vaarattomia ja häviävät itsestään ajan kanssa, eikä niille siitä syystä tarvitse välttämättä tehdä yhtään mitään. Paraneminen on kuitenkin hidasta ja kestää yleensä vuoden verran. Ontelosyylät saattavat myös uusia herkästi.

Lue myös Anna.fi: Voikukan terveyshyödyt herättävät kiinnostusta – apua ihottuman, selluliitin ja syylien hoitoon?

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ontelosyylät ilmaantuvat iholle rykelminä: näin pääset molluskoista eroon

Jussipussi

Höpöhöpö, osterivinokas kapseleita saa luontaistuotekaupoista. Useamman muksun syylät hävisi viikon-kahden jälkeen, hoitamatta kestää kuukausia.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.